Lukijasivut

Anna palautetta

Ilahduttiko jokin jutuista erityisesti tai jätitkö jonkin kokonaan lukematta? Anna meille palautetta samalla kun vastaat lukijakilpailuun ja osallistu lehden kehittämiseen!

Tällä kertaa opin, että nurmikohokki ei olekaan kamala rikkakasvi, jota olen epätoivoisesti ja turhaan kitkenyt kukkaniityltäni, vaan yöllä neilikalta tuoksuva yrtti. Voikukkiakaan ei tarvitse enää tiukkapipoisesti vainota. Jos vielä suolaheinän saa jättää rauhaan, pääsen jo todella helpolla. Ihanaa!

Arja Piira, Espoo

Hienoa lukea luonnonmukaisista puutarhoista ja luonnon monimuotoisuutta vaalivista puutarhureista positiivisessa vuorovaikutuksessa sään, kasvien, eläimien ja ötököiden kanssa!

Leila Grön-Parkkila, Palokka

Lehden kuvitus on loistava! Sen vuoksi tekisi mieli yrittää kasvattaa kaikkea mahdollista, mutta tila ja aika ei riitä.

Tanja Medrano, Pori

Hienoa, että saan pitää ensimmäistä tyttäreni lahjaksi minulle tilaamaa Kotipuutarhan numeroa käsissäni. Se oli puutarhakoulun opettajani suosittelema lehti meille jo yli 20 vuotta sitten valmistuttuani puutarhuriksi. Nyt toiselle alalle kouluttautuneena vaalin luonnonmukaisuuden ja luonnon monimuotoisuuden johtoajatusta pienessä puutarhassani ja ahmin tämän numeron kannesta kanteen ihastellen samaa johtoajatusta.

Johanna Niskanen, Kajaani

Mielenkiintoisia aiheita piha- ja puutarhaharrastajalle. Näin onnistut -vinkit ovat ihan parasta.

Piia Kiuru, Halosenniemi

Tunnustan: en ole yhtään viherpeukalo. Mutta kun kampaajalla käydessä osuu tämä lehtenne käsiin, alkaa minunkin sormiani vähän syyhyttää. Jospa sittenkin edes kesäkukkia...

Riina Lehtoranta, Kotka

Tässä numerossa oli monipuolisesti kaikkea. Tykkäsin kovasti! Etenkin biohiili-artikkeli kiinnosti.

Niko Hyvärinen, Helsinki

Olen lavaviljelyssä vasta aloittelija. Mökillä olen harjoitellut eläkkeelle jäätyäni 2015. Kaikki tieto on vastaanotettu ja porkkanoilla ja kesäkurpitsalla aloittelin.

Seija Karppinen, Kauppilanmäki

Olen aivan vasta innostunut puutarhan hoidosta ja opittavaa on valtavasti. Lehti on todella mielenkiintoinen!

Annaleena Vilpponen, Närhilä

Paljon kiinnostavaa ja hyviä vinkkejä. Luen ajan kanssa puutarhahommien lomassa tai sohvalla rentoutuen. Ilahduttaa minua. Kesä kädessä.

Marja Partti, Lapinlahti

Voisiko ohdakkeista saada jonkun jutun? Eri ohdakkeita kasvaa Suomessa jonkin verran, ja itseäni kiinnostavat myös muut täällä mahdollisesti viihtyvät?

Annaleena Vilpponen, Närhilä

Turhan lyhyet niksit, ei jatkoon. Jutut joissa puutarhan näkymien yleiskuvia on parasta. Yksittäisten kasvien kokosivun kuvat on tuhlausta. Paras puutarhalehti, koska sivuja ei ole täytetty mainoksilla.

Reetta Poikonen, Kuhmoinen

Lähetä viesti

Voit lähettää palautetta myös osoitteeseen kotipuutarha@puutarhaliitto.fi. Julkaisemme tällä palstalla tekstit mieluiten kirjoittajan omalla nimellä. Toimitus voi lyhentää kirjoituksia.


LUKIJAÄÄNESTYS

Mikä oli tämän numeron paras juttu?

Äänestä 24.7.2019 mennessä osoitteessa kotipuutarha.fi/kilpailut

Arvomme osallistujien kesken MOSSAn luonnonkosmetiikkaa. Palkintopaketti sisältää Glow Cocktail -sarjan kirkastavan naamion ja kosteuttavan seerumin sekä puhdistusvaahdon ja mineraaliaurinkovoiteen. Arvomme 2 palkintopakettia. Yhden palkinnon arvo 60 €. Lisätietoja mossacosmetics.com/fi


KESÄKUKAT JA HYÖTYKASVIT RUUKKUPUUTARHAN SUOSIKKEJA

Kesäkukat ovat säilyttäneet vankkumattoman suosionsa suomalaisissa ruukkutarhoissa. Lähes yhtä paljon ruukuissa kasvatetaan nykyään myös hyötykasveja. Avoimissa vastauksissa mainittiin myös sipulikukkia, äitienpäiväruusuja, pieniä havukasveja sekä daalioita, kannoja ja muita varastossa talvetettavia hoidokkeja. POTAGER-kirjan voitti Paavo Salonen Vantaalta. Onnea voittajalle ja kiitos kaikille kyselyyn osallistuneille!

5 | 2019

Näistä lukijat pitivät eniten

Kaikki ruoka omasta maasta

Tee hyvää – istuta taimi

Perusta puutarha terassille

Nelson Gardenin tuotesetin voittivat Tuija Nukarinen Akaasta ja Päivi Kartano Valkeakoskelta.


kotipuutarha.fi/kuukauden-kysymys

Nyt kysymme,

harrastatko puutarhamatkailua?

Vastaa kyselyyn netissä 7. heinäkuuta mennessä

Kotipuutarha.fi/kuukauden-kysymys

Halutessasi voit osallistua samalla kirja-arvontaan, jonka palkintona on Kukkakirja – Helpot ohjeet kimppuihin ja asetelmiin (Otava).

KysELYN TULOKSET julkaistaan seuraavassa lehdessä ja Kotipuutarhan verkkosivuilla sekä lehden somekanavissa.