Tuulahduksia Tukholmasta

Tukholman huonekalumessut
Tukholman huonekalumessuilla leikkokukat pääsivät verhoihin ja herkut värit loiskahtivat lepotuoleihin.

Tukholman huonekalumessut ovat onnellisesti takana. Mutta mitä messuilta tarttui mukaan? Kodikkaat viherkasvit ihastuttivat viime vuoden tapaan. Viherseinät toivat ihanan trooppista tunnelmaa ja runsasta vehreyttä. Tilanjakaja onkin tänä vuonna hyllyllinen viherkasveja, terracottaruukkuja tai ihania leikkokukkia. Olin työni puolesta huonekalumessuilla ja tällä kertaa tarkastelin messujen antia ”vihreät lasit” päässäni.

Viettelevät viherkasvit

Viherkasvit koristivat lukuisia messuosastoja. Silmiinpistävää oli rohkea eksotiikka. Viherkasvien joukosta löytyi mm. ihanan rento ja trendikäs Mimosa. Juuri kukkaan puhkeamassa oleva mimosa koristi Ferm Livingin osastolla holvikaaren mallista peiliä. Eksoottista linjaa jatkoivat lukuisat tropiikista kotoisin olevat medinillat, joiden vaaleanpunaiset, roikkuvat kukkatertut näyttivät vähintäänkin ihastuttavilta. Kasarimeininkiä loivat vuorostaan kirjavalehtiset maijat, jotka taitavat olla tämän vuoden kovin juttu. Runsaslehtiset peikonlehdet ja upeat alokasiat olivat myös hyvin edustettuina.

Viherkasvit, mimosa
Viherkasvit ovat ihania. Eksoottinen Mimosa tuo etelän tunnelmaa sisustukseen.
Viherkasvit, mimosan lehti
Yksityiskohta mimosan herkästä lehdestä.
Viherkasvit, alokasia
Alokasia on sisustuksen komea yksityiskohta.

Vivahteikas viherseinä

Valtaisat viherseinät toivat messualueelle ihanan runsasta tunnelmaa. Kymmeniä metrejä pitkä seinä muistutti englantilaista carpet gardenia. Kymmenet ja taas kymmenet erilaiset viherkasvit sointuivat toisiinsa saumattomasti ja muodostivat seinää peittävän tiiviin maton. Voi miten julkisten tilojen ja yksityiskotien ilmanlaatu ja akustiikka voisivat kovastikin parantua tällaisen hengittävän seinän avulla. Täytyy sanoa, että olen aika myyty tälle idealle =)

Runsas viherseinä
Runsas viherseinä on kuin pala brittiläistä carpet gardenia.
Viherseinä
Viherseinä on kyllä tämän vuoden ehdoton juttu.

Viherkasvit ja tilanjakaja

Viherseinien rinnalla oli myös silmiinpistävän paljon erilaisia tilanjakajia, joissa hyödynnettiin erilaisia viherkasveja. Sen sijaan, että kirjahyllyt notkuisivat tiiviisti ladottuja kirjoja tai huolella sommiteltuja koriste-esineryhmiä, messuilla oli käytetty ilmavasti hyllyjen täytteenä ihania viherkasveja. Erilaiset mehikasvit ja kaktukset muodostivat kodikasta tunnelmaa ja ilmavuutta tilanjakajiin. Terracottaruukkujen poltettu oranssi korosti kodikkuutta.

Tilanjakaja viherkasveilla
Tilanjakaja viherkasveilla ja terracottaruukuilla höystettynä.
Tilanjakaja
Eukalyptuksia tilanjakajassa.
Tilanjakaja
Tilanjakaja voi olla myös vihreä.
Eugalyptus
Maljakkovalaisin ihanan kevyillä eukalyptuksen lehdillä.

Lumoavat leikkokukat

Ei ole kovinkaan vaikea arvata, että eukalyptus piti jälleen ehdotonta kärkipaikkaa leikkokukkien joukossa. Mutta kärkikaartiin on ehdottomasti nousemassa erilaiset piikkiputket. Voi kunpa suomalaisetkin kukkakaupat ymmärtäisivät ilmavien ja sirojen kimppujen kauneuden.

Leikkokukat kauniina yksityiskohtina
Piikkiputket ja peikonlehdet maljakossa.
Leikkokukat tunnelman luojina
Muutama ilmavasti aseteltu leikkokukka luo ylellistä tunnelmaa.
Leikkokukat runsaana kokonaisuutena
Leikkokukkien runsautta ja väri-iloittelua
Kallankukka leikkokukkana
Green lab – vuoden 2017 vihersisustamisen trendi

Komeat kasvihuoneet

Tukholman huonekalumessujen kooste lähenee loppuaan, mutta lopuksi pitää vielä hehkuttaa upeita minikasvihuoneita. Nyt kun esikasvatuskausi lähestyy huippuaan, jokainen uusi kasvatusratkaisu on tervetullut.  Suunnittelutoimisto Atelier 2 suunnittelema minikasvihuone on suorastaan upeaa skandinaavista tyylitajua yhdistettynä taidokkaaseen puusepäntyöhön sekä käytännöllisyyteen. Tällaisia ihanuuksia kaivattaisiin ehdottomasti lisää.

Ihana mini kasvihuone
Käytännöllistä ja kaunista kasvattamista mini kasvihuoneessa.
Mini kasvihuone
Siro ja pelkistetyn upea Atelier 2 suunnittelema kasvihuone
mini kasvihuone
Tuuletusmekanismi luo kaunista käytännöllisyyttä

2 Comments

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.