Ihanat bellis ja helmililja

Bellis ja helmililja
Kevään ensimmäiset, bellis ja helmililja ovat täällä!

Ilmassa on kevään tuntua. Lumisade on muuttunut räntäsateeksi ja aurinko näyttäytyy silloin tällöin ikkunasta. Mutta mikä onkaan enemmän kevään merkki kuin kauppoihin saapuneet bellis ja helmililja? Hankin kassillisen näitä ihanuuksia ja tein ensimmäisen kevään odotuksesta muistuttavan ruukkuistutuksen.

Bellis ja helmililja
Viisi somaa helmililjaa, kolme bellistä ja kaksi lankaköynnöstä muistuttavaa huonekasvia.

Keväinen ruukkuistutus

Helppohoitoiset bellikset eli kaunokaiset tuovat väriä ja sulokkuutta istutuksiin. Niiden hennot punertavan sävyt tuntuvat suorastaan energisoivilta näin helmikuun alkumetreillä. Lusikkamaisten lehtien terhakkuus ja mätäsmäisyys sopii erinomaisesti yhteen terhakoiden helmililjan alkujen kanssa. Istutus vaihtaa kivasti myös väriä, sinertävien helmililjojen puhjetessa kukkaan ja kevyen taivaansinisen muuttuessa istutuksen valtaväriksi.

Bellis ja helmililja
Istuta vuoroin helmililja ja vuoroin bellis niin saat täyteläisen istutuksen.

Keväisen ruukkuistutuksen moninaisuus

Bellikset nauttivat ravinteikkaasta mullasta ja säännöllisestä kastelusta. Kuihtuneet kukat kannattaa nyppiä huolella pois, sillä se kiihdyttää belliksen kukintaa ja pitää istutuksen kauniina. Mitä pienempinä alkuina helmililjat hankkii sen pidempään niiden kukinta kestää. Kun helmililjat ovat kukkineet kukintansa onkin jo kukkakaupoissa perunanarsisseja ja istutusta voi uudistaa ottamalla kuihtuneet helmililjat pois ja vaihtamalla tilalle uudet kukat. Näin ruukkuistutuksesta saa pitkälle iloa ja ilme uudistuu kun bellisten vieruskaverit vaihtuvat.

Bellis ja helmililja
Multaa kannattaa laittaa huolella tainten väleihin, jotta riittävä kosteus pysyy istutuksessa.
Bellis ja helmililja
Vastaistutettu ruukku näyttää tältä ja istutuksen ilme muuttuu kun helmililjat puhkeavat kukkaan.

2 Comments

  • Voiko istutusta pitää huoneenlämmössä?

    Ystävällisin terveisin
    Arja

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.