Metsäpuutarha kukoistaa

metsäpuutarha ja kylmänkukat
Kylmänkukat nauttivat metsäpuutarhan ilta-auringosta

Lähes luonnonvarainen metsäpuutarha on heräilemässä eloon kolean kevään jäljiltä. Jokunen vuosi sitten metsäpuutarhat alkoivat kiehtoa. Eritoten niiden luonnonmukaisuus, polveilevuus ja sattumanvaraisuus tuntuivat kiehtovilta. Pikkuhiljaa ajatus omasta metsäpuutarhasta alkoi jalostumaan ja nyt meidän jyrkähkö, lehtoinen mäntymetsikköalue on raivattu ja istutusaltaista nousee kevään kukkijoita.

metsäpuutarha
Kermanvalkoisten kukkien loistoa
kerrotut narsissit metsäpuutarha
Ihanat, kerrotut narsissit availevat kilvan kukkiaan

Luonnonmukainen metsäpuutarha kukkii kermanvalkoisin kukin

Pikkuriikkinen metsikkömme on maaperältään runsasmultaista ja kasvustoltaan kohtalaisen rehevää. Keväisin metsikkö on tulvillaan erilaisia vuokkoja. Ensimmäisessä aallossa saapuu sinisenään läikehtivät sini- ja punavuokkolämpäreet. Pikapuoliin niiden jälkeen koko metsikön pohja on valkoisenaan valkovuokkoja ja siellä täällä on pieninä esiintyminä luonnonvaraisia keltavuokkoja. Samaan aikaan valkovuokkojen kanssa kukkivat niin ikään valkeat idänsinililjat, kylmänkukat, tulppaanit sekä narsissit. Metsikkö on valkoisenaan erilaisia kukkijoita.

metsäpuuutarha
Valkoiset idänsinililjat ovat niin herkkiä kaunokaisia

Valkeat kukat sopivat kauniisti kallioiden koloihin ja sammaleen viherryttämiin turveharkoista koottuihin istutusaltaisiin. Valkeus luo metsikköön harmoniaa ja rauhallisuutta. Haaveena on valkeana kukkivat karhunlaukkaesiintymät, joista voi napsia valkosipulin makuisia lehtiä leivän päälle, oma pikkiriikkinen suo suokasveineen ja erilaiset eksoottiset lehtipuut. Metsäpuutarhamme sijaitsee 1B vyöhykkeellä, eteläisellä ja suojaisella rinteellä, joten herkempienkien kasvien, pensaiden ja puiden kokeilu tulee kysymykseen.

turveharkkoaltaat metsäpuutarhassa
Metsäpuutarhan rinteessä on turveharkoista tehtyjä istutusaltaita
metsäpuutarha
Luonnonvaraiset keltavuokot kukkivat metsässä
metsäpuutarha
Kermaiset tulppaanit

Ajatuksena on laajentaa metsäpuutarhaa pikkuhiljaa vuosi vuodelta siten, että eräänä päivänä metsikön voi kiertää polkua pitkin. Saas nähdä miten tämä siis tänä kesänä etenee =)

4 Comments

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.