Kaustisten Martat esittelevät muhkeaa satoa 1930-luvulla otetussa valokuvassa.
Kaustisten Martat esittelevät muhkeaa satoa 1930-luvulla otetussa valokuvassa.

Pula-ajan

puutarhurit

80 vuotta sitten maailma muuttui. Sota toi mukanaan puutteen ja säännöstelyn.

Pulaa oli kaikesta, ja jokainen sopiva maapalsta otettiin ruoantuotannon käyttöön. Sodan aikana myös kaupunkilaisia kannustettiin kuokkimaan. Puutarhaviljelystä tuli välttämättömyys pelkän harrastamisen sijaan.

Kaupunkilaisillekin oli pula-aikana tullut selväksi, että maa oli oivallinen ravinnonlähde.

Suurissa kaupungeissa kuopsutettiin maata innolla, mutta usein haittana olivat sopimattomat työkalut.

Eräässä puutarhajulkaisussa kauhisteltiin perunanistutuksessa käytettyä rautakankea, juurikasmaan kuohkeuttamista haarukalla ja hiilihangolla nostettua satoa. Myöhemmin ammatti-ihmisiä saatiin palstoille neuvomaan kaupunkilaisia.

Kaupunkilaisten lisäksi viljelypalstojen kimppuun kävivät myös toiset – sen ajan mittapuun mukaan kummajaiset – nimittäin naiset.

Sodanaikainen Kotipuutarha-lehti oli huolissaan naisten jaksamisesta. Koska työikäiset miehet olivat rintamalla, niin kovinkin raskas kastelu, harventaminen sekä kitkeminen sälytettiin kotirintaman väelle – naisille.

Eräs toinen kirjoittaja pohdiskeli puolestaan, että ”naisten rakkaus puutarhaan on suurempi kuin miehillä, koska nainen hoivaa mitä suurimmalla hellyydellä heikkoja olentoja; niin kasvi- kuin ihmismaailmassakin”. Naisten hyväksi laskettiin myös kärsivällisyys.

Eivät kaikki miehetkään selvinneet puhtain paperein. Lehdessä sivallettiin myös hemmoteltuja nuorukaisia ja lelliteltyjä ukkomiehiä. Palstoilla oltiin sitä mieltä, että yhteisen hyvän vuoksi myös rintamalle liian nuoret tai vanhat miehet oli laitettava puutarhaviljelyn alkeita opettelemaan.

Mielikuvitus rajana

Elettiin kovia aikoja. Hukkaan ei saanut heittää mitään. Sato korjattiin tarkkaan. Jos ylijäämää syntyi, sadonkorjuun tuotteita vietiin kulutuskeskuksiin tai annettiin tarvitseville naapureille.

Punajuuren naatitkin syötiin – kuten nykyäänkin suositellaan, vaikka toisista syistä kuin sota-aikana. Ennen pula-aikaa naatit tyrkättiin sikojen rehuksi.

Voita oli vähän, joten kastikkeet loihdittiin vihanneksilla, perunalla ja muilla epätavallisilla aineksilla kuten punajuurella, munuaisrasvalla, jauhoilla, kuoritulla maidolla tai kalaliemellä.

Joulua haluttiin juhlia, mutta tarjoilut olivat pulavuosina vähäisiä. Peruna oli perusruoka-aineena ykkösenä, ja sillä korvattiin esimerkiksi voita. Joulutorttuihinkin tuli vain perunaa, margariinia ja jauhoja.

Tärkeä korvike

Kahvihammasta kolotti myös sotavuosina. Oikeaa kahvia ei ollut suuremmin saatavilla, joten vaatimaton voikukka tuli apuun. Sen juuressa oli enemmän makua ja potkua kuin sikurissa. Voikukan juuret pestiin ja kuivattiin, jonka jälkeen ne pilkottiin kahvipavun kokoisiksi, paahdettiin ja jauhettiin kuten kahvipavut.

Voikukanjuuria käytettiin yksinään tai muihin korvikkeisiin sekoitettuna, ja maku muistutti hyvinkin paljon oikeaa kahvia. Korvikekahvia sai ostaa kaupasta, mutta sitä tehtiin myös paljon itse. Korsukahvina tunnettu kahvi sisälsi voikukanjuurta, koivunkääpää ja sikuria.

Kahvirituaali ja elämän jatkuminen haluttiin säilyttää myös sodan aikana. Vierasvarana kahvia tarjottiin niin kuin ennenkin, mutta lempeän mokan sijasta vieraat nieleskelivät sumppia joka oli keitetty kokoon sokerijuurikkaasta sekä perunataikinasta leivotusta ja kuivatusta korvikekorpusta.

Apua arsenikista

Tavanomaisten lajikkeiden lisäksi suositeltiin viljelemään ravintoarvoltaan rikasta pensaspapua, pinaattia sekä tomaattia. Myös sokerijuurikas oli suositeltava, koska siitä saatava siirappi oli kelvollista makeutusainetta.

Varhaisperuna oli arvossaan, ja lajikkeita pulavuosina olivat esimerkiksi ’Tammiston Aikainen’, ’Heinäkuu’, ’Puritaani’ sekä ’Vesijärvi’.

Pellervoseura kannusti kansalaisia näin: ”Jokaiseen Suomen kotiin on tuotettava omalta palstalta elintarvikkeita niin paljon kuin edellytykset sallivat. Työvoimasta ja tarvikkeista on paikoin puutetta, mutta kuulummehan me sitkeään Suomen heimoon, joka on tottunut vaikeuksien kanssa voitollisesti taistelemaan.”

Taistelua vaikeuttivat myös erilaiset ötökät. Punajuuria nakersivat ruskohaiskiaiset, porkkanakemppi muutti varret omituisiksi sykeröiksi ja hernekärsäkäs oli ahkera rouskuttaja. Tuholaiset saivat tuhdisti arsenikkipölyä taimien pinnalle. Parhaiten myrkytys onnistui palkeella varustetulla käsipölyttimellä. Arsenikki ei kuitenkaan purrut kaikkiin vihulaisiin. Esimerkiksi kirppa, sinappikuoriainen, kaalikoi ja kirva saivat niskoilleen nikotiiniruisketta, joka valmistettiin veteen sekoitetusta tupakkauutteesta.

MARTAT TUKIVAT JA KOULUTTIVAT

Ruokahuollossa oli ollut ongelmia jo edellisen sodan aikana. Ensimmäinen maailmansota katkaisi viljatuonnit Venäjältä. Nälänhädän uhka oli suuri, joten omaa tuotantoa oli lisättävä reilusti.

Sanonta ”kevät keikkuen tulevi” juontaa juurensa tuohon ajanjaksoon ja ruoan vähyyteen. Talven jäljiltä sitä oli niin vähän, että ihmiset suorastaan keikkuivat.

Vuonna 1917 perustettiin lähes kuusisataa puutarhaa, ja tuotannossa olevilla palstoilla kerrottiin kuinka erilaisia viljelysmenetelmiä voisi kehittää. Puutarhojen määrä kasvoi silloin suuresti.

Marttayhdistyksen edeltäjä, Sivistystä Kodeille -yhdistys oli perustettu vuonna 1899 Lucina Hagmanin johdolla. Hän oli Marttojen perustaja, aikansa tunnettu naisasia­nainen ja poliitikko.

Siemenvälitys oli Martoille tuttua toiminnan alkuvuosikymmeniltä lähtien. Hyötykasvien siemeniä ostettiin ulkomailta, jonka jälkeen ne lajiteltiin, ja Martat jakoivat siemeniä vähävaraisille perheille. Ostosiementen lisäksi amerikansuomalaiset lähettivät siemeniä kotimaahan. Niistä riitti kylvettävää kymmenille tuhansille sen ajan huoltoperheille.

1940-luvun sotavuosina ja niitä seuranneina pulavuosina Martat keskittyivät yhteiskunnan vaatimiin tehtäviin ja marttayhdistykset hankkivat viljelyspalstoja siirtoväelle, neuvoivat tehokkaammissa viljelytavoissa sekä toimittivat siemeniä. Iskulauseena oli nykyäänkin tutun kuuloinen lause: puoli kiloa vihanneksia henkeä kohden päivässä.

Välirauhan vuonna 1941 perustetiin myös Kotipuutarha-lehti, jonka sivuilla puutarha-alan ammattilaiset jakoivat neuvoja kotitarveviljelijöille.

Marttojen puutarhaneuvojien opastuksella perustettiin mallipuutarhoja, joissa oli kyökkipuutarhan lisäksi marjapensaita ja koristekasveja. Kotitalousneuvonta painottui puutarhanhoitoon, säilöntään ja ruoanlaittoon.

Vuonna 1942 oli varsinainen pulantorjuntavuosi, jolloin taimia kasvatettiin yhteisissä taimilavoissa sekä lannoitteita ja työkaluja hankittiin yhteisostoina. Ainakin 15 marttayhdistystä perusti omenapuu- ja marjapensastaimiston.

Samaisena vuonna Marttayhdistyksellä oli ohjauksessaan yli 27 000 viljelypalstaa.

Sodan jälkeen painopiste oli edelleen vahvasti ruoantuotannossa, ja kasvimaita perustettiin kaikkialle missä maa oli kelvollista.

Jälleenrakennusajan mottona oli sama kuin tänäkin päivänä: tuottava ja vähätöinen kotipuutarha.

Neuvojat pitivät kursseja esimerkiksi korvikeaineiden käytöstä ja opettivat puutarhamaan käyttöön. Sota-aikana Marttojen toimintaa tukivat valtio sekä kunnat.

Marttojen kotipuutarhaneuvonnan asiantuntija Tiina Ikonen kertoo:

”Kasviksia ei paljon osattu syödä, vaan niitä pidettiin rikkaiden ruokina ja hupina. Ei ymmärretty kuinka merkittävä osa ne olivat ruokavaliota. Isännät pitivät kasvimaita turhakkeina, ja emännät pelkäsivät lisätyötä. Mutta Martat opastivat maan käytössä, viljelyssä, harvennuksessa, hoidossa ja säilönnässä saaden jopa miehet innostumaan ja kiinnostumaan. Viljelyskelpoinen maa oli saatava käyttöön, samaten kuin kaikki ruoantuotantotavat. Viljelijöitä kehotettiin myös istuttamaan marjapensaita, raparperia sekä omenapuita. Kanojakin oli kotipihoilla paljon, joten Martat neuvoivat mitä kaikkea monipuolisista munista voi tehdä. Myös tuholaistorjunnassa tarjottiin apua.”

PALSTOILLA PUOLUSTUSSOTAAN

Tietokirjailija Teija Alanko on tutkinut sota- ajan puutarhahistoriaa ja hän on käyttänyt lähteinään esimerkiksi Emäntä-, Kotipuutarha- ja Siirtolapuutarha-lehtiä.

”Näistä lehdistä valottuu elintarvikepula ja sen torjumiseksi annetut neuvot ja kannustus puutarhaviljelyyn. Ajalle tyypillistä olivat omanlaisensa positiivisuus sekä taistelutahtoa luova sotapuhe. Kansalaisia kehotettiin sotavuonna 1943 osallistumaan puolustussotaan siirtolapuutarhojen palstaviljelyllä ja tuottamalla hyödykkeitä. Puutarhaviljelyn luonne erosi normaaliolojen ja pula-ajan välillä, koska estetiikasta täytyi pula-aikana luopua. Lehtien antamiin opastuksiin puutarhaviljelystä liittyi usein neuvoja puutarhatuotteiden käytöstä tuoreena ja säilöttynä”, Alanko kertoo.

Alanko sanoo myös, että uutuutena ehdotettiin soijapavun viljelyä, joka oli maailmalla jo tunnettu, hyvä ravintoaine. Myöhemmin mainostettiin muitakin uutuuksia kuten isoartisokkaa, jonka sukulainen nykyinen latva-artisokka on. Kyseessä on otaksuttavasti kardoni. Välirauhan aikana kehotettiin tehostamaan porkkanan viljelyä sekä keräämään nokkosia. Suomen vienti ja tuonti olivat pysähdyksissä, joten tuoreiden elintarvikkeiden suhteen oltiin eristyksissä.

Välirauhan aikaan hedelmäviljely supistui, sillä menetetyn Karjalan puolelle jäi huomattavia hedelmäviljelyksiä. Keväällä 1940 todettiin että sodan lisäksi tuhoisan ankara pakkastalvi teki kirjaimellisesti hallaa hedelmäpuille. Paleltuneiden omenapuiden tilalle suositeltiin hankkimaan uusia talviomenalajikkeita kuten esimerkiksi ’Antonowkaa’, ’Wealthya’ tai ’Celinia’.

Elintarvikkeiden lisäksi puutetta oli myös polttoaineesta, joten kasvihuoneviljelijät käyttivät ulkomailta tuotua koksia.

Jatkosodan aikana elintarvikepula oli pahimmillaan, ja haasteisiin toivat kyseenalalaista lisämaustetta myös keinottelu ja pimeä salakauppa. Tomaattien ja kurkkujen puute vähittäiskaupassa aiheutti salakauppasyytöksiä viljelijöitä kohtaan. Tähän liittyen Kansanhuoltoministeriön polttoainejakeluosasto asetti kasvihuoneviljelijöiden lämmitykseen käyttämän koksin saannin edellytykseksi, että tuotteita toimitettiin myyntiin ministeriön määräämin rajahinnoin. Kauppojen ohella kurkkuja ja tomaatteja täytyi viedä myös rintamalle kenttäpostilla satoja kiloja viikoittain.

SÄILÖ JA KUIVAA

Vuonna 1941 Helsingin kaupunki vuokrasi asukkailleen pientä maksua vastaan noin 10 000 palstaa perunanviljelyä varten. Myös esimerkiksi Kotka vuokrasi asukkailleen perunapalstoja.

Teija Alanko kertoo, että perunasta tuli pula-ajan toivo. Niitä neuvottiin kasvattamaan jopa perunankuorista, eli ottamalla talteen kuoria, joissa oli itusilmuja. Jatkosodan sytyttyä tuli kehotus varata säilykkeitä talven varalle, vaikka sokerista olikin pulaa. Piti säilöä mansikoita, raparperia, tilliä, kurkkuja, papuja, herneitä ja kurpitsaa. Täytyi tehdä hapankaalia, suolata pinaattia ja kaalia sekä tehdä omaa tomaattisosetta. Pellavan korjuuseen ja liotukseen annettiin neuvoja.

Perunan pelastavia kykyjä lisäsi myös neuvo kasvattaa tomaattia varttamalla sitä perunalle.

Tätä tapaa oli käytetty jo ensimmäisen maailmansodan aikaan, mutta taito oli unohtunut. Nykyäänkin voi parvekkeelle tai kasvimaalle istuttaa ’TomTato’-nimisen kasvin, jolloin mullan alla muhivat potut ja varsi kasvaa tomaattia. Lisäksi kannustettiin säilyttämään vanha kunnon suomalainen kaskinauris viljelykasvien joukossa.

Aivan täysin kukatonta ja ankeaa aika ei kuitenkaan ollut. Kukkatarhoissa kukoistivat daaliat, akileijat, pionit, lupiinit sekä pelargonit. Koristekasveja voi myös syödä. Ruusupapu siirtyi seinien peitekasvista lautaselle.

Omenapuut tuottivat satoa hitaasti, joten marjapensaat tulivat apuun. Aiemmin hiukan laiminlyöty karviainen nousi uuteen kukoistukseen puutarhoissa. Eteläisen Suomen suojaissa paikoissa voitiin kasvattaa myös luumuja ja kirsikoita.

Palstojen lisäksi ikkunanlaudat olivat käytössä. Niissä kasvoi lehtisalaattia, persiljaa, ruohosipulia sekä tarhakrassia.

Hautajaiset olivat arkipäivää, joten hautausmaiden kukkaistutuksista puhuttiin paljon. Suosituimpia kukkia olivat kevääksi tarkoitetut tulppaanit ja monivuotiset kuunlilja, särkynytsydän, saniainen, jaloangervo sekä syysleimu.

Pensasaitakasvit suojasivat puutarhoja, ja valikoima olikin runsas. Aitakasveja olivat esimerkiksi lehtikuusi, syreeni, orapihlaja, taikinamarja, morsiusangervo sekä kurtturuusu, joiden marjat eli kiulukat kelpasivat myös terveelliseksi ravinnoksi.

Lannoitteistakin oli pulaa. Karjanlanta sekä väkilannoitteet olivat vähissä. Rehupulan vuoksi karjaa teurastettiin paljon, josta seurasi, että lihaa oli riittävästi jonkin aikaa, mutta siitä seurasi puolestaan maitopula.

Kaikesta kurjuudesta ja pulasta huolimatta kansa kuitenkin selvisi sisulla. Suomen itsenäisyys säilyi, vaikka maa oli rikkinäinen, ja sisäisiä jännitteitä oli paljon.

Sodasta toipuminen vei aikansa, ja jälleenrakennus alkoi toden teolla vasta olojen vakiintuessa. Viljelyosaamiselle, palstaviljelylle ja oman ruoan kasvattamiselle sota-aika loi uuden osaavan sukupolven, joka on luonut siltaa tähän päivään.

Yhä edelleen me suomalaiset osaamme hyödyntää luonnonkasveja ja kasvattaa särvintä pöytään. Hyötykasvien ja etenkin edelleen tarjolla olevien vanhojen maatiaislajikkeiden ja paikalliskantojen määrä on länsieurooppalaisittain mittava. Nuorten innostus kaupunkiviljelyyn ja puutarhakasvien kasvattamiseen parvekkeilla kertovat, että puutarhan hoito on elävä ja kehittyvä osa suomalaista arjen kulttuuria. Meillä on mistä ammentaa sekä hyvinä että huonoina aikoina. 

Helsingin kaupunginmuseon arkistoon on taltioitu kuvia sotavuosien maatöistä. Kuvassa perunan lajittelua.Helsingin kaupunginmuseon arkistoon on taltioitu kuvia sotavuosien maatöistä. Kuvassa perunan lajittelua.Kansalaisia kannustettiin viljelmään eritoten varhaisperunaa, joka toi ruokaa pöytään jo alkukesällä.Kansalaisia kannustettiin viljelmään eritoten varhaisperunaa, joka toi ruokaa pöytään jo alkukesällä.Näkymä perunapellolta on todennäköisesti kuvattu Herttoniemessä 1940-luvulla.Näkymä perunapellolta on todennäköisesti kuvattu Herttoniemessä 1940-luvulla.Helsingin keskustan tuntumassa Tehtaankadulla toimi 1900-luvun alussa kauppapuutarha.Helsingin keskustan tuntumassa Tehtaankadulla toimi 1900-luvun alussa kauppapuutarha.Siirtolapuutarhoissa kaupunkilaiset saivat kasvatettua särvintä pöytään. Kuva 1940-luvulta Herttoniemen siirtolapuutarhasta.Siirtolapuutarhoissa kaupunkilaiset saivat kasvatettua särvintä pöytään. Kuva 1940-luvulta Herttoniemen siirtolapuutarhasta.Puutarhaviljelyn ammattilaiset valistivat kansalaisia monin tavoin. Opastauluissa kerrotiin kasvitaudeista ja tuholaisista.Puutarhaviljelyn ammattilaiset valistivat kansalaisia monin tavoin. Opastauluissa kerrotiin kasvitaudeista ja tuholaisista.