Hurmevaahtera, puutarhan keväinen kaunotar

hurmevaahtera
Toukokuun lopulla kukkiva hurmevaahtera on upea ilmestys.

Mitä puutarha olisikaan ilman ihania puita? Hurmevaahtera on puutarhan suurikokoisista lehtipuista yksi ehdottomasti ihanimpia. Sen keväiset kukinnot loistavat puna-keltaisina ja huumaava tuoksu houkuttelee ympärilleen puutarhan pölyttäjiä. Kukinnan jälkeen puun lähes mustanpunaiset lehdet puhkeavat ja puun väritys muuttuu tummanpuhuvaksi. Koristeellinen puu toimii puutarhan komeana yksittäiskasvina tai esimerkiksi kolmen puun ryhmissä.

hurmevaahtera.
Valloittavat kukat ovat punaisia ja niiden terälehdet täyteläisen keltaiset.

Hurmevaahteran istutus ja hoito

Hurmevaahterat myydään astiataimina. Niiden myyntikorkeus vaihtelee 150 – 250 cm välillä. Kasvupaikaksi valitaan lämmin, aurinkoinen ja suojaisa paikka. Paikan on hyvä olla myös riittävän tilava, jotta hurmevaahtera saa kasvaessaan riittävästi valoa. Kasvualustan tulee olla tuore, ravinteikas ja vettäläpäisevä. Tiukassa savimaassa hurmevaahtera ei viihdy. Kasvualusta kunnostetaan ja kalkitaan huolella ennen puun istuttamista. Istutuskuopaksi kaivetaan 80 cm syvä ja metrin leveä kuoppa, johon lisätään tuoretta multaa. Tukikepit on hyvä asentaa kuoppaan tukevasti ennen puun istutusta. Puun taimi istutetaan kuoppaan, siten että istutuskorkeus on sama kuin astiataimessakin on ollut. Istutuksen yhteydessä on hyvä asentaa juuripaakun alle ulottuva kasteluputki. Kasteluputken avulla kasteluvesi virtaa suoraan juuristoon ja näin taimen juuret kasvavat kohti maata. Istutuksen jälkeen vaahteran runko sidotaan kiinni tukikeppeihin, jottei tuuli keikuttelisi liiallisesti juurtuvaa tainta.

hurmevaahtera
Komean kukinnan jälkeen hurmevaahteraan puhkeaa lähes mustanpunaiset lehdet.

Hurmevaahtera puutarhan yksittäispuuna tai upeana ryhmänä

Täysikasvuinen hurmevaahtera kasvaa leveälatvuksiseksi ja noin 12 – 20 metriä korkeaksi puuksi. Koristeellisen ja näyttävän olemuksensa ansiosta se sopii erinomaisesti pihan katseenvangitsijaksi, komeaksi yksittäispuuksi. Suureen ja tilavaan pihaan hurmevaahteroita voi istuttaa myös ryhmiin. Toimiva kokonaisuus syntyy vaikkapa kolmen puun ryhmästä. Hurmevaahterat ovat arkoja katujen ja teiden suolaukselle sekä lumenaurauksesta mahdollisesti syntyneille vaurioille, joten ne kannattaakin istuttaa kauemman tien ja kulkuväylien läheisyydestä.

hurmevaahtera
Upea hurmevaahtera on näyttävä myös havupuiden läheisyydessä.

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.