Ihanat olkikukat leikkokukkapuutarhaan

olkikukat
Olkikukat, nuo 80-luvulta niin nostalgiset ikikukat, nostavat suosiotaan etenkin leikkokukkapuutarhoissa.

Nostalgiset, 80-luvun henkeä huokuvat olkikukat ovat nostaneet viime vuosina suosiotaan. Niiden värisävyjen kirjo on suorastaan hurmaava. Olkikukkien kauneus ei yksistään rajoitu kesän kukkaloistoon vaan nämä ihanuudet voi kuivattaa ja siten voi nauttia kukkaloistosta myös talvella.

olkikukat
Olkikukkakokoelmassa on tällä hetkellä reilu 250 koulittua pikkutainta.

Olkikukkien kasvattaminen

Mitä aikaisemmin olkikukkien haluaa kukkivan sen aikaisemmin ne kannattaa kylvää. Maaliskuulla kylvetyt siemenet kukkivat heinäkuusta aina pakkasten tuloon saakka. Olkikukat ovat pitkäkasvuisia. Lajikkeesta riippuen niiden korkeudet vaihtelevat 80 – 120 cm välillä. Ensimmäisten nuppujen poistaminen haaroittaa olkikukan kasvua ja taimista syntyy pensasmaisia. Olkikukka viihtyy hyvin kuohkeassa, hiekkapitoisessa ja ravinteikkaassa maassa.

olkikukat
Pieni olkikukan taimi valmiina koulittavaksi.
olkikukat
Pieni taimi istutetaan varoen omaan ruukkuunsa varttumaan.

Olkikukat viihtyvät parvekelaatikoissa tai kukkapenkissä

Helppohoitoinen olkikukka viihtyy niin lämpimällä parvekkeella parvekelaatikossa tai kukkapenkin aukkopaikoissa. Parvekkeella kasvetettuna olkikukan korkeutta voi hyödyntää vaikka näkösuojana tai amppelin kauniina yksityiskohtana. Puutarhassa ne ovat kauneimmillaan suurina kasvustoina. Niitä voi laittaa kukkapenkkien taaimmaisiksi kasveiksi tuomaan korkeutta istutuksiin tai oma pieni olkikukkamaa on loppukesän kaunis komistus.

Bright Rose
hehkuvan punainen Bright Rose muodostaa suuria ja heleän punaisia kukkia.
scarlet
Tummanpuhuva Scarlet muodostaa syvän purppuran värisiä kukkia.
Avainsanat

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.