Ilmakasvit

Ilmakasvit eli tillandsiat tai eliaksenkukat ihastuttavat yhä useammissa suomalaiskodeissa kauniilla muodoillaan ja erikoisella kasvutavallaan. Ilmakasvit eivät tarvitse multaa kasvaakseen, vaan ne ottavat veden ja ravinteet lehtien avulla. Juuria ne käyttävät vain kiinnittymiseen.

Viidakkojen asukki ei kaipaa paljoa vettä tai ravinteita

Tillandsiat kuuluvat ananaskasvien heimoon. Ne ovat kotoisin trooppisilta ja subtrooppisilta alueilta Etelä- ja Väli-Amerikasta, missä ne elävät epifyytteinä eli päällyskasveina kiinnittyneinä puiden ja pensaiden oksille. Tillandsiat eivät vahingoita isäntäkasvejaan. Ne keräävät tarvitsemansa veden lehtien avulla hyödyntäen aamukastetta, ilmankosteutta ja sateita. Ravinteita ne saavat ympäröivästä maatuvasta kasvijätteestä, lehdistä sekä karikkeesta.

ilmakasvi Tillandsia
Kuvassa valkoisen hohtoinen naavatillandsia (Tillandsia usneoides), joka sopii hyvin amppeliin.

Sisustusesine vai huonekasvi

Ilmakasveista löytyy monennäköistä, väristä ja kokoista kodin kaunistusta. Valkoisen hohtoinen naavatillandsia (Tillandsia usneoides) sopii hyvin amppeliin roikkumaan tai kirjahyllyn päälle asetettavaksi, mistä se suikertelee kiemuroina alas. Helppohoitoisen aloittelijalle sopivan käpytillandsian (Tillandsia ionantha) taas voi asettaa vaikkapa tarjottimelle sohvapöytää koristamaan. Ilmakasveja kotiin asetellessa vain luovuus on rajana; ne sopivat osaksi juhlavaa kattausta, lasipurkkiin koristehiekan päälle tai minimalistisesti sellaisenaan työpöydälle.

Ilmakasvit

puolivarho

keskiverto

vähäinen

Ilmakasvin hoito kotona

Useimmat ilmakasvilajit viihtyvät puolivarjossa. Suora auringonpaahde voi olla liikaa luonnossa lehvästön alla kasvaville kasveille. Tillandsioiden vedentarpeesta voi pitää huolta joko suihkuttelemalla parin päivän välein tai uppokastelemalla 1–2 viikon välein. Uppokastelun jälkeen on tärkeää huolehtia, ettei lehtiruusukkeen tyveen jää vettä, sillä liika kosteus voi mädättää kasvin. Kasvi upotetaan kädenlämpöiseen veteen 15-20 minuutiksi ja sen jälkeen ravistellaan ja jätetään ylösalaisin pyyhkeen päälle kuivahtamaan.

Varmin vaihtoehto ilmakasvien lannoittamiseen on niille kehitetty ilmakasviravinne, jota voi lisätä kasteluveteen, mutta myös ananaskasveille sopivat lannoitteet kuten kukkivien kasvien lannoitteet ja orkidealannoitteet käyvät. Tärkeää on kuitenkin maltillinen annostelu, ilmakasvit tarvitsevat ravinteita 1–2 kuukauden välein melko vähän kerrallaan.

Useimmat ilmakasvit ovat kestäviä ja joustavia erilaisille kasvuolosuhteille. Liiallinen kastelu tai täysi valonpuute ovat yleisimpiä tekijöitä, jotka saattavat koitua niiden kohtaloksi.

Eri lajeilla ja lajikkeilla voi olla hieman eroavaisuuksia hoidontarpeessa riippuen siitä, minkälaisista olosuhteista kasvi on kotoisin. Toiset ilmakasvit tarvitsevat enemmän kosteutta kuin toiset, tällöin voi olla tarvetta tiheämmälle kasteluvälille tai kasvi voi viihtyä paremmin lasipurkissa, josta kosteus ei katoa niin nopeasti. Kuivien paikkojen asukit taas saattavat viihtyä pidempiä aikoja ilman vettä ja jotkin lajikkeet kukoistavat auringossa.

Hei tilaaja!

Lue koko juttu ”Rakastuin ensi silmäyksellä” ilmakasviharrastaja Johanna Vireaho Kotipuutarha-lehden numerosta 1/2018

Siirry tästä näköislehtiarkistoon

Kiinnostuitko?

Tilaa Kotipuutarha-lehti nyt tutustumishintaan.
Saat seuraavat 4 lehteä vain 25 €!

Tilaa nyt

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 25 €
Tilaa nyt