Nukkatyräkin lisääminen

Nukkatyräkin lisääminen
Nukkatyräkin lisääminen on helppoa, jos vain on tarkkana siementen metsästyksen kanssa ;)

Nukkatyräkki, pahapoika, merimiehen syrjähyppy tai millä nimellä tätä vallatonta kasvia sitten haluaakin nimetä on melkoinen lisääntyjä. Lempinimiensä mukaisesti nukkatyräkki on melkoinen tuottamaan siemeniä ja eritoten ampumaan mustia, kiiltäviä ja kovakuorisia siemeniä pitkin huushollia. Siemeniä kyseinen tyräkki alkaa valmistavaan noin 40 cm korkuisena eli pikkutaimien pitää antaa varttua useampia vuosia ennen kuin ne alkavat lisääntymään.

Nukkatyräkin lisääminen
Nukkatyräkin pikkuiset taimet näyttävät suloisilta rustiikkisissa ja aikaa nähneissä terracottaruukuissa

Siementen kerääminen ja kylväminen

Kun kokkaaseen nukkatyräkkiin alkaa muodostua vaatimattomia valkeita kukkia, jotka ovat aivan rungossa kiinni, pitää aloittaa tyräkin tarkkailu. Siemenet kypsyvät nopeasti ja tuhmana poikana tunnettu tyräkki ampuu kypsyneet siemenet jopa muutamien metrien päähän kasvista. Silloin tällöin onnistaa ja siemen osuu suoraan tyräkin omaan ruukkuun tai naapurikasvin ruukkuun. Mutta tällaiseen onnenkantamoiseen on turha tuudittautua. Paras keino on ennen imurointia tarkistaa tyräkin lähitienoon niin pöytäpinnat kuin lattiakin ja kerätä mustat, muutaman millimetrin halkaisijaltaan olevat, kovat ja mustat siemenet talteen. Tyräkin siemenet on helppo tunnistaa ja poimia talteen.

Tuoreet siemenet kannattaa välittömästi löytämisen jälkeen kylvää vaikkapa emotyräkin juurelle tai sitten varata siemenille kokonaan uusi ruukku ja kylvää ne siihen. Kunnollisesta kastelusta kannattaa huolehtia niin itämisen kuin pikkutaimien varttumisen ajan.

Nukkatyräkin lisääminen
Siemenet itävät helposti ihan muutamissa päivissä ja pikku taimet kurottautuvat ruukusta kohti valoa.

Pikkuisten taimien istuttaminen omiin ruukkuihinsa

Kun pienet taimet ovat varttuneet niin on aika istuttaa ne omiin ruukkuihinsa. Pikkulusikan pää toimii oivana lapiona, jolla pikkiriikkiset taimet on helppo irroittaa emokasvin juurelta. Pienissä taimissa on erityisen heiveröinen juurakko ja multapaakkua tuskin jää kiinni juuristoon sitä irroittaessa. Tästä johtuen on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta ja huolehtia uudelleen istutettujen pikkutaimien riittävästä kastelusta. Pikkutaimilla menee muutama vuosi hitaassa alkuunlähdössä ja vasta parin vuoden kasvattamisen jälkeen alkaa näkyä merkkejä hennon varren puutumisesta ja ruskettumisesta.

Nukkatyräkin lisääminen
Tämän vuoden saalis on yhteensä kuusi nukkatyräkin alkua
Nukkatyräkin lisääminen
Pikkuiset taimet kaipaavat hyvälaatuista kasvumultaa, valoa ja riittävästi kosteutta.

Nukkatyräkin hoito ja kasvattaminen

Mehikasveihin kuuluva nukkatyräkki on erityisen helppohoitoinen kasvi. Se nauttii tasaisesta huoneen lämmöstä ympäri vuoden eli sitä ei tarvitse siirtää talveksi viileämpään tilaan. Lehdet toimivat kastelun tarpeen näyttäjinä ja vähän alaspäin roikkuvat lehdet tarkoittavat, että nyt olisi kastelun aika. Nukkatyräkille riittää mainiosti ikkunoista tulviva hajavalo ja kasvi viihtyykin mieluummin talon pohjoisikkunoilla kuin auringonpaisteisten eteläikkunoiden puolella.

Nukkatyräkin lisääminen
Emokasvi tiputtelee ja kellastuttaa herkästi syksyisin vanhoja lehtiää. Jos lehtiä kellastuu paljon on syytä tarkistaa, ettei kasvissa ole ylimääräisiä vierailijoita kuten punkkeja
Avainsanat

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.