Kevät oli tullut puolen hehtaarin metsään

Kun Nasu eräänä aamuna heräsi, hänellä oli outo tunne. Jokin oli erilaista kuin eilen, mutta hän ei saanut selkoa mikä. Nasu nuuski ilmaa ja tunnisti tutun tuoksun, mutta ei muistanut, mitä se merkitsi. Nasu nousi ja avasi ikkunaluukut. Tuoksu oli nyt hyvin voimakas. Hän katseli ympärilleen, näki kirkkaat auringonsäteet ja puiden pienet vihreät lehdet ja tajusi, että kevät oli saapunut…. Kolmikko poikkesi ensin Kanin luo. Kani ahersi kasvimaalla lapio kourassaan. Hän oli kääntänyt maata ja kylvänyt siemeniä koko aamun. Kani oli tietysti aloittanut porkkanoista, koska hänestä porkkanat olivat maailman parasta ruokaa. ”Kuinka kani on jo noin pitkällä, vaikka kevät tuli vasta tänään?” Ruu ihmetteli. Nasu tiesi vastauksen: ”Se johtuu siitä, että Kani on kasvimaallaan joka päivä ympäri vuoden. Hän tietää, milloin vuodenajat vaihtuvat. Hän on varmasti tiennyt kevään tulosta jo pari päivää.”

Vuokkojen saapumiseen menee vielä varmasti jokunen viikko, mutta kyllä nyt eilen ja tänään on ollut ainakin täällä eteläisessä suomessa tuo Nalle Puhin Vuodenajat kirjassa kuvailtu fiilis keväästä, ihanaa vihdoinkin jotain on tapahtunut, pihaan on sulanut yhä isonevia pälviä ja ihan kuin hangetkin olisivat vähän vajentuneet!

Oli ihanaa olla eilen lasten kanssa virpomassa ja vaihtaa samalla kuulumisia naapureiden kanssa pitkästä aikaa, jotenkin sitä vaan talvella jokainen hautautuu sinne omaan mökkiinsä ja kevään tullessa, sitten kun siirrytään enemmän ulos, niin nähdään toisiammekin useammin. Kuulin myös  eilen illalla ensimmäisen kerran mustarastaan lauleskelua, joka jatkui aamulla postireissullani, joten kevään täytyy nyt olla hyvällä alulla;)

Mukavaa ja aurinkoista viikkoa kaikille ja nyt NAUTITAAN näistä keväisistä päivistä!!

Avainsanat

2 Comments

  • Aurinko on helottanut täällä meillä lähes koko päivän ja selvästi kinokset ovat madaltuneen päivän aikana. Toivottavasti pääsiäiseksi saadaan
    lämmin keväinen sää. No jää nähtäväksi.

  • Ihanaa sama meno näyttää jatkuvan tänäänkin, nyt painunkin tästä koneelta lasten kanssa pihalle!

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.