Mustion linnan puutarha

Mustion linnan puisto
Mustion linnan puistossa avautuu upeita näkymiä.

Kuuran kuorruttamaa ja sumun verhoamaa maisemaa on saanut ihastella nyt muutaman päivän ajan. Maan lämpö on alhaisempi kuin yläilmoissa leijuvan ilmamassan ja kosteus tiivistyy puiden oksille upeina kuurankukkina. Mikäpä olisikaan siis parempi sää lähteä tutkimusmatkalle talviseen puutarhaan. Kirjallisuus ja uudet ideat ovat vieneet viime päivinä mennessään ja arboretum haaveet ovat innoittaneet tutkimaan englantilaisia maisemapuutarhoja. Ja nyt lähdin etsimään pientä palaa tällaista maisemapuutarhaa ja kohteena oli iki ihana Mustion linnan puutarha.

Päärakennus
Mustion linna huokuu historian havinaa.

Mustionjoen laaksossa sijaitsevan Mustion linnan juuret ulottuvat kauas keskiajalle saakka. Mutta vuodesta 1781 Magnus Linderin siirtyessä alueen omistajaksi alkoi näin puutarhaihmisen tulokulmasta kiinnostavat ajat. Linnan puutarhaa alettiin pikkuhiljaa rakentamaan englantilaisen maisemapuutarhan tyyppiseksi puistoalueeksi. Alueella onkin vielä tänäkin päivänä kaareilevia polkuja, suuria jalopuita, upeana avautuvia näkymiä, siltoja, huvimaja, näkötorni ja rauniot. Kaikkea kutkuttavaa ja ihanaa siis.

Mustion linnan puutarha
Tataarivaahterat linnan puistossa

Päärakennukselta avautuu näköakseli niemen yli joen toisella puolella sijaitsevalle Trycksbackan kukkulalle. Kukkulalla sijaitsee uusgoottilainen näkötorni, joka on muuten rakennettu puusta. Puun pinta on käsitelty siten, että päärakennukselta katsottaessa syntyy vaikutelma, että torni olisi rakennettu louhitusta kivestä. Uusgoottilaista tyyliä edustaa myös upea portti, mikä johtaa puistosta läheiselle kirkolle. Myös tallirakennukset edustavat samaa tyyliä.

Mustion linnan puutarha
Linnan portailta avautuu näkymä uusgoottiselle näkötornille
Mustion linnan puutarha
Uusgoottinen portti, joka johtaa läheiselle kirkolle
Mustion linnan puutarha
Uusgoottilainen tallirakennus
Mustion linnan puutarha
Uusgoottilaisen tallin reunusta kiertää upeat köynnöshortenssiat
Mustion linnan puutarha
Köynnöshortenssiat näyttävät upeilta talvellakin

Mustionjoen rannassa lähellä pitkää ja upeaa valkeaa siltaa on antiikin aikaista pyörötemppeliä muistuttava huvimaja. Näitä huvimajoja on ollut aikoinaan useampiakin. Huvimajan ikkunoista avautuu upeita näkymiä Mustionjoen rantatörmäille ja vastarannalle, etenkin näin sumun verhoamana päivänä. Hetkellisesti voi tuntea kuin eläisi välähdyksiä 1700-lukua.

Silta
Valkea pitkä silta johtaa Mustionjoen ylitse
Mustion linnan puutarha
Antiikin aikaista pyörötemppeliä muistuttava huvimaja Mustionjoen rannalla
Huvimaja
Huvimajan ikkuna-aukoista avautuu upeat näkymät
Mustion linnan puutarha
Sillalta näkyy veikeästi rannalla olevalle huvimajalle

Keltamultaisena hohtavan linnan edustalla seisoo kopio Rene Freminin 1717 Versaillesin puistoon tekemästä patsaasta. Metsästyksen jumalatar Diana ja hänen koiraansa esittävä veistos piirtyy kauniisti kuuraista maisemaa vasten. Mustion linnan puutarha on muutoinkin melkoinen veistos puutarha. Pitkin rantaa on sijoitettu useita antiikin veitoksista tuttuja hahmoja.

Näkymä
Näkymä päärakennukselta Mustionjoen suuntaan
Mustion linnan puutarha
Metsästyksen jumala Diana ja hänen koiransa linnan edustalla
Päärakennuksen keltamultamaali hehkuu upeasti talvisessa kelissä.

1800-luvulla linnaa isännöinyt Fridolf Lindor oli Magnugsen tapaan kiinnostunut puutarhoita ja hänen aikanaan linnan puisto saikin lukuisia erikoisia lehtipuita. Erilaiset pihdat, hemlokit, poppelit, jalopähkinäpuut ja korkkipuut saapuivat koristamaan upeaa puistomaisemaa.

kanadanhemlokki
Fridolf Linderin aikainen kanadanhemlokki
Kanadanhemlokki
Kanadanhemlokkista on jäljellä enää pienoinen palanen
Mustion linnan puutarha
Ajan hammas on puraissut ikiaikaisia jalopuita, mutta niiden olemuksessa huokuu silti väkevä historia

Joskus talvinen puutarha on jännittävämpi ja karulla tavalla kauniimpi kuin kesäisen runsas ja täyteläinen puutarha. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja ideoida tulevaa arboretumia, sen tunnelmia, kiemustelevia polkuja ja ihmeellistä, talvisinkin upeana näyttäytyvää kasvivalikoimaa.

5 Comments

  • Hienoja kuvia talvisesta puutarhasta. Talvi on hyvää aikaa suunnittelulle, moni asia hahmottuu paremmin kun ei ole kesän vihreyttä ”tiellä”. En osaa neuvoa yksittäisiä arboretumeita mutta ostin juuri kirjaston poistomyynnistä kirjan Suomalaisia puulajipuistoja. On vanha kirja mutta osa sen arboretumeista on vielä olemassa ja vierailtavissa.

    • Hei kiitos vinkistä =) Pitääpä itsekin kipaista kirjastossa joku päivä. Tosiaan talvi on mitä parhainta aikaa suunnittelulle ja maaston muotojen havainnoinnille.

  • Vau, miten upea puutarha! Tuolla pitää käydä joskus, kiitos esittelystä! 🙂

    • Tuo on varsin ihana paikka. Kannattaa varata hyvin aikaa, sillä alue on kovin laaja ja siellä on paljon kiinnostavia kohteita, mitä en esitellyt =)

  • Mikä satumainen talvinen puutarha, kuin unessa kulkisi! Kiitos tästä piipahduksesta!

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.