Mustaa multaa

Virpomiset tuli virvottua ja tihkusateisesta viikonlopusta huolimatta, jäi päällimmäiseksi mieleen kuitenkin ihan mukava fiilis. Oli oikein kiva nähdä naapureita ja vaihtaa kuulumisia, pitkän talven hiljaiselon jälkeen. Vitsoja askarreltiin jo pitkin viikkoa ja molemmat vanhimmaiset jaksoivatkin nyt yllättäen koristella vitsojaan pitkään ja hartaasti ja vanhimmainen jopa koristeli kaikki vitsansa ihan itse! Mamma pääsi siis paljon helpommalla edellisiin vuosiin verrattuna!

Lauantaina kävin hakemassa ensimmäiset multasäkit<3 Oih Multasormen ulkomyymälä olikin jo avannut ovensa ja paikalla kävi melkoinen kuhina. Mukaan lähtivät myös kevään ensimmäiset orvokit, joita en tänä vuonna sitten itse esikasvattanutkaan. Viime keväänä taimia kohtasi niin runsas kato, joten tänä vuonna päätin antaa tilan muille taimille.

Havuasetelmat saivat väistyä ja voi miten raikkaalta nuo pienet orvokin taimet näyttivätkään lepäillessään sammalpedillään<3

Tähän kivikasan penkin viereiselle kalliolle on jo tullut tavaksi laittaa noita sinivalkoisia orvokkeja sinkkiämpäriin. Haaveilen saavani tähän kallion painanteeseen joskus lipputangon, joten toimittakoot nuo orvokit lipun virkaa siihen asti:)
Tuosta penkin takaa muuten alkaisi se edellisessä postauksessa pohtimani pensasaita/aidanne. Kuvastakin näkee nyt hyvin, miten jyrkkä pudotus tuossa onkaan.

Kasvihuoneessa peittelin multiin ja harson alle osan daalioiden juurakoista. Päätin etten vielä kastellut multia, koska viime yönäkin oli ihan kunnolla pakkasta, auton lasit jäässä ja nurmikolla kuuraa. Täytyykin katsoa kohta sääennuste ja käydä kastelemassa juurakot, mikäli kelit nyt tästä alkaisivat oikein kunnolla lämmetä. Ainakin pääsiäisen pyhiksi on luvassa vallan herkulliset puuhastelukelit. Oi ihana huhtikuu<3

P.S Tässä muuten kaikille kiva menovinkki! Olemme näillä näkymin Hyötykasviyhdistyksen kanssa tuolla lauantaina myymässä taimia ja jakopaloja yhdistyksen hyväksi, olisipa kiva nähdä siellä teitä bloggareita!!

http://tourism.hanko.fi/pdf/Hango_tradgardsvecka_2014_program.pdf

Avainsanat

14 Comments

  • Minulla daaliat köllöttävät vielä autotallissa suuressa muovisaavissa. Yksi juurakoista oli jo tehnyt pitkän verson, joten täytynee laittaa se kasvamaan kohta ruukkuun. Sinä onnellinen, kun omistat kasvihuoneen, jossa puuhastella istutusten kanssa.
    Oikein hyvää pääsiäisen alusviikkoa sinulle.

  • Vielähän nuo hyvin ehtivät ja ainakin täällä etelässä jotkut laittavat daaliat suoraan maahankin, ilman esikasvatusta. Kukinta vain siirtyy sitten sinne lopumpaan kesään.
    Olen todellakin hirmuisen onnellinen tuosta kasvihuoneesta, se on minulle tärkeä henkireikä arjen pyörityksen keskellä<3
    Mukavaa pääsiäisen aikaa sinullekin!

  • Voi pääsisipä tuonne Hankoon! Saanko ehdottaa aitaprojektiin Tuomipihlajaa, Isotuomipihlajaa tai vastaavaa? Menestyy kuivalla ja karulla paikalla ja on kaunis. Kiva turkoosi virpomisoksa 🙂

  • Ystäväni kertoi kasvattavansa daaliansa harson alla ihan kuistilla. Mutta kasvihuone on varmasti parempi vaihtoehto, jos sellaisen omistaa.
    Ajattelin kokeilla tuota harson alla kasvatusta tänä vuonna.

    Eikö olekin ihana kun saa ensimmäisen kerran keväällä upottaa sormensa multaan…Minäkin istuttelin orvokkeja tänään.

    Oikein hyvää pääsiäisen odotusta ja kuopsutteluhetkiä!

  • Olen miettinyt edellisen postauksesi lailla sitä, että tämä "ruskea" vaihe tuntuu nyt kestävän loputtomiin. Jotenkin sitä tuli harhaluuloiseksi siitä, että kun lumi suli niin aikaisin, niin kohta olisi jo vihreää… höh.

  • Voi miten nuo orvokit piristävät puutarhaa ja mieltä ja käynnistävät kevään mukavasti. Olen itsekin luopunut tuosta orvokkien kylvöstä. Taimet eivät veilä kuki siinä vaiheessa kun uhkeat orvokit täydessä kukassaan täyttävät myymälät aikaisin keväällä. Niitä on silloin saatava!
    Onnea teille sinne Hankoon. En taida ajella sinne asti. Luulin ensin, että olisitte olleet Lohjalla…

  • Orvokit avaa kevään, näin se vaan on! Ajattelin huomenna myös poiketa multasormeen..toivotaan malttia mukaan.
    Upea tuo sinun kallio.

  • Ihania vinkkejä olenkin teiltä saanut aitaa ajatellen, noita mainitsemiasi voisi hyvinkin käyttää, mikäli päädytään kukkivaan aidanteeseen, kiitos vinkistä!

  • Varmasti daaliat voi vallan hyvin esikasvattaa myös valoisalla kuistilla ja harso pitää lämpötilankin korkeampana, mutta päästää kuitenkin valon läpi! Hieno idea tuokin!

  • Höh tosiaan, mutta ihanaa kun vihreä alkaa päivä päivältä lisääntymään ja syrjäyttää pian ruskean<3

  • Onhan tuonne Hankoon tosiaan melkoinen matka. Postailen siitä sitten, niin pääsette kuitenkin mukaan fiilikseen näin blogin välityksellä!

  • Kyllä nyt on luvattu pyhiksi niin upeita ilmoja, jotta kevään eteneminen varmasti kiihtyy! Malttia multasormille Multasormeen;D

  • Hangon puutarhaviikko kuulostaa hienolta!
    Tosi mielenkiintoista ohjelmaa, joten ehkä saan itseni käymään siellä. Lääkekasvit ovat jotenkin tosi mielenkiintoisia ja Kress näytttää olevan paikalla. Häneltä varmaan saisi paljon hyödyllistä tietoa aiheesta. Täytyy laittaa kalenteriin.

  • Hienoa! Poikkeahan juttusille ja ostoksille, seisoskellaan hyötykasviyhdistyksen plakaatin edessä, minä olen meistä se isompi myyjätäti, jolla hyörii kolme muksua ympärillä ja valittelee tylsyyttä;D

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.