Pintaa syvemmältä

Sinisen värin metsästys

Edesmenneen appiukkoni mielilausahduksia oli totta toinen puoli -tyyliin heitetty ”Mieluummin vilusta sininen kuin työstä punainen”. Tuosta voi olla samaa tai eri mieltä, mutta jos gallupissa tiedusteltaisiin Suomen kauneinta luonnonvaraista kukkaa, veikkaan että siniset kukat saisivat paljon ääniä. Oli kyseessä sitten lemmikkien puhdas ja herkkä taivaansini, tunturikatkeron (Gentiana nivalis) lähes tyrmäävä sini tai monien orvokkien, kellojen ja ruiskaunokin enemmän tai vähemmän punaiseen vivahtava sini – kauniita värejä kaikki.

Suomen kesäisiä niittyjä, ketoja ja pientareita kuitenkin värittävät lähinnä valkoiset, keltaiset ja punasävyiset kukat, sinisiä on paljon vähemmän. Itse asiassa siniset kukat ovat vähemmistönä laajemminkin. Maapallon yli 350 000 kukkakasvista alle 10 prosenttia on sinikukkaisia. Se on kummallista, koska värikkäiden kukkien ainoa tehtävä on houkutella pölyttäjiä ja monet pölyttäjät pitävät sinisistä kukista.

Sinisten kukkien tekeminen sekä risteyttämällä että geenitekniikan keinoin jalostamalla on osoittautunut yllättävän haasteelliseksi. Jalostamiseen tarvittaisiin geneettisesti yhteensopivia, helposti käsiteltäviä ja lisättäviä kasveja, joiden geeneissä on ainakin piilevänä mahdollisuus tuottaa sinikukkia. Sellaisia kasveja ei löydykään noin vain.

Vaikeuksista huolimatta japanilaiset tutkijat ovat vuosien ponnistelujen tuloksena onnistuneet luomaan pysyvästi sinikukkaisen krysanteemin. Krysanteemithan ovat tavallisesti kelta-, puna- tai vaaleanpunakukkaisia. Tutkijat olivat lähellä onnistua jo muutama vuosi sitten, kun he nykyaikaisin menetelmin ujuttivat krysanteemiin geenin sinikukkaisesta maariankellosta (Campanula medium). Sillä kertaa tuloksena oli kuitenkin pettymys: krysanteemista ei tullut sini- vaan violettikukkainen.

Sinnikkäät japanilaiset laboratorioissaan eivät luovuttaneet. Heidän työnsä palkittiin, kun he kokeilivat Kaakkois-Aasiasta kotoisin olevaa sinihernettä (Clitoria ternatea). Kuten tiedetään, kukkien siniset ja punaiset sävyt ovat herkkiä pH:n eli happamuuden muutoksille. Puistolemmikin (Myosotis sylvatica) ja lehtoimikän (Pulmonaria officinalis) avautuvat kukat ovat punertavia, koska soluneste on melko hapanta. Kukkien kehittyessä solunesteen pH nousee ja kukat muuttuvat sinisiksi. Tutkijamme lisäsivät krysanteemin genomiin siniherneen erästä sokeria tuottavan geenin. Sokeri pitää kukkien solunesteen sen verran emäksisenä, että kukat pysyvät sinisinä.

Kuulostaa ehkä omituiselta, mutta luonnossa sinisissä kukissa ei ole oikeasti sinistä pigmenttiä eli väriainetta. Sininen väri syntyy, kun punaiset pigmentit muuttuvat kemiallisesti happamuuden muutoksista johtuen, ja alkavat heijastaa valon sinisiä aallonpituuksia. Tutkijat eivät siis tehneet mitään, mitä luonto ei olisi tehnyt jo aiemmin. Sinisten kukkien muuttumista punaisiksi tai päinvastoin esiintyy samoista syistä esimerkiksi petunioissa ja elämänlangoissa (Ipomoea).

Kukkien väriä voi siis muokata geenitekniikan avulla – mutta voiko sellaisia kukkia markkinoida? Monien maiden lainsäädäntö kieltää ”geenimanipuloitujen” kasvien maahantuonnin ja kasvattamisen. Vaarana saattaa olla muokattujen kasvien villiintyminen ja kilpailu tai risteytyminen luonnonkasvien kanssa. Tutkimusta tarvitaan tiedon lisäämiseksi ja pelkojen poistamiseksi.

Vielä sananen siniherneestä. Sitä käytetään ruokien värjäämiseen ja siitä valmistetaan sinistä teetä, tai tarkemmin sanottuna yrttihaudutetta, jota saa hyvin varustetuista teekaupoista. Sininen juoma muuttuu kauniin purppuraksi, kun siihen lisätään hieman happamoittavaa sitruunamehua.

Kuvitus: Katri Einola