Raikas yrttivesi ihanista yrteistä

yrttitarha, ruukkutarha, yrtit
Oman ruukkutarhan yrteistä saa hetkessä ihania yrttivesiä.

Raikas yrttivesi vilvoittaa ja virkistää kummasti kesähelteellä. Yrttivesiä on helppo tehdä oman yrttitarhan yrteistä. Sitruunaminttu, ananassalvia, sitruunamelissa ja lakritsiyrtti sopivat vallan mainiosti antamaan makua yrttivedelle. Hieman makeat ja sitruunaiset yrtit tuovat raikkautta ja kaivattua makeutta veteen. Jos veteen haluaa enemmän makua voi sitruunanpaloista tehdä veikeitä jääkuutioita.  Erityisen hauskan ilmeen saa käyttämällä kauppojen hedelmäosastoilta löytyviä raidallisia sitruunoita.

yrttivesi, sitruunamelissa
Sitruunamintun maku on raikas ja sitruunainen.

Yrttiveden valmistaminen

Yrttiveden valmistaminen kannattaa aloittaa jääpalojen tekemisellä. Jääpalojen koristeeksi voi laittaa yrttien lehtiä tai pieniä oksia. Lisäsäväystä jääpaloihin saa käyttämällä sitruunansiivuja tai esimerkiksi syreeninkukkia koristeina. Kun jääpalat on huolella jäässä voi aloittaa itse yrttiveden valmistamisen. Vesikannu täytetään jääkylmällä vedellä ja mukaan leikataan tuoreita ja huuhdottuja yrttejä. Veteen kannattaa aluksi käyttää vain yhtä yrttiä kerrallaan, niin makuaisti oppii erottelemaan yrttien maut ja vivahteet. Kun vedessä on yrtit, mukaan lisätään jäätyneet jääpalat. Vesi on valmista heti nautittavaksi.

Yrttivesi, ananassalvia
Ananasalvian lehdissä on ananaksen tuoksua ja makua.
yrttivesi
Jääkylmä lakritsiyrtti-sitruunavesi vilvoittaa hetkessä.
yrttivesi
Sitruunajääkuutiot luovuttavat raikasta sitruunan makua lakritsiyrtein maustettuun veteen.
Avainsanat
,

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.