Jo vihertää

Tästä se alkaa meikäläisen bloggailu, jipii! Olinkin yllätyksekseni ollut bloggerissa jo huhtikuusta 2011 asti. Yritin jo tuolloin perustaa omaa blogia ja jäin silloin siihen uskoon, että en siinä onnistunut joten se sitten silloin jotenkin jäi. Olin kuitenkin onnistunut luomaan itselleni profiilin ja varaamaan tämän nimen käyttööni! nimen keksin siitä kun lapset ovat aina kutsuneet minua mamaksi tai mammaksi. Olen varmaan perinyt lempinimeni pappani äidiltä jota myöskin kutsuttiin aikoinaan samalla nimellä.

No mutta siis asiaan eli siihen vihreään! Tämän kasvukauden 2013 ensimmäiset kylvöt tein 20. päivä tammikuuta. Laitoin kylmäkäsittelyyn jättikarhunputkea (angelica gigas), jaloängelmää (Thalictrum dipterocarpum), nuokkulaukkaa (Allium insubricum) ja täpläkelloa (Campanula takesimana). Näistä täpläkello itikin ilman kylmäkäsittelyä, joten se pääsikin paistattelemaan lampun alle kun nuo toiset hautasin vielä hangen alle palelemaan. Saa nähdä vaan miten ne saan sieltä kaivettua ylös kun lunta on sen jälkeen satanut ihan kamalasti, en kait vaan joudu odottamaan kevääseen asti???

 Tuossa kuvassa on muuten rakas siemenlaatikkoni joka löytyi joku vuosi sitten eräältä kirppikseltä. Se on siskoni teorian mukaan kenties kuulunut joskus jollekin nunnalle! Kannessa lukee saksaksi `Bete und arbeite`, rukoile ja tee työtä. Kuva on viime keväältä ja istutin silloin ensimmäiset daaliani. Koska minulla ei ole omaa kellaria (vielä) niin olen yrittänyt pidättäytyä ostamasta daalioita ja muita kellarissa talvetettavia juurakoita, vaan nyt en enää voinut olla ilman daalioita ja nuo juurakot majailevat nyt sukulaisten kellarissa! Kuvan jaloleinikit olen tallettanut talven yli komeron hyllyllä ja jännityksellä odotan saanko niistä kasvamaan jotakin myös tulevana kesänä. Alemmassa kuvassa nuo leinikit keimailevat kuin vasta rakastunut pariskunta, voi kumpa näkisin ne ensi kesänä uudelleen!!

5 Comments

  • Paljon onnea blogillesi ja tervetuloa puutarhailijoiden mukavaan yhteisöön! Kiva, kun tulit!

    Hieno siemenlaatikko ja kerrassaan upeat jaloleinikit, toivottavasti ovat tosiaan pärjänneet talven yli, ihanat kaunottaret.

    Kirjoitin äsken pitkät jorinat kylmäkäsittelyä vaativien punahattujen kasvatuspuuhistani, mutta sitten painoin jotain näppäinyhdistelmää ja poistuin sivulta * viuuh *… mutta siis, tässä pieni tarina lopputuloksesta, jutun alussa on linkki kylmäkäsittelyvaiheeseen. Ei jutusta ns. hullua hurskaammaksi tule, mutta lumikokkareasiasta päätellen oli niukkaluminen talvi. Se on mukava asia se 😉

    http://559m2.blogspot.fi/2011/07/485n-odotuspaivan-palkinnot.html

  • Kiitos kiitos!
    Kyllä tämä on sellaista opettelua tän tietotekniikan kanssa, mutta välillä tulee onneksi myös niitä onnistumisiakin! Olen yrittänyt saada kuvaa blogin nimen alle vaan huomasin äsken että tuo kuvahan peittikin koko nimen. No täytynee värkätä ensin sellainen kuva jossa lukee valmiiksi tuo nimi! Samoin olen kuumeisesti yrittänyt selvittää miten kuviin saa sen vesileiman?! No opettelua vaan:)

  • Heippa ja terveiset Kuopiosta! Mää en ymmärrä kasveista oikein mitään, mutta luen sujuvasti ja ihailen valokuvia, upeita! No mutta ehkä opin seuraamalla blogia, edes vähän…
    Terv. Merja

  • Tästä se bloggailu alkaa. Blogin pitäminen on hauskaa. Aloitin viime kesänä. Tervetuloa blogistaniaan ja vierailulle blogiini!

  • Merja: Terveiset vastaanotettu ja välitetty! Muista sitten kuitenkin se lähdekritiikki kun opiskelet kasveista tästä blogista:)

    My Life: Joo tämä on niin jännää tulla katsomaan, onko kukaan kommentoinut:) Ja niin ihana päästä purkamaan näitä kasvimietteitä samanmielisten kanssa. Kiitos kutsusta, tulen varmasti kurkistamaan!

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.