Tunnelmallinen lavatarha

Lavatarha
Keväinen lavatarha on ilo kaikille aisteille. Yrttien tuoksut, pölyttäjien surina ja kasvun kauneus saavat hyvälle tuulelle.

Keväinen lavatarha kutsuu töiden jälkeen. Keväisen luonnon äänet, tuoksut ja kasvun kauneus saavat nauttimaan pienistä hetkistä ja mikä parasta kohta on ensimmäinen sato jo valmista. Lavatarhassa parhaimmillaan yhdistyvät kivasti sommitellut lavakaulukset, pieni ruukkutarha, hyötykasvit ja kauniit kukkaset.

lavatarha
Ilta-auringon pehmeys saa tunnelman salaperäiseksi.
Kääpiösamettikukka
Ruukussa kasvavan kääpiösamettikukan kukat ovat syötäviä ja lavassa kasvavat samettikukat toimivat koristeina.

Lavatarhassa yhdistyvät hyöty ja kauneus

Lavatarhasta saa parhaan hyödyn irti hyödyntämällä varhaista kevättä ja viileässä itäviä vihanneksia. Punajuuret, porkkanat ja persiljat eivät pelästy kevään viileyttä ja ne voi kylvää hyvinkin aikaisin. Ensimmäinen sato voidaan korjata jo kesäkuulla ja tämän jälkeen ehtii vielä kylvää syyspunajuuret ja porkkanat. Erilaisten harsotunnelien ja lavakauluskansien avulla saa kätevästi suojaa aremmille kasveille kuten salaateille. Parhaimmillaan lavatarhasta pystyy korjaamaan satoa kesäkuulta myöhäiselle syksylle. Useimpia kasveja, kuten salaattia, tilliä, retiisejä pystyy kylvämään aina kahden kolmen viikon välein uudelleen ja näin lavatarhan aukkopaikat saa nopeasti täytettyä uudella sadolla. Kesäkukilla, syötävillä kukilla ja kukkivilla köynnöksilla saa runsautta, tunnelmaa ja värejä niin pieneen kuin vähän suurempaankin lavatarhaan.

punasipulit
Punasipulit kasvavat ruukuissa.
puutarhakäsineet
Puutarhakäsineet odottavat kitkijää töihin.

Lavatarha ja värivalinnat

Lavatarhan suunnittelussa ja toteuttamisessa voi toteuttaa omia makumieltymyksiä, huomioida ympäröivän miljöön tyyli tai heittäytyä leikittelyn maailmaan. Lavakaulukset myydään pääasiassa käsittelemättöminä. Halutessaan niitä voi maalata vartavasten tarkoitukseen soveltuvilla maaleilla. Maalivalinnasta kannattaa keskustella maalikaupan myyjän kanssa, jotta maalivalinta toimisi parhaalla mahdollisella tavalla yhteen ruuan kasvattamisen kanssa. Musta väri luo syvyyttä ja nostaa kauniisti esiin lavoissa kasvavat vihreät herkut. Vihertävät ja rusehtavat sävyt ovat luonnonläheisempiä ja maastoutuvampia. Luonnonmukainen vaihtoehto on antaa lavakauluksen puupintojen patinoitua ajan oloon ja harmettua. Oikealla pinnoitteella voit kuitenkin vaikuttaa lavojen kestävyyteen ja pidentää niiden käyttöikää.

lavatarha
Punaiset miljoonakellot ja punainen kastelukannu luovat kivan väriyhdistelmän vihreiden kasvien ja mustien lavojen kanssa
Salvia
Salvia on päässyt ruukkujen sekaan.

Miten luoda oma tyyli lavatarhaan?

Oman lavatarhan voi koristella kauniilla yksityiskohdilla. Kierrätysesineet luvat maalaisromanttista tunnelmaa, kurinalainen värimaailman noudattaminen luo särmää ja iloiset, sattumanvaraiset sävyt luovat rentoutta. Lavatarhojen parhaus piilee juurikin siinä, että jokainen voi päästää oman sisäisen suunnittelijansa valloilleen ja luoda oman pienen minimaailman lavatarhan ympärille. Millainen lavatarha on sinun makuusi?

punajuuret
Punajuuret ovat jo pinnalla ja kaipaavat harventamista.
lavatarha
Kaksikerroksisia lavoja on helppo hoitaa.

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.