Kiinnostava kerho

Hedelmällinen ja mehevä kerho

Pomologia on hedelmien ja marjojen lajikkeita ja niiden kasvattamista tutkiva tiede, johon kasviharrastajat mielellään uppoutuvat. Kerhon retkillä tutustutaan mielenkiintoisiin kohteisiin ja hankitaan kasvatuskokemuksia eri lajikkeiden hienouksista.

Millaiset olivat kerhonne alkuvaiheet?

Pomologian kerho perustettiin Lepaalla vuonna 2010. Tarkoituksena oli koota yhteen hedelmä- ja marjakasvien harrastajat ja hyvinhän siinä onnistuttiinkin.

Kuinka paljon kerhossa on jäseniä?

Tällä hetkellä jäsenmäärä on noin sata. Jäsenet ovat eri puolilta maata, mikä on suuri rikkaus. Lämpösumma ja paikallisolot poikkeavat suuresti alueesta riippuen, joten käytännön kasvatuskokemusten keräämiseen tarvitaan laaja pohja.

Millaista toimintaa kerho tarjoaa?

Teemme pari kolme retkeä vuodessa, järjestämme tarpeellisia kursseja ja pidämme yhteyttä toisiimme sähköisten välineiden kautta. Olemme kaikki mukana harrastajina, vaikka ammatti muutamalla jäsenellä liittyykin viljelyyn.

Mitä kiinnostavaa teillä on näköpiirissä?

Tänä syksynä on tarkoitus järjestää omenoiden maistelutilaisuus testiolosuhteissa. Toimiva yhteistyö naapurimaiden kerhojen kanssa on tulevaisuuden tavoitteemme. Jäsenten kasvattamien lajien ja lajikkeiden luetteloiminen on myös yksi yhteinen päämäärämme.

Paljonko jäsenmaksu on ja mitä sillä saa?

Pomologian kerholla ei ole erillistä jäsenmaksua, vaan mukaan haluavat liittyvät Dendrologian seuraan ja maksavat seuran jäsenmaksun, joka on 35 euroa. Jäsenmaksulla pääsee sähköpostilistalle ja saa tietoa jäsentapahtumista. Kerhon julkisilla Facebook-sivuilla voi käydä tutustumassa toimintaamme. AO