”Joulupuksin” istutus

Ilmat ovat ”hellineet” meitä poikkeuksellisen lämpimillä joulunpyhillä, mittari on välillä näyttänyt jopa +6 astetta lämmintä. Hankin jouluksi vielä toisen Hyacint Multifloran, nyt valkoisena ja koska lämmintä on piisannut laitoin sen ulos, jotta kukintansa ilahduttaisi vasta sitten kun sisällä olevat hyasintit olisivat jo kukkineet. Löysin samaisesta kukkakaupasta ihanan lyhdyn, joka sattui somasti olemaan kaunis kaveri, viime joulun alla ostamalleni verkkokuvulle<3

Pukki toi eilen illalla jo aiemmin paljastamani kaksi ihanaa kirjaa. Tuon kuvan kirjan lisäksi sain siis Marie ja Björn Hanssonin kirjan Lökar&Knölar. Molemmat vaikuttavat ihan täydellisiltä, toivoisin vain, että ruotsinkielen taitoni eivät olisi niin ruosteessa. Toisaalta on hyväkin kun en pysty kerralla ahmimaan kirjoja, sillä sanakirjan kanssa lukiessa saan nauttia niistä vielä pitkälle kevääseen<3

Toissa päivänä joulukukkia hakiessani, mukaani tarttui kasvihuoneen perimmäisestä nurkasta tuo ihanan pörhelö puksipuu. ”Joulupuksiksi” ristimäni ihanuus sai viettää aaton sinkkiämpärissä koristamassa kuistia, mutta enhän minä voinut sitä siihen sitten kuitenkaan jättää, vaan istutin sen tänään tuonne jouluruusun kaveriksi. Haaveissani olen jo kasvattanut joulupuksini leikkuujätteestä aidan tuohon varjotarhan etureunaan, vaan katsotaan nyt ensin miten hän viihtyy, pääsenkö edes koskaan leikkaamaan?! Tuon mukana ei ollut minkäänlaista nimilappusta, joten siksi ei voi yhtään tietää etukäteen onko tämä valmiiksi tuhoon tuomittu yritys. Joillekin lajeille ja lajikkeillekin luvataan talvenkestoa jopa II-vyöhykkeelle asti, joten yrittänyttä ei laiteta. Ja jos puksini ei kestä talvea tai kevään aurinkoisia päiviä, niin varasuunnitelmanani on sitten istuttaa tuohon tilalle pallotuija. Toivottavasti ainakin jouluruusu jaksaa kasvaa tuossa vieressä ja kuljettaa muistoa tästä lauhasta ja niin ihanan pitkästä, lumettomasta syksystä mukanaan.
Tuon alueen vasemmassa reunassa kasvaa kituuttaa pieni köynnöshotensia, joka varovaiseti availee jo uusia lehtiään! Joko se kevät on tullut?? Tuskin kevät vielä tästä kuitenkaan alkaa, mutta joskushan mahdottomiltakin tuntuvat haaveet voivat toteutua, joten tiedä häntä vaikka tästä tulisikin lumeton talvi, onhan sellaisia nähty täällä etelässä ennenkin. Aika kuitenkin vain näyttää saako lumikolat jättää tänä talvena varaston perille kokonaan, mutta tulkoon lunta tai ei, joka tapauksessa joulu on ihan kohta juhlittu ja päästään oikeasti keskittymään kevään tuloon!! Sillä erittäin suurella varmuudella se on kuitenkin tulossa, ehkä jo noin kolmen kuukauden päästä. 
Ihanaa kevään odotusta kaikille<3

14 Comments

  • Voi että, salaa haaveilen että voitaisiin uudenvuoden jälkeen könytä pihoilla etsimässä lumikellon nousevia piippoja…
    Luin ensin, että joulupukin istutus ja vähän ihmettelin 😀
    No, hauskaa puutarhatouhuilua!

  • No ihan totta, samat haaveet täälläkin! Lueskelin uusista kirjoistani heti ensimmäisenä osuudet kevään ensimmäisistä kukkijoista ja haaveet saivat reippaasti lisää tuulta alleen;)

  • Toivottavasti joulupuksisi selviää talven yli. Keväällä se kannattaa suojata hyvin auringolta. Puutarhakirjat ovatkin hyvä lahja näin jouluna, kun on aikaa nautillolliseen lukemiseen.
    Oikein hyvää ja tunnelmallista joulun jatkoa sinulle.

  • Aika pessimistinenhän tuon puksin kanssa kannattaa olla, niin ei sitten ainakaan pety kovin kovasti jos se ei menestykään. Harmi kun siitä puuttui se nimilappu:( Niin tässä on kenties vielä monen monta kuukautta aikaa verestää ruotsinkielen taitoani, ennen kuin päästään tosi toimiin puutarhassa;)

  • Laita hieman puksille havuja ympärille niin selviää…näin minä tein ekana vuotena ja nyt kaikki kolme ovat pärjänneet hyvin ilman suojausta.
    Odotan niin kevättä koska kesä meni hieman pipariksi ranteiden leikkauksien tähden..en kaipaa lunta..

  • Puksipensasaidanteesta unelmoin minäkin. Pitääkin hankkia jostakin yksi kokeiluun. Kiva idea! Keväästä haaveilen minäkin ja eilen tein vähän perennapenkin kevättöitä jo. Leikkasin talventörröttäjät lyhyiksi.

  • Toivottavasti kasvit eivät suuremmin innostuisi tästä lämmöstä, tämä kun ei taida olla pysyvä olotila kevääseen saakka… Vaikka tässä vesisateessa onkin jo alkanut toivoa, ettei sitä lunta ja pakkasta sitten enää edes tulisi. Pääsisi keväällä vähemmällä ja nopeammin asiaan 😉

  • Tarkoitus olikin tehdä puksille pieni havumaja, havuja vaan täytyy napsaista vaikka sitten joulukuusesta, kunhan kannetaan se pihalle. Ihanaa, että ranteesi ovat nyt kunnossa, saat keskittyä täysillä puutarha puuhiin <3

  • Nyt kyllä haluaisi vain kovasti aloitella jo keväisiä puuhasteluja puutarhassa, kuulinkin tänään ennustuksen, että tulossa olisi pikatalvi, kivaa!

  • Hih, loppuloma sujuikin sukuloiden ja herkkujen äärellä, mitä nyt yhden kotkansiiven juurakon lapioin anopin puutarhasta mukaani<3

  • Lumikellot jo kurkkivat varovaisesti mullasta, minustakin voitaisiin tassutella näin kevääseen asti!

  • Niin, minusta tämä on vaan ollut upein syksy naismuistiin, kun vaan jostakin löytäisin lisää istutettavaa, ainakin havuille olisi paljon paikkoja katsottuna:) Mukavaa alkanutta uutta vuotta!

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.