Adrianin puutarhassa

Suomalaistunut brittipuutarhuri Adrian Evans kirjoittaa tällä palstalla puutarhanhoidon tärkeistä asioista – isoista ja pienistä.
Suomalaistunut brittipuutarhuri Adrian Evans kirjoittaa tällä palstalla puutarhanhoidon tärkeistä asioista – isoista ja pienistä.

Kasvinjalostuksen löytöjä ja kokeiluja

Eräs intohimoistani erityisesti kylminä talvikuukausina, kun puutarha muuten lepäilee, on kasvien ja kasvitieteen historia. Kasvit ovat kiehtoneet minua jo nuoresta pojasta lähtien ja olen halunnut oppia niistä vuosien aikana aina vain enemmän. Haluan tietää, missä jokin kasvi kasvaa luonnonvaraisena, koska tämä kertoo paljon olosuhteista, joissa se viihtyy. Ne tuntemalla voin helpommin kasvattaa sitä omassa puutarhassani ja saada sen menestymään. Mutta jos jokin kasvi on uusi lajike, minua kiinnostaa myös aina, kuka sen on jalostanut.

Teollisen vallankumouksen aikoihin 1800-luvun puolivälissä hyvinvointi ei enää ollut aristokratian yksinoikeus, vaan keskiluokka vaurastui ja raha alkoi liikkua yhä vuolaammin. Samaan aikaan maanomistajat, taimitarhat ja rikkaat kauppiaat lähettivät kasvinmetsästäjiä maailmalle päämääränään löytää ja tuoda kotiin kasvimaailman helmet eri maanosista.

Kun nämä kasviaarteet sitten saapuivat vanhalle mantereelle, ei kestänyt kauaa, kun innokkaat kasvintuntijat, kuten monia nykyisin tuntemiamme syreenilajikkeita jalostanut ranskalainen Victor Lemoine tai belgialainen Louis Van Houtte, halusivat edelleen parannella tulokkaita. Valtavia taimistoja perustettiin ja hyvin pian uudet kasvilajikkeet juurtuivat puutarhatieteen historiaan.

Avaimet nykyaikaisiin kasvinjalostustekniikoihin antoi puolestaan modernin biologian perustajiin kuulunut Johann Gregor Mendel (1822–1884), joka teki luostarissaan tuoksuherneiden jalostuskokeita. Ne julkistettiin vasta Mendelin kuoleman jälkeen, jolloin myös Lemoine ja muut jalostajat pääsivät hyödyntämään niitä.

Moni puutarhojemme koristekasveista voidaan jäljittää jopa siihen historialliseen uuden lajikkeen syntyhetkeen, kun jalostaja ensimmäisen kerran katselee kaukomailta tuotua luonnonkasvia, päättää ottaa siitepölyä sen heteistä ja siirtää siitepölynokareen toisen kasvin emiin.

Meidän päiviemme nykyaikaisen kasvibiologian tekniset menetelmät ovat tietysti kehittyneet edelleen valtavien geenikirjastojen myötä, mutta vieläkään en tiedä mitään kutkuttavampaa kuin siirtää siitepölyä kasvista toiseen ja jäädä odottamaan tulosta – aivan kuten kuuluisat kasvinjalostajat tekivät kauan sitten.

Tämä menetelmä on vieläkin yksi kasvinjalostuksen kulmakivistä, jota kuka tahansa voi kokeilla. Helpoimpia kasveja aloittelijalle ovat vaikkapa kurjenmiekka, päivänlilja tai pioni, joissa emit ja heteet ovat suuret ja hyvin näkyvillä. Kun siitepölyn siirto on tehty, emikasvi kannattaa merkitä ja mielellään myös peittää pienellä pussilla, jotta pölyttäjät eivät pääse siirtämään siihen muuta siitepölyä. Kun siemenet ovat kehittyneet ja kypsyneet, ne kerätään talteen ja kylvetään seuraavana vuonna. Kokeilun tulos selviää ennen pitkää ja kuka tietää, olet saattanut jalostaa jotain, mitä kukaan muu maailmassa ei vielä koskaan ole nähnyt! 

Englannin kielestä kääntänyt: Maija Stenman, Kuva: Katja Lösönen