Tervetuloa seuraamaan Hernepensaselämää!

Potagerin layout ja siemenpusseja
Potagerin pohjapiirros ja kylvöideoita tulevalle keväälle.

Hernepensaselämää on blogi, jossa suhtaudutaan puutarhaan ja sen eri ilmiöihin intohimoisesti. Vuodenaikojen mukaan tarinat ja tulokulmat vaihtelevat. Uudet suunnitelmat ja ideat, innostavan ja ajankohtaisen löytäminen sekä puutarhan perustamis- ja ylläpitopuuhat kuljettavat tarinaa eteenpäin ja tarjoavat lukijoille vinkkejä, diy-ohjeita ja uutta inspiraatiota.

Lasikello on oiva apu taimikasvatuksessa.
Lasikellon suojissa kasvit viihtyvät.
Kotipuutarhan perustamisohjeita Väinö Lehtosen Puutarha-kirjasta vuodelta 1938
Kotipuutarhan perustamisohjeita Väinö Lehtosen Puutarha-kirjasta vuodelta 1938

Vanha kansakoulu ja sen pihapiiri

Blogissa tullaan seuraamaan myös elämää ja askareita vuonna 1902 valmistuneessa kansakoulussa ja sen pihapiirissä. Pihapiiriin kuuluu mm. 2008 perustettu ranskalais-englantilainen potager eli keittiöpuutarha, vanhan autotallin raunioille rakennettu viktoriaanishenkinen kasvihuone, aluillaan oleva metsäpuutarha sekä suunnitteilla oleva siideriomenatarha.

Näkymä potagerilta talolle
Potagerin ala rondelli, keskiakseli ja vanha kansakoulu

Kuka täällä häärii?

Blogin ja puutarhajuttujen takana häärii Hernepensaskujanteen-blogistakin tuttu, historiallisista puutarhoista kiinnostunut, mullan tuoksuun ikuisesti rakastunut sekä armottomasti puutarhailuun hurahtanut Johanna. Matka voi siis alkaa =)

Tervetuloa mukaan Hernepensaselämään!

6 Comments

  • Onnittelut uutukaisesta! Nämä sun suunnittelukuvat on aina niin valloittavia. Nyt voikin kääntää jo nokan kohti kevättä. Johan se joulu meni jo 🙂

    • Kiitos Kati =) Nyt on kyllä niin nokka kohti kevättä ja uusia ideoita. Toivottavasti talvi vaan pysyisi tällaisena

  • Onnea uudelle blogille! <3
    Jään innolla seurailemaan myös tänne upean puutarhanne kuulumisia.

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.