Leikkokukkapuutarhan suunnittelu

Leikkokukkupuutarhan suunnittelu
Leikkokukkapuutarhan suunnittelu on hyvä aloittaa kasvien valinnalla

Viime keväiset leikkokukkapuutarhahaaveet ovat saaneet tuulta purjeisiin. Viime vuonna testasin asiaa pienimuotoisesti. Tänä vuonna asiat ovat toisin. Olen tehnyt ennätyssuuren siementilauksen. Kolunnut läpi kymmeniä ja taas kymmeniä siementoimittajia löytääkseni ihanimmat. Nyt odottelen siementen saapumista ja sillä välin on oivaa aikaa aloittaa oman leikkokukkapuutarhan suunnittelu. Punaisena lankana suunnitelmissani on se, että parhaimmillaan leikkokukkapuutarha tarjoaa monipuolisen kirjon kukkivia ihanuuksia, joita voi vapaasti napsia maljakkoon pitkin kesää. Kaikki kollaasikuvissa olevat kukkaset ovat tulossa meille =)

Leikkokukkapuutarhan suunnittelu on hyvä aloittaa riittävän ajoissa

Leikkokukkapuutarhan suunnitteluun vaikuttaa oleellisesti käytettävissä oleva tila, maa-aines ja aurinko-olosuhteet. Parhaimmillaan leikkokukkapuutarhan kukkapedit ovat riittävän kapeita 100-120cm, jotta leikkokukkia pystyy hyvin kastelemaan, latvomaan ja leikkaamaan. Ja meidän potagerin sisääntulopäädystä löytyy juurikin tällaista metrin levyistä kukkapenkkialuetta 15-20 metriä. Leikkokukkien istutussuunnitelman tulee olla riittävän tiivis, jotta leikkokukista saisi maksimaalisen hyödyn irti. Keskimäärin taimien menekki on noin 25kpl / m². Tällä kaavalla voi näppärästi laskea oman leikkokukkapuutarhan taimimenekin. Itse ajattelin kylvää pari tuhatta siementä, jotta voin sitten tilkitä kaikki potagerin tyhjät kohdat leikkokukilla.

Leikkokukkapuutarhan suunnittelu
Astereissa on upean täydellisiä kukkamuotoja ja herkullisia värisävyjä

Mitä kukkia leikkokukkapuutarhaan?

Leikkokukkapuutarhaan sopivat parhaiten erilaiset yksivuotiset kukkaset. Kukkavalikoimasta kannattaa suunnitella riittävän monipuolinen niin kukkamuotojen kuin värienkin suhteen, näin kesän mittaan on mahdollista rakentaa useita erilaisia kukkakimppuja. Suurin rakkauteni ovat erilaiset asterit. Niiden värikirjo on suorastaan häkellyttävän ihastuttava ja kukat täyteläisiä ja aavistuksen romanttisia. Näiden lisäksi olen heikkona unikoihin. Yksivuotisissa unikoissa on uskomattoman kauniita ja vaihtelevia värisävyjä sekä kukkamuotoja. Unikot tuovat ripauksen herkkyyttä ja maalauksellisuutta kukka-asetelmiin.

Leikkokukkapuutarhan suunnittelu
Erilaiset unikot tuovat herkkyyttä kukkakimppuihin

Pituutta ja putoilevuutta saadaan aikaan leijonankidoilla sekä tarhaleukojilla. Niiden hentoiset värisävyt ja kerrannaiset kukinnot ovat vertaansa vailla. Puutarhassa kasvatetut leijonankidat levittävät ympärilleen myös vienosti sitruunaan vivahtavaa tuoksua. Tuoksun tuojina on myös lukuisia tuoksuherneitä, joista kirjoitinkin jo viime postauksessa.

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä ovat kestävät ja myöhäiseen syksyyn asti kukkivat oppineidenkukat. Ne tuovat ryhtiä kukkapenkkin sekä aseteltiin. Yksivuotisten kesäkukkien ihanuus piilee niiden runsaissa valikoimissa. Jokaiseen makuun ja tyyliin löytyy varmastikin oikeat kukkaset ja sävyt.

Leikkokukkapuutarhan suunnittelu
Zinniat eli oppineiden kukat sopivat mainiosti leikkokukiksi

Leikkokukkapuutarhan ihanuudet ovat tilattu seuraavilta siementoimittajilta:

Moles Seeds

Mr Fothergill´s 

Thompson & Morgan

Chiltern Seeds

Plants of Distinction

Suttons Seeds

6 Comments

  • Aijaij, mitä ihanuuksia <3 Näitä katsellessa kesän ikävä kasvaa ja kasvaa ja kasvaa…. 🙂

    • Ikävä kesään on totisesti jo melkoinen =) Onneksi esikasvatusaika hieman lieventää tuota ikävää =)

  • Niin ihania! Juuri tuollaisista romanttisista pastellinsävyistä minäkin pidän. Sinulle on tulossa varmasti aivan upea leikkopuutarha. Minä tyydyn näillä näkymin pienempään leikkokukkapenkkiin, mutta tyhjää parempi sekin. 🙂

    • Meilläkin pitää vielä miettiä ja suunnitella miten nuo laitetaan. Mutta toivon mukaan ihana leikkokesä luvassa =)

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.