Neuvot &niksit

Kastelun aika

Kastelu on tarpeen puutarhan istutuksille, joiden taimet eivät ole vielä juurtuneet syvälle. Myös ruukuissa kasvavat kesäkukat ja hyötykasvit tarvitsevat säännöllistä kastelua. Kevyt kesäsade ei kasveille riitä, ja sen jälkeen on hyvä sadettaa, sillä kostunut maanpinta imee paremmin vettä kuin rutikuiva. Kaiva sateen jälkeen lapiolla maata ja tunnustele, onko vettä tullut riittävästi. Kuivahtamaan päässeet ruukkuistutukset kastellaan kahteen kertaan. Ensimmäisellä kierroksella multa kostutetaan, jolloin se imee paremmin vettä. Toisella kierroksella annostellaan lannoitetta kasteluveden joukossa. Hyödynnä sadevedet puutarhan kastelussa. PR-N


Puiden alustat istutuksille

Puiden alustoille voi istuttaa kasveja, vaikka kasvualusta onkin siellä kuivaa. Parhaiten latvuksen alla pärjäävät kuivuutta sietävät perennat kuten mansikat ja yrtit. Kivikkokasvit, esimerkiksi maksaruohot ja mehitähdet, selviytyvät niin ikään ohuessa mullassa. Ajuruohot rakastavat auringonpaistetta eivätkä kaihda kuivuutta. Vastaistutetun puuntaimen ympärillä maa on kuohkeaa., ja samalla on otollinen hetki istuttaa ruohovartisten kasvien taimia. Vanhan puun tyvellä voi kaivaa multaa, koska sen tärkein juuristoalue sijaitsee latvuksen leveydellä. Vanhan puun maan pinnalla kulkevan juuristoa tulee kuitenkin varjella, joten älä lisää multaa muutamaa senttiä enempää juurten päälle. PR-N


Jätä vesiheinä eläväksi katteeksi

Miksi turhaan nyhtää pois yksivuotisen viljelykasveille lähes harmittoman pihatähtimön eli vesiheinän versoja? Jätä mehevät versot rauhaan, sillä ne toimivat elävänä katteena, joka estää muita rikkakasveja kasvamasta. Pihatähtimö on yksi yleisimmistä rikkakasveista, mutta myös maukas villiyrtti, jota voi lisätä salaatteihin sellaisenaan. Kuvassa pihatähtimö kasvaa punajuurikkaan alustalla.WK


Tomaatin satoaika alkaa

Kirsikkatomaattilajike ’Hundreds and Thousands’ on satoisuudessaan vertaansa vailla. Se tuottaa vaivatta nimensä mukaisesti valtavan määrän pikkuisia tomaatteja, jotka alkavat kypsyä heinäkuussa.

Istuta taimi ruukkuun tai amppeliin ravinteikkaaseen multaan. Huolehdi säännöllisestä kastelusta ja lannoittamisesta. Varmista pölytys parvekkeella tai kasvihuoneessa ravistamalla kukkivaa tainta mieluiten aamupäivisin. PR-N


Perintöjoriini – arvokasvi

Suomessa on aikoinaan kasvanut useita daalian eli joriinin maatiaiskantoja. Maatiaisjooriineille on tunnusomaista huikea kasvu. Eri puolilta maata peräisin olevia kantoja kasvaa edelleen kotipuutarhoissa. Korkeimmat niistä venähtävä kesän aikana jopa parimetrisiksi.

Kuvan perintöjoriinin jakopalasta kasvatettu daalia aloittaa kukintansa heinäkuussa. Koristedaalia ”Päiviksi” nimitetyn paikallislajikkeen kukat ovat voimakkaan oranssit ja kasvutapa pysty. Kukat ovat kämmenen kokoisia.

Daalioiden jakoaika on keväisin. Emokasvista irrotettu juurakonpala istutetaan huhtikuussa noin viiden litran ruukkuun. Ensimmäisen kuukauden daalia saa juurtua sisällä, jonka jälkeen se siirretään pihalle tai istutetaan maahan. Talveksi daalia palaa juurakkona kotipaikalleen kellariin. PR-N