Kasvata maukkaat juurikkaat

Vuoden 2019 vihannes on juurikkaiden (Beta vulgaris) suku. Kunnia on ansaittu, sillä monikäyttöiset herkut ovat terveellisiä sekä helppoja kasvattaa.

Punajuurikas eli kotoisammin punajuuri on juurikkaista tunnetuin ja käytetyin. Sen värjäävyys tuntuu joskus hankalalta ruokaa laittaessa, mutta monen mielestä juuri tumman punajuurikkaan maku on kaikkein paras.

Kelta-, valko- ja raitajuurikkaat ovat punajuurikkaan miedompia ja makeampia värimuotoja. Ne ovat annoksen piristys silloin, jos koko ruuan ei haluta värjäytyvän perinteisen punajuurikkaan sävyiseksi. Raitajuurikkaan siivut ovat koristeellisia, mutta ”vuosirenkaiden” sävykontrasti tosin tasoittuu jonkin verran keitettäessä.

Punajuurikkaan syvänpunainen väri on peräisin betalaiineista.
Kaikki juurikkaat ovat mestarikokkien ja ruokaharrastajien suosikkeja niiden monipuolisuuden ja upeiden värien vuoksi.

Käytä juurikkaita keittoihin ja patoihin, tai paahda uunissa öljyn ja yrttien kera. Säilötyt etikkapunajuuret ovat jo klassikko. Pieniä versoja voi käyttää salaatteihin ja miniversoina leivän päälle.

Juurikkaat kylvöstä satoon

Vältä liian aikaista kylvöä ja odota maan lämpenemistä. Viileys virittää helposti juurikkaat kukkimaan mukulan kasvun kustannuksella. Pieniä mukuloita muodostuu jo parin kuukauden kuluttua kylvöstä, ja hieman keskenkasvuiset juurikkaat ovat maukkaimpia. Voit tehdä pari-kolme kylvöä kesässä. Varastoitavat juurikkaat kannattaa kylvää aikaisintaan juhannuksen tienoilla.

 

  • Sopiva kylvöväli pieninä korjattaville juurikkaille on noin 5 senttiä.
  • Varastojuurikkaat kannattaa kylvää noin 10 sentin välein, jotta mukula mahtuu kasvamaan.
  • Sopiva kylvösyvyys on 2 cm ja riviväli 30 cm.
  • Yhdestä siemenestä muodostuu useamman sirkkataimen rypäs.
  • Harvenna siten, että jätät ryppään vahvimman taimen kasvamaan.

Juurikkaat viihtyvät aurinkoisella kasvupaikalla kosteahkossa maassa. Varjoisuus ja kuivuus yhdessä voimakkaan typpilannoituksen kanssa kasvattaa helposti juurikkaiden nitraattipitoisuutta. Pidä sekä lannoitus että kalkitus maltillisina. Huolehdi, että maa pysyy kosteana, haraa rivivälejä säännöllisesti tai käytä katteita. Ruohosilppu soveltuu katteeksi vain kerran-pari kesässä annosteltuna, sillä se on voimakkaan typpipitoista.

Satoa saat heinäkuulta myöhäiseen syksyyn saakka. Nosta sato kuivalla, aurinkoisella säällä. Käytä juurikkaat kypsennettynä, se vähentää nitraatin määrää.

Mangoldi eli lehtijuurikas on sokerijuurikkaan ja punajuurikkaan muunnos.

 

Kuvat: Maija Astikainen, Teija Tuisku


Kestotilaaja, lue lisää juurikkaista digiarkiston jutuista:

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.