Neuvot ja niksit

Vihreiden pensastädykkeiden talvettamista voi kokeilla.Vihreiden pensastädykkeiden talvettamista voi kokeilla.

Syyskukat ilahduttavat

Hebeiksi kutsutaan pensastädykkeitä, jotka ovat suosittuja kausikasveja. Vihreän eri sävyisistä ”hebeistä” saa kestävän syysistutuksen murattien kanssa. Osa lajeista myös kukkii.

Kastele pensastädykkeet istutettaessa ja pidä multa tasaisen kosteana. Tavallisesti pensatädykkeitä pidetään yksivuotisina, mutta hyvin suojattuna ne voivat talvehtiakin. Istuta taimet maahan ennen talven tuloa ja peittele lehdillä.

Syysyyshalloja kestäviä lajeja ovat myös syysasterit, marjakanervat, kellokanervat ja aitokanervat. Kokeile koristeheiniä niiden joukossa. PR-N


Porkkanasatoa sangosta

Keväällä puutarhamyymälästä mukaan tarttui muovisanko, johon oli valmiiksi kylvetty porkkanoita. Olin koetellut porkkanoiden astiakylvöä itsekin, mutta liian tiheän kylvön vuoksi porkkanat jäivät pieniksi. Loppukesällä porkkanasangosta sai poimia ensimmäiset harvennustaimet, ja syksyllä oli aika korjata pääsato. Juuripaakku hajotettiin ja joukosta poimittiin kymmeniä sormenvahvuisia porkkanoita. Vaikka ruukkuviljelyn sadosta ei riitä säilöttäväksi asti, voi astioissa kasvattaa naposteluporkkanat. PR-N


Siemenet talteen

Kehäkukat, ruiskaunokit, asterit ja kosmoskukat tuovat väriä vihannesmaan reunaan. Kylvökukkien voi antaa siementää kasvupaikallaan tai niistä saa kerättyä siemenet seuraavan vuoden kylvöihin. Kasvimaalla lajikkeet saattavat risteytyä keskenään, joten lopputulos voi yllättää.

Anna kukkien muodostaa siemenet. Kerää siemenkodat ja tuleentuneet versot poutasäällä. Jätä ne kuivahtamaan ilmavasti aseteltuina laakeaan astiaan, jonka pohjalle siemenet alkavat varista. Poista roskat ja säilö kuivat siemenet paperipussehin.  PR-N


Tyrni kypsyy lämpimänä loppukesänä nopeasti.Tyrni kypsyy lämpimänä loppukesänä nopeasti.

Korjaa satoa tyrnistä

Tyrni (Hippophae rhamnoides) kypsyttää satonsa elokuun lopulta alkaen. Viljeltävät lajikkeet korjataan yleensä syyskuun alkupuolella, mutta saariston luonnonvaraiset tyrnit tulevat korjuuikään yleensä vasta lokakuussa.

Sadon määrään vaikuttavat ensisijaisesti kasvupaikan valoisuus, kukinnan aikainen sää, kastelu, lannoitus sekä talvehtimisen onnistuminen. Tyrni ei ole kovin vaativa kasvualustan suhteen, mutta valon vaatimus on ehdoton. Tuulipölytteisenä se hyötyy aukeahkosta kasvupaikasta. Kaksikotinen tyrni tarvitsee sadon muodostukseen aina sekä emi- että hedepensaita – yleensä istutetaan yksi hedepensas neljää emipensasta kohden. Lannoitusta, erityisesti typpeä, tyrni tarvitsee niukalti, sillä se pystyy sitomaan typpeä juuristollaan. Kalkitus sen sijaan on yleensä tyrnille välttämätön.

Piikikkään pensaan kasvatuksessa haastavin vaihe on sadonkorjuu. Edellisen ja sitä edellisen vuoden versoihin muodostuvat marjat muuttuvat kypsyessään oranssinpunaisiksi ja pehmeiksi. Paras ajankohta korjuulle on 7–10 vuorokauden kuluttua marjojen muuttumisesta syvän oransseiksi – silloin marjojen ravintoarvot ovat korkeimmillaan. Korjuussa ei kannata hätiköidä, sillä esimerkiksi E-vitamiinin ja kartenoidien määrä lisääntyy vielä kypsymisen edetessä. C-vitamiinipitoisuus laskee hiljalleen marjan ylikypsyessä, mutta jää silti korkeaksi.

Heli Einesalo

Konstikas kerääminen

Poimi käsin Piikit tekevät käsin korjaamisen haastavaksi, varsinkin kun marjat ovat lajikkeesta riippuen melko sitkeästi kiinni oksissa. Mitä pehmeämmäksi marjat kypsyvät, sitä hankalampaa työ on. Paras ajankohta korjuulle on kuivalla säällä, jolloin sadon saa talteen ehjimpänä ja puhtaimpana. Käteen voi sujauttaa vaikkapa ruusuhanskat piikeiltä suojaamaan.

Purista Suuremman sadon voi korjata myös puristamalla marjojen mehu talteen erityisiä pihtejä tai pinsettejä apuna käyttäen. Silloin marjojen kuoret jäävät kiinni pensaaseen. Osa tärkeistä, kuorissa olevista ravintoaineista menetetään, mutta menetelmä helpottaa korjuuta merkittävästi. Puristimet ja muut korjuun mekaaniset apuvälineet saattavat vahingoittaa pensasta jonkin verran.

Pakkanen avuksi Näppärä tapa on pätkiä marjovia oksia kokonaisina ja pakastaa ne. Noin vuorokauden jäädyttyään marjat irtoavat helposti ja lähtevät kevyesti kopauttamalla irti. Tärkeää on sujauttaa ne pikaisesti takaisin pakastimeen. Menetelmän miinuspuolena on se, että seuraavan vuoden sato kärsii: marjovan oksan poiston myötä häviää yleensä osa kuluvan vuoden kasvusta. Voit myös odottaa ensimmäisiä yöpakkasia, ja kerätä sadon sen jälkeen. Pakkanen saa marjat irtoamaan helposti, jolloin voit ravistella tai varovasti riipiä ne vaikkapa puun alle levitetyn lakanan tai pressun päälle.

Yhdistele eri korjuutapoja Mieti, mihin eri käyttötarkoituksiin marjat menevät. Napsi osa käsin suoraan pensaasta päivittäiseksi C-vitamiinilisäksi, purista puristimella ainekset mehuun tai kiisseliin ja korjaa kokonaisia marjoja talven varalle pakastamista ja varistamista hyödyntäen.


Huoleton kesä ”Harrin” kanssa

Vietämme maalla pääosin viikonloput, minkä vuoksi päätimme hankkia robottileikkurin. Sen tehtävänä on hoitaa uutta nurmea niin, että heti viikonlopun aluksi ei tarvitse ryhtyä ruohonleikkuuseen. Toisena ajatuksena oli saada uusi nurmikko heti hyvään hoitoon, jotta se ei pääsisi rikkaruohottumaan ja mätästymään.

Husqvarnan 430 x -malli valittiin sen kauko-ohjattavuuden ja tehokkuuden vuoksi. Pian se sai jopa nimen ja lunasti jonkinlaisen lemmikin aseman. Harrin moitteetonta työtä oli ilo seurata. Yöaikaan se ajastettiin hanhien ja peurojen karkottajaksi.

Parasta kesässä on ollut ruohonleikkuusta säästyvä aika. Silloin on tehty muita puutarhatöitä, kahviteltu laiturilla tai lähdetty lenkille.

Asennustyön teki paikallinen puutarhakoneasentaja. Malli on myös varkaussuojattu, joten sen voi huoletta hankkia etäpihalle tai jättää työskentelemään loman ajaksi. Helpotusta kesään tuonut myös se, ettei käynnistys- ja huolto-ongelmia ole ollut. Timo Taulavuori

Mikä?

Robottileikkuri Husqvarna 430 x etäohjauksella, leikkuukorkeus 2–6 cm. Hoitaa enintään 3 200 neliömetrin alan. Teho 30 w/h.

Hinta 2 200–3 400 e riippuen leikkausalasta.

PLUSSAT

Ympäristöystävällinen, ei päästöjä.

Työn jälki mainio.

Lähes huoltovapaa.

Leikkuujäte jää siistinä ravitsemaan

nurmea.

Hiljainen.

MIINUKSET

Hankintahinta korkea verrattuna

perinteisiin ruohonleikkureihin.

Vaatii parin tunnin asennustyön ennen käyttöönottoa.

Kestotilaaja! Lue jutut digiarkistosta,

kotipuutarha.fi/digilehti

 ISTUTA JA JAA. Alkusyksy on parasta istutusaikaa, koska luonnollista kosteutta on tarjolla. Syksyllä on hyvä jakaa perennamättäitä. Jaa perennat niin, että jokaiseen jakopalaan jää tuuhea lehtitupas ja paksu juurimukula. Tällöin taimesta kasvaa nopeammin uusi kukkiva yksilö. Lue juttu Kotipuutarha 9/2017

■ SÄILÖ HERKUT TALTEEN. Paras satokausi jatkuu syyskuuhun, jolloin on aika kerätä herkulliset maut talven varalle. Pakastamisen ja hilloamisen lisäksi kokeile mehustamista, kuivaamista, hapattamista ja pikkelöintiä. Lue säilöntävinkit Kotipuutarha 9/2017

■ LISÄÄ VÄRIÄ PARVEKKEELLE. Kun kesäkukkien aika on ohi, vaihda parvekkeelle uudet kasvit. Kukat uhmaavat kylmyyttä useita kuukausia – varsinkin lasitetulla parvekkeella. Pallokrysanteemin kukkien väreissä on vara mistä valita. Muita parvekkeelle sopivia syksyn kukkijoita ovat isokaunosilmä ja sadepäivänhattu. Älä unohda myöskään kanervia! Lue lisää Kotipuutarha 9/2016

Daalioille syyhoitoa. Leikkaa daalioiden kuihtuneet kukat ja lopeta lisäravinteiden antaminen. Tue pitkäksi kasvaneet varret ja suojaa kukkia yöhalloilta. Kalenterista löydät vinkit daalioiden talvettamiseen ja kasvatukseen. Lue Kotipuutarha 8/2016

Kuvat: Heli Einesalo, Maija Astikainen ja Timo Taulavuori