Viimeistä viedään

Kohmeinen tervehdys ystävät, talvi on kovasti kiristänyt otettaan viime päivinä. Oih vielä viikko sitten syysmyrkkyliljat kukkivat näin ihanasti <3 Kiersin pikaisen valokuvauskierroksen ympäri pihaa ennen syysloma reissua maalle, eli kaikki nämä postauksen kuvat ovat siis viikon takaisia. Nyt osa myrkkyliljoista on kaatunut, vaikka kauniitahan ne ovat siltikin <3

Kesäkuussa Westersin keittiöpuutarhalta hankittu sitruuna-ajuruoho Doone valley loistaa keltaisena tavallisen vihreälehtisen kaverina. Taitaa tykätä tästä kuumasta ja kuivasta kasvupaikastaan kääpiövuorimännyn juurella.

hurmesilkkiheinä Impereta cylindrica Red Baron

Viimeisetkin syksyn alennusmyynneistä hankitut kasvit ovat maassa, istuttamatta on enää muutama hyötytarhan kasvi ja tienpenkalta viime syksynä purkitettu korallikanukan taimi. Kanukka ansaitsisi jo tulla istutetuksi, kun on kärsivällisesti kasvanut purkissaan koko pitkän vuoden 🙂
Nyt alkaa olla taas se aika vuodesta kun katse kääntyy pihan havuihin. Sain tänä vuonna istutettua muutaman lisää ja aion jatkossakin lisätä pihan havuja ainakin muutaman taimen vuosivauhdilla. Kuvan havut ovat saaneet kasvaa jo useamman vuoden ja erityisesti olen tykästynyt kuvassakin näkyvään rohtokatajaan, sitä ja pilarimaisia katajia ainakin tahdon lisää 🙂

Koska kivituhkaa ei jäänyt syksyn suurprojektista yhtään ylimääräistä, toteutin grillin ympäristön sanomalehtikerroksen päälle kärrätyllä kuorikatepinnoitteella 😉 No jospa tämä nyt ainakin estäisi keväällä vuohenputken rehahtamisen alueella.

Syyshortensia Wim`s Redin ruska oli huumaava <3

rotkolemmikki `Jack`s Frost

Vasta eilen illalla kiikutin kasvihuoneesta rakkaat hortensiani sisälle, ihme kun eivät olleet vielä paleltuneet! Keräsin myös otsalampun valossa huiman rusinasatomme ;D On kyllä todella harmillista kun illat ovat jo niin kamalan pimeitä. Työt täytyy jättää ihan kesken ja saa niin kamalan vähän aikaiseksi yhden illan aikana. Vielä on suurin osa kasvimaasta kääntämättä ja lehtien lakaisuakaan en ole vielä edes aloittanut 🙁

Nämä aarteet matkasivat kyydissämme maalle talvilomalle! Katkaisin viime vuonna tuoksumiekkaliljojen varret vihreinä, tällä kertaa jätin sipuleihin varret paikoilleen. Sain kuulla että
liljojen kukkimattomuus olisi voinut johtua tuosta. Katsotaan miten käy ensi kesänä, toivottavasti saan taas nähdä ja tuoksutella ihanaisia kukkiaan.
Daalian juurakoita näyttää kertyneen taas vähän enemmän, merkitsin juurakot huolellisesti, jospa niistä ainakin osa löytäisi uuden kodin sukulaistemme pihoilta.

Nyt saunan lämpöön lämmittelemään kohmeisia jäseniä. Mukavaa viikon jatkoa!

Avainsanat

4 Comments

  • Sauna tekee varmasti hyvää, tuonne meinaa jäätyä! Harmittaa, kun viikonloppuna siirretään kelloja niin, että illoista tulee tunti valoisaa pois. Hö! Saataisiin aina pysyä kesäajassa, minusta.
    Ihana tuo sitruuna-ajuruoho! Ja kaikki myrkkyliljat ja ruskat on niin herkullisia.
    Olen vasta vähitellen alkanut tajuta havujen päälle. Nyt istutinkin samoin tein seitsemän havupensasta pihalleni, toivottavasti menestyvät. Honkkarista sai tosi halvalla 😉

  • Äh voi ei joko ne nyt kellot siirtyy! Sitten ei ehdi sitä vähääkään arkena touhuta pihalla 🙁 Täytyy viikonloppuna viimeistään viritellä valosarjoja ympäriinsä 🙂 Menestystä havuistutuksillesi, Honkkarista tekee joskus löytöjä, helmiorapihlajani ainakin on sieltä kotiin kannettu.

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.