Ahkera syyspuuhastelu puutarhassa palkitsee seuraavana keväänä

Lokakuussa kysyimme, miten puutarhaharrastajat valmistautuvat syksyllä koristepuutarhassaan ensi kevääseen. Vastausten perusteella valtaosa puuhastee syksyllä innokkaasti, jotta saa nauttia tulevana keväänä työnsä jäljestä.

Suurin osa vastaajista kertoi varsinkin istutusten raivaaminen ja siivoaminen kuuluvan heidän syyspuuhasteluihinsa (71,3 %). Lisäksi lähes puolet puutarhaharrastajista kertoi pesevänsä ruukut, kylvävänsä tai istuttavansa uusia kasveja sekä talvettavansa kesäkukkia ja arkoja kasveja sisätiloissa. 
 
Avoimissa vastauksissa puutarhaharrastajat kertoivat muun muassa nauttivansa syksyn väreistä, keräävänsä siemeniä talteen ja ripustavansa tunnelmavaloja pensaisiin. Pari vastaajaa mainitsi syksyn olevan oivallinen aika puutarhatöille, koska keväällä voimakas siitepölyallergia pakottaa ihailemaan puutarhaa lähinnä ikkunan läpi. 
 
Hyvän mielen puutarha -kirjan voitti Liisa Kurkinen Melalahdelta. Onnea voittajalle ja kiitos vielä kaikille yli 400:lle kyselyyn osallistuneelle!
 
Seuraava kysely on jo käynnissä! Aiheena huonekasvien talvihoito.

OSALLISTU KYSELYYN


Kestotilaaja! Lue puutarhan syyspuuhasteluista lisää digilehdestä

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.