asian- tuntija vastaa

Mitä taimistot tarjoavat?

Syksy on hyvää istutusaikaa, sillä luonto tarjoaa kasteluavun. Jyri uimonen Taimistoviljelijät ry:stä kertoo, millainen on taimistojen syksy.

Millaista on taimistojen tarjonta syksyisin?

Tarjonta ja valikoima ovat syksyisin suurimmillaan, sillä kesän aikana kasvatetaan taimet syksyn lisäksi myös seuraavaan kevään myyntiin.

Onko koronavuosi vaikuttanut tarjontaan?

Koronan ja sääoloiltaan edullisen kevään vuoksi suuri taimikysyntä tyhjensi varastot ennätysaikaisin. Sen jälkeen kuitenkin uusi taimisato valmistui ja tarjonta palasi normaaliksi. Varsinaisesti korona ei ole vaikuttanut tarjontaan, sillä taimistot saivat kohtuullisen hyvin kausityövoimaa ja tärkeät työt saatiin tehtyä, vaikka kiirettä pitikin.

Mille lajeille syysistutus sopii?

Periaatteessa syysistutus sopii kaikille kasveille. Ainoastaan menestymisensä rajoilla olevat lajit ja lajikkeet kannattaa jättää seuraavalle keväälle. Käytännössä jos olet hankkimassa taimen, joka pärjää enintään sillä vyöhykkeellä, jossa oma puutarha sijaitsee, kannattaa istutus jättää kevääseen. Eteläisessä Suomessa tällaisia ovat esimerkiksi makeakirsikat.

Mitä ohjeita antaisit istuttamiseen?

Syksylläkin istutettaessa kasvualustat pitää tehdä huolellisesti. Yleensä syksyn kosteus suosii taimia, mutta kuivien jaksojen sattuessa kohdalle kastelua tarvitaan. Talvenarat kasvit suojataan pakkasten alkaessa havuilla, jotta lumi kertyisi niiden päälle antamaan suojaa. Myös talvehtimisturve ja pakkaspeite auttavat. Uusien istutusten typpilannoitus on syytä jättää seuraavaan kevääseen, jotta kasvussa olevat taimet tuleentuisivat ajoissa.

Miksi kannattaa suosia kotimaisia taimia?

Kotimainen taimi on kasvatettu Suomessa ja se on osoitus siitä, että kasvi pärjää meillä. Lähellä kasvatettu taimi jatkaa kasvuaan samassa rytmissä kuin ympäröivä luonto. Meikäläinen taimivalikoima on muotoutunut Suomen olosuhteiden mukaiseksi. Kasvintuhoojariskit kotimaisilla taimilla ovat merkittävästi pienemmät kuin tuontitaimilla. HE