Pintaa syvemmältä

Ilmaa vain

Tämänkertainen aiheeni, piereskely, edellyttää minulta tahdikkuutta ja viileää analyyttisyyttä ja lukijalta ennakkoluulotonta myötäelämistä. Onneksi en joudu puhumaan paljonkaan seurauksista vaan syistä. Kyseistä ilmiötä pidetään nolona, vaikka kaikki tekevät sitä. Kaasujen syntyminen ja vapautuminen on luonnollinen osa ruoansulatusta ja kertoo, että kaikki toimii kuten pitää. Tiettyyn rajaan asti. Tutkimusten mukaan 5–15 kertaa vuorokaudessa on ihan kohtuullista ja normaalia eikä siitä tarvitse tehdä numeroa. Jotkut tosin tekevät.

Aihe tuli ajankohtaiseksi lukijan veret seisauttavasta kysymyksestä: Miksi maa-artisokka (Helianthus tuberosus) pierettää? No, koska sen mukulat sisältävät paljon inuliini-nimistä hiilihydraattia. Sitä on myös monien muiden mykerökukkaisten juurissa tai juurakoissa ja monissa viljoissa, sipuleissa ja banaaneissa. Inuliini on kovin kaksijakoinen aine. Se sopii hyvin diabeetikoille ja edistää maitohappobakteerien kasvua, mutta paksusuolen bakteerien hajottaessa sitä syntyy hiilidioksidia ja pahalta haisevaa metaania – ja sitten voi alkaa armottomasti pierettää. Inuliinia käytetään paljon elintarviketeollisuudessa, erityisesti ”kevyttuotteissa”, joten jos vatsa on herkkä, kannattaa lukaista tuoteseloste. Elintarvikkeisiin lisätty inuliini on lyhytketjuisempaa kuin luonnon inuliini, joten se hajoaa suolistossa nopeammin ja omaa siksi räjähtävämmän lähdön. Ärtyvän suolen oireyhtymä ja inuliini eivät sovi yhteen lainkaan.

Useimmiten juuri huonosti sulavat, bakteerien suolistossa hajottamat aineet ovat piereskelyn taustalla. Avokado on epäilemättä superruokaa, mutta siinä on öljyjen ja kuidun lisäksi vatsaa turvottavaa sorbitolia. Erityisesti kovia avokadoja on syytä välttää. Monet muutkin hedelmät sisältävät sorbitolia: omenat, päärynät, persikat, luumut ja niin edelleen.

Valitettavasti herkkävatsaisten on syytä olla tarkkana monien kasviksien kanssa. Erilaiset kaalit ovat tässä suhteessa pahamaineisia, eikä syyttä. Niissä on suhteellisen paljon rikkipitoisia yhdisteitä ja kasveissa yleistä varastohiilihydraattia, raffinoosia, joka ei elimistössämme hajoa käyttökelpoiseen muotoon vaan saattaa aiheuttaa ilmapallo-olon. Samasta syystä herneet ja pavut ansaitsevat varovaisen kunnioituksemme. Sieniäkään ei sovi unohtaa; esimerkiksi herkkutatin ja keltavahveron sisältämä sienisokeri ei sovi kaikille.

Monesti saa muiltakin kuin sekasyöjiltä kuulla, että kasvissyöjien pieruja on vaikeampi olla huomaamatta kuin sekasyöjien. Ovatko pavut, kikherneet, kaalit ja muut erityisen kovaäänistä ja nenän sietokyvyn päälle käyvää ravintoa? Kyllä ja ei. Niiden syömisestä voi seurata sangen tiuhaakin toitotusta, mutta aromit eivät ole ainakaan sen tiukempia kuin muidenkaan ilmavien ihmisten tuottamat. Kasviravinnon kuidut ja monenlaiset bakteerien hajottamat oligosakkaridit eivät imeydy suolistosta verenkiertoon vaan tuottavat kaasuja. Valitettavasti aika paljon, mutta ne ovat itse asiassa suhteellisen nenäystävällisiä verrattuna lihan syömisestä syntyviin. Lihassa, erityisesti rasvaisessa, on melko paljon rikkiä sisältäviä valkuaisaineita, ja rikkipitoiset kaasut, kuten ja nimenomaan rikkivety, varmistavat turvavälin säilymisen muutenkin kuin korona-aikana. Se on se mädän kananmunan aromi, joka tepsii.

Yhteenvetona voi todeta, että jos syöt alkuruoaksi avokadosalaattia, pääruoaksi lihakaalilaatikkoa ja jälkiruoaksi persikkaa jäätelön kanssa, se on sitten siinä. Mitään ei ole tehtävissä. Tosin hernekeitto–ruisleipäkombo on vähintään yhtä toimiva.

Toivottavasti analyysissäni ei ollut liikaa ilmaa ja aihe tuli sopivan tyhjentävästi käsiteltyä.

Piirros Julia Sand