Adrianin puutarhassa

Syksyllä istuttaminen

J oudun heti aluksi viittaamaan aiemmin tänä vuonna kirjoittamaani kolumniin, jossa pohdin asioita, mihin pitää kiinnittää huomiota, kun valitsee taimia. Sen lukeneet saattavat muistaa, kuinka ärsyynnyn asiakkaista, jotka odottavat aivan sesongin loppumetreille asti taimien alennusmyyntejä saadakseen kasvit 50–70 prosenttia halvemmalla. Silloin puutarhamyymälät tyhjentävät varastojensa kurjimmat pohjat, ja asiakkaan on syytä ostaessaan miettiä myös sopivaa talvetuspaikkaa ennen kuin pääsee istuttamaan taimet ulos seuraavana keväänä.

Ilmaston lämpenemisen merkit näkyvät jo täälläkin selvästi, ja viime tammikuun +5 asteen lämpötila vastasi suunnilleen säätä, jollaista on totuttu näkemään talvisin Englannissa! Kasvukausi pitenee koko ajan meillä manner-Euroopassa, ja pystymme nykyään kylvämään ja istuttamaan taimet ulos aiempaa aikaisemmin keväällä. Samoin syksyllä olemme voittaneet viikon tai pari lisäaikaa.

Puutarhureissa on erilaisia koulukuntia sen suhteen, onko paras istutusaika syksyllä vai keväällä. Itselleni käy kumpi tahansa ja istutan sekä sesongin alussa että lopussa. Puutarhakaupan näkökulmasta arvostan enemmän asiakkaita, jotka ostavat taimensa täyteen hintaan, kun viimeisetkin hallayöt ovat menneet ja hankkivat täydennystä kesän aikana, mutta en vastusta niitä, jotka korostavat aikaisin syksyllä istuttamisen etuja.

Niiden vuosien aikana, joina olen hoitanut puutarhaa Suomessa, olen aina ollut yhtä hämmästynyt siitä, kuinka nopeasti sulavan lumen tuottama vesimäärä katoaa keväällä maahan, ja olen hyvin usein joutunut täydentämään sitä kastelukannun avulla.

Syksyllä sen sijaan on lähes takuuvarmaa, että sateet ovat kostuttaneet maan perusteellisesti, ja vettä tarvitaan kannusta vain aivan istutuksen yhteydessä. Lopusta kastelusta luontoäiti pitää kyllä huolen.

tärkein seikka syysistutuksissa on saada taimi juurtumaan kunnolla mahdollisimman nopeasti, jotta se selviää talven yli. Ellei näin tapahdu, juuripaakun turve helposti pääsee kutistumaan istutuskuopassa, jolloin sen ympärille jää vilurako, johon kylmä ilma pääsee valumaan ja tappamaan juuret.

Tämän vuoksi kannattaa maksaa hiukan ylimääräistä ja toimia ennen 70 prosentin alennuskautta, joka on minulle aina merkki siitä, että on liian myöhäistä istuttaa. Kasville kannattaa antaa aikaa kasvattaa juuret paakkua ympäröivään maahan ja näin parantaa selvästi selviämismahdollisuuksiaan.

Kasvien yhteyttämiselle optimaalinen lämpötila on +25 Celsius-astetta, ja kasvu yleensä päättyy, kun lämpötila painuu suunnilleen 10 asteeseen. On ilmeistä, että puut ja pensaat pitäisi istuttaa ennen kuin syysvärit alkavat näkyä niiden lehdissä, ja perennojen puolestaan olisi hyvä olla istutettaessa vielä vihreitä.

Kasvien syysväri muodostuu, kun kasveja ruokkiva lehtivihreä alkaa hajota, ja tämä on merkki siitä, että kasvukausi on päättymässä.

Englannin kielestä kääntänyt Maija Stenman, KUVITUS Anja Reponen