Sekalaista puuhastelua

Kelit lämpenivät mukavasti uudestaan ja ne kasvit, jotka jäivät hallojen jäljiltä vielä kukkimaan, ovat nyt sitäkin kauniimpia, koko ajan ruskistuvaa taustaansa vasten. Sain äsken napattua kuvan kimalaisestakin, joka vielä sähäkästi pörräsi ja laskeutui hetkeksi ruokailemaan iisoppiin. Suloinen <3
Siitä asti kun tämä kivikasan penkki valmistui, olin ajatellut siirtää tähän ystävältäni saadut laventelit, kasvihuoneen varjoisalta puolelta, jossa olivat onnistuneesti kyllä talvehtineet useamman talven, mutta eivät siellä saaneet tarpeeksi aurinkoa kukkiakseen kuin muutamalla kukalla. No nytpä nuo laventelit sitten eivät selvinneetkään viime talvesta ja myöhästyin siirron kanssa:( Keväällä jo haeskelin uutta laventelia menetettyjen tilalle, mutta vasta nyt sattui kohdalle osumaan tuo kuvan terhakka tähkälaventelin taimi. Taimi pääsi tuohon aurinkoiseen, kivikasan penkin ylä reunaan, jossa se on taatusti koholla ja kasvualustankin pitäisi olla sille mieleistä hiekkaista multaa.

Kivikasan penkissä kukkii myös edelleen tuo yksi syysmyrkkyliljan sipuli, joka työntää vielä neljättäkin kukkaa ylös maasta! Aivan ihana valopilkku tuossa ruskeassa maassa, näitä pitäisi vain saada tuohon Moskovan kaunottaren helmoihin jokunen sipuli lisää:)

Rusokirsikka alkaa sittenkin valmistautumaan talveen, vaikkakin tavallista tummemmalla lehtien punerruksella. Tämä Kirsikan taimi siis oli jo alku kesästä todella aneemisen vaalean vihreä ja päätin kokeilla piristää sitä pienellä typpi lisällä. Kesän mittaan väri palasi ”kasvoilleen” ja lopulta lehdet olivatkin niin tumman vihreät ja paksut, että luulin sen pitävän ne ainakin ensi kesään asti;D
Kaunista syysväriä edustaa myös rusokirsikan vieressä kasvava pikkuruinen koreanvaahteran vesa<3
Jäniksiä ja peuroja on alkanut taasen liikuskella ahkerasti puutarhassa, joten verkot on jo tiukasti aarteiden ympärillä. Verkotin nyt sitten magnoliankin (tuolla alempana kivikasojen luona), vaikka Aarno Kasvin mukaan se ei eläimille maistuisikaan, en uskaltanut ottaa yhtään riskiä sen suhteen. Joka tapauksessa  se joutuu taistelemaan jo talvea vastaan, ompahan nyt edes sitten turvassa hampaiden hyökkäyksien varalta.

Tällainen betonisydän löytyi jokunen päivä sitten halpa-hallista reippaasta tarjouksesta, hintaa jäi kokonaista 1.80€. Pohjassa ei ollut reikää, mutta setä mustan opastuksella surautin pohjaan sellaisen, opinpahan millaista poranterää käytetään betoniin;) Kovin hauraan oloista matskua tuo syrän kyllä tuntui olevan, mutta kestää minkä kestää. Istutin siihen tänään mehitähtiä ja kalliolta irronneita sammaleen paloja <3 Hm tuohonhan voisi väkerrellä vaikka kokonaisen pienoispuutarhan…

Tässä muutama kuva vähän isommasta puuhastelusta, johon tarvitsinkin jo setä mustan apua. Tämä kohta pihasta on ollut täysin koskemattomana, ainoastaan sokkelin viereen ja portaiden alle oli levitetty vähän sepeliä. Kivinen hiekka kasvoi jo kaikenlaista rikkaa ja pieniä puun taimiakin pilkisteli portaiden alta:/
Portaat siis irti ja sivummalle. Alustan tasoitus ja ”Punainen matto” uuden sepeli kerroksen alle! Nyt tämä alue on yhdessä pihan muiden ajoteiden ja parkkialueiden kanssa valmiina odottamassa vielä kivituhka kerrosta päällimmäiseksi. Sitten päästäänkin mukavasti sipsuttelemaan paljain jaloin pitkin pihamaata, ilman teräviä sepelin paloja jalkopohjien alla painamassa. Portaiden väliin olisi vielä tarkoitus kivituhka kerroksen päälle, nakutella jonkinlainen laatoitus ja kodinhoitoalue, niin sitten joskus tosiaankin;D

Ihanin puoli tässä projektissa oli kuitenkin pienen ikuisuuden maanneen sepeli kasan poistuminen kivikasan penkin vierestä!! Nyt saadaan tehtyä tähän nurmikko, sitten kun kivituhkalla on ensin muotoiltu parkki alueen (joka toimii muuten tällä hetkellä trampoliinin paikkana) reunat pehmeästi puoli kaaren muotoon.

Koska eilen ja tänään varsinkin, on ulkona ollut melkoisen tuhnu keli, siirryin jouhevasti puuhastelemaan sisälle:) Minulla on jo melkein vuoden päivät ollut hankittuna kannattimet kahteen ikkunalautaan, joita tarvitsen ki-pe-äs-ti!! Nyt tilanne muuttui jälleen akuutiksi kun siirsin kaikki ulkona kesäänsä viettäneet kasvit takaisin sisälle. Ja kuten arvata saattaa, niin määrä oli tietenkin vielä hieman lisääntynyt sitten viime kesästä;D Lisäksi haluan nämä aarteeni yläkertaan, jossa on huomattavasti viileämpää kuin alakerrassa takan läheisyydessä.

Toisen liimapuulevyn löysinkin jo viime viikolla sopivan kokoisena halpa-hallista, mutta siellä pituudet loppuivat kahteen metriin kuten myös lähiseudun rautakaupoissakin. Puukeskuksesta sitten viimein löytyi yli kaksi metrinen levy, josta sahasivat minulle valmiiksi tarvitsemani kokoisen laudan. Nuukana tyttönä otin sitten tietysti myös jämä laudan mukaan ja sille löytyikin heti paikka kasvarin hyllynä.

Sitten vain sukalla sutimaan levyihin Osmo colorin puuvahaa, joka onkin muuten sitten oikein mukavan tuntuista ainetta. Levittyy mukavasti, on erittäin riittoisaa ja jättää kauniin himmeän läpikuultavan pinnan. Levyt on nyt kertaalleen sudittu ja toisen kerran jälkeen saavatkin sitten kuivua rauhassa pari viikkoa. Nyt tietysti sitten kaikki odottavat kuvia loppu tuloksesta, joten projektin ei olekaan vara taasen pysähtyä vuodeksi;D Puuhastelut siis jatkukoon reilun parin viikon päästä!!

7 Comments

  • Sinä oot ollut ahkerana, hienoa tulee. Luin just tänään laventelista, että keväällä pitäisi suojata havuilla, kärsii kevätahavasta. Pitääpä muistaa. Hieno tuo valkoinen kerrottukukkainen syysmyrkkylilja !

  • Kiitos vinkistä, täytyykin muuten kysäistä havuja valmiiksi läheiseltä metsätyömaalta!! Muutenkin niistä on kiva askarrella jotakin tai laittaa vaikka vain rappujen eteen!

  • Satu: Eiköhän se parhaiten talvehdi autotallissa kun sulla kerta on sellainen mahdollisuus. Löysin kruunu vuokon blogista juttua laventelista ja hänellä se on menestynyt hyvin kyllä ulkonakin. Mikähän lajike tuo omani muuten onkaan kun on niin eri näköiset lehdetkin kuin tähkälaventelilla k v:n blogissa, tuskin näkee ensi kesää:( Pirjo: No eikös vain olekin ja täytyihän se ostaa kun halavalla sain;D

  • Kiitos vierailusta blogissani. Kovin on jäänyt bloggailu. Täytyypä tutustua tähän blogiin :). Minulla pisti kans silmään tuo betonisydän.

  • Kyllä se on minullakin harventunut postailut sitten alku innostuksen, mutta aika säännöllisesti käyn kyllä lueskelemassa toisten tekstejä!

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.