Sinivuokot vaihtavat väriä

Sinivuokot
Sinivuokot ovat valloittaneet metsäpuutarhan.

Ihanat sinivuokkomättäät ovat valloittaneet meidän aluillaan olevan metsäpuutarhan. Metsäpuutarha sijaitsee aivan eteläisessä rinteessä ja sinivuokkoloisto ajoittuu yleensä maalis-huhtikuun taitteeseen. Tänä vuonna tuo metsäpuutarha onkin sitten työlistalla ja pikkuhiljaa kun maat sulavat niin siellä alkaa istutusalueiden perustaminen. Metsikkö on hyvin rinteinen ja sinne on suunnitteilla pienehköjä istutusalueita, paljon keväisiä sipulikukkia ja saniaisia.

Metsäpuutarha
Metsäpuutarhan istutusaltaita jyrkässä kalliorinteessä
Sinivuokot
Sinivuokkoja kaatuneen kelopuun vierustalla

Sinivuokot vaihtavat väriä

Sinivuokot ovat kuin hortensiat, maan ph:n vaihtuessa niiden väri muuttuu. Meillä hiekkamultaisessa, lehtomaisessa metsikössä maan ph vaihtelee ja paikoin maa on hyvinkin kalkkipitoista. Näissä kalkkipitoisissa kohdissa sinivuokkomättäät ovat voimakkaan vaaleanpunaisia. Metsikö on kokonaisuutenaan upean vivahderikas sinivuokkojen värien vaihdellessa tummasta sinisestä, hentoon violettiin ja voimakkaaseen pinkkiin.

Sinivuokot
Kalkkipitoisessa maaperässä kasvaneet sinivuokot ovat vaaleanpunaisia

 

Avainsanat

5 Comments

  • Ihanat sinivuokot. Teillä ne aloittavat kukinnan kovin aikaisin.

    • Sinivuokot ovat ihania =) Meillä ne tavallisesti aloittavat kukinnan näihin aikoihin =)

  • Meilläkin tuolla läheisellä kalloilla jo sinivuokot hitaasti availee nuppujaan. Oman puutarhan puolella en ole vielä havainnut edes nuppuja. Mutta toisaalta tämä on ihan parasta kun kaikki ihana loisto on vielä edessä päin. Tänään sataa vettä, joten lumet saavat nyt toivottavasti lopullisesti kyytiä.

  • Enpäs tiennyt sinivuokkojen vaihtavan väriä ph:n mukaan. Mielenkiintoista! Haluaisin perustaa vanhempieni pihaan metsäpuutarhan, ja sinivuokko on yksi ehdoton suosikkini sinne.

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.