Unelmatädyke (V. gentianoides) kukkii Etelä-Suomessa monesti jo toukokuun puolivälissä. Vaaleansinistä tai valkoista teriötä kirjovat siniset suonet. Haarattomat, pitkät kukkavarret kohoavat matalasta lehtiruusukkeesta.
Unelmatädyke (V. gentianoides) kukkii Etelä-Suomessa monesti jo toukokuun puolivälissä. Vaaleansinistä tai valkoista teriötä kirjovat siniset suonet. Haarattomat, pitkät kukkavarret kohoavat matalasta lehtiruusukkeesta.

Veronica

Monipuoliset

tädykkeet

Tädykkeet ovat kasvupaikan suhteen vaatimattomia puutarha- ja luonnonperennoja. Risteymillä on epätavallisen väriset kukat tai vaikkapa tuuhea kasvutapa. Kukintaa riittää keväästä syksyyn.

Tädykkeiden (Veronica) kukat ovat yleensä siniset, mutta etenkin lajikkeilla ne voivat olla myös valkoiset, vaalean liilanpunaiset, sinivioletit tai purppuraiset. Kukat avautuvat tähkämäisissä tertuissa alhaalta lähtien ja kukinnon päähaara kasvaa samalla pituutta. Näin kukinta venyy viikkokausia kestäväksi. Perhoset, kimalaiset ja mehiläiset pitävät tädykkeiden kukista.

Ruohovartiset, moni- tai yksivuotiset tädykkeet luetaan ratamokasveihin (Plantaginaceae), aiemmin naamakukkaiskasveihin. Niitä tavataan pohjoisen pallonpuoliskon lauhkealla vyöhykkeellä monenlaisissa elinympäristöissä: kallioilla, kivikoissa, niityillä, ruohikoissa, tammimetsissä ja kosteilla joenvarsilla.

Kasvutavan mukaan ryhmiteltynä tädykkeitä on kahdenlaisia: mattomaisen rentoja ja pystyversoisia. Mattomaiset sopivat kasviryhmien etualalle, käytävien reunoille ja maanpeittäjiksi vaikka kivikkoon tai matalien muurien päälle. Pystyversoiset lajit ovat omiaan kukkapenkeissä, niityillä tai kedoilla villikukkien joukossa, ja ne kukkivat yleensä myöhemmin kesällä kuin maanpeittäjät.

Yleisiä alkuperäiskasveja

Nurmitädykkeen (V. chamaedrys) taivaansinisiä kukkia muistan ihailleeni jo lapsena. Matalassa heinikossa pilkottavat kukat avautuvat valoisilla ja lämpimillä paikoilla toukokuun lopussa. Runsas kukinta kestää ainakin kuukauden, ja viileänä kesänä kukkia puhkeaa vielä elokuussa. Puutarhaan tämä koko Suomessa tavattava luonnonkasvi leviää yleensä itsekseen niityltä, pellolta, laitumelta tai tienpenkalta. Aikoinaan nurmitädyke oli rohtotädykkeen ohella tavallinen lääkeyrtti ja teeaines, minkä paljastaa sen ruotsinkielinen nimi teveronika.

Rohtotädyke (V. officinalis) on toinen varhaisilta vuosiltani tuttu kasvi. Taisin prässätä sen verson herbaarioon, jollainen piti kerätä koulujen kesäloman aikana. Rohtotädyke löytyy yleensä rutikuivalta paikalta, kuten hakkuuaukiolta, hiekkamaata tai kalliota myöten suikertavana. Kesä–heinäkuun vaihteessa avautuvat vaaleanliilat kukat vaikuttavat mitättömiltä verrattuna nurmitädykkeeseen, mutta laji sopii hyvin maanpeittäjäksi.

Isokokoinen rantatädyke (V. longifolia) on yleinen alkuperäiskasvi Oulusta pohjoiseen ja toisaalta eteläisimmässä Suomessa, mutta väliin jäävällä alueella se on harvinainen muinaistulokas. Rantatädykettä viljellään kuitenkin paljon perennana. Pystyt, tiheät, erittäin pitkät kukkavarret takaavat että kukinta kestää heinäkuun puolivälistä syyskuun alkuun. Teriö on tummahkonsininen, joskus valkoinen. Lehdet ovat kapeat ja syvään sahahampaiset. Laji leviää voimakkaasti juurakollaan ja siemenistä.

Puutarhasta karanneita

Tähkätädykettä (V. spicata) tavataan eteläisimmän Suomen luonnossa, mutta useimmiten se on viljeltyä kantaa. Kukinta ajoittuu heinä–elokuuhun kuten rantatädykkeellä. Tähkätädykkeen lehdet ovat kuitenkin matalahampaiset, rantatädykkeellä lehtilaidan hammastus on syvä. Tunnistamista hankaloittavat risteymät, joita syntyy vaikka tähkätädyke suosii selvästi kalkkipitoisempia ja kuivempia paikkoja, kuten ketoja ja kallioita.

Tähkätädyke on suosittu ryhmä- ja kivikkoperenna. Lukuisien sini-, valko-, roosa- ja violettikukkaisten lajikkeiden korkeus ja kasvuston tiheys vaihtelee melkoisesti. Erityisen tiheä- ja vaaleakarvainen, hopeatädykkeeksi nimetty incana-alalaji viihtyy erinomaisesti paahteisessa kivikossa.

Loistotädyke (V. austriaca subsp. teucrium) on kotoisin Keski-Euroopan vuoristoniityiltä, mutta se pärjää karkulaisena tienvarsilla ja hylätyissä pihapiireissä – missä vain kasvupaikka on avoin, vailla voimakkaasti varjostavaa puustoa. Kohenevasta tai pystystä loistotädykkeestä voi tulla puolisen metriä korkea. Se alkaa kukkia myöhemmin kuin nurmitädyke, jota se hieman muistuttaa taivaansinisine kukkaterttuineen.

Myös unelmatädyke (V. gentianoides) villiytyy toisinaan luontoon, mutta häviää viimeistään paikan metsittyessä. Kasvupaikan pitää olla aurinkoinen ja kuivahko tai tuore, kuten perinteisessä kivikossa. Unelmatädyke kukkii varhain toukokuussa. Kukat ovat vaaleansiniset, joillakin lajikkeilla puhtaanvalkoiset. Pitkä pysty kukinto kohoaa matalasta lehtiruusukkeesta, joka leviää melko hitaasti matoksi tai mättääksi. Laji on peräisin kosteilta ruohomailta Kaukasuksella, Ukrainassa ja Turkissa.

1 Tähkätädykkeen (V. spicata) latvaterttu on hyvin tiheä. Se on lienee kulkeutunut merenkävijöiden mukana maahamme jo viikinkiaikana.2 Tähkätädyke ’Rosea’ on yksi monista vaalean–tummanpunakukkaisista viljelymuodoista. Noin 30-senttinen varsi on koheneva–pysty, haaraton ja tavallisesti tiheään harmaakarvainen, mikä antaa kasville vaalean sävyn.3 Hopeatädyke (V. spicata subsp. incana) on kääpiömäisen pieni tähkätädykkeen alalaji. Se on hitaasti leviävä, paahdetta sietävä kivikko- ja reunusperenna, joka kukkii keskikesällä.4 Loistotädyke (V. austriaca subsp. teucrium) upeimmillaan kukassa juhannuksen aikoihin. Tämän Keski- ja Itä-Euroopassa tavattavan perennan verhiö on viisiliuskainen, minkä perusteella sen erottaa varmasti nurmitädykkeestä, jolla liuskoja on neljä. Myös lehdistön muoto sekä kukinnon pituus ja tiheys eroavat toisistaan.

Pystyjä perennoja

1 Tähkätädykkeen (V. spicata) latvaterttu on hyvin tiheä. Se on lienee kulkeutunut merenkävijöiden mukana maahamme jo viikinkiaikana.

2 Tähkätädyke ’Rosea’ on yksi monista vaalean–tummanpunakukkaisista viljelymuodoista. Noin 30-senttinen varsi on koheneva–pysty, haaraton ja tavallisesti tiheään harmaakarvainen, mikä antaa kasville vaalean sävyn.

3 Hopeatädyke (V. spicata subsp. incana) on kääpiömäisen pieni tähkätädykkeen alalaji. Se on hitaasti leviävä, paahdetta sietävä kivikko- ja reunusperenna, joka kukkii keskikesällä.

4 Loistotädyke (V. austriaca subsp. teucrium) upeimmillaan kukassa juhannuksen aikoihin. Tämän Keski- ja Itä-Euroopassa tavattavan perennan verhiö on viisiliuskainen, minkä perusteella sen erottaa varmasti nurmitädykkeestä, jolla liuskoja on neljä. Myös lehdistön muoto sekä kukinnon pituus ja tiheys eroavat toisistaan.

Harvinaisempia perennoja

Puutarhakasvien valikoimaa olisi helppo laajentaa pelkästään Suomen luonnossa kasvavilla tädykkeillä. Erityishuomion ansaitsee Käsivarren Lapissa harvinaisena esiintyvä varputädyke (V. fruticans), jota lisätään ainakin Särkän Perennataimistolla. Viiden sentin korkuinen varputädyke kukkii keskikesällä tuntureiden somerikoilla ja kallioilla. Siniset kukat ovat hämmästyttävän suuret kasvin kokoon nähden.

Kivikon maanpeittäjiksi sopivat myös esimerkiksi tunturitädyke (V. alpina) sekä ulkomaiset mätästädyke (V. prostrata), kääpiötädyke (V. repens) ja kaukasiantädyke (V. filiformis). Valikoima laajenee maailmalla kuitenkin nimenomaan risteymien ansiosta. Puutarhoissa lähekkäin kasvavat lajit risteytyvät itsekseen tai niitä jalostetaan tietoisesti. Risteymiä voisi kutsua tarha- tai jalotädykkeiksi. Viljelyyn valikoituvat erityisen isoteriöiset, kauan kukkivat, tiiviskasvuiset ja elinvoimaiset lajikkeet, kuten vaikkapa ’Baby Doll’, ’Darwin’s Blue’, ’Eveline’ ja ’Fairytale’.

1 Nurmitädyke (V. chamaedrys) kukkii eteläisimmässä Suomessa runsaasti koko kesäkuun. Yksittäiset kukat pysyvät kauniin sinisinä vain yhden päivän, sitten teriö muuttuu sinipunaiseksi ja alkaa kuihtua. Nurmitädyke on yleinen luonnonkasvi koko Suomessa lukuun ottamatta Lappia.2 Rohtotädyke (V. officinalis) puhkeaa kukkaan keskikesällä. Tiheät, 3–6 senttiä pitkät kukkatertut kohoavat pinnanmyötäisten, juurtuvien versojen ylle. Lajia hyödynnetään perin vähän puutarhoissa. Rohtotädyke sopii kivikon maanpeittäjäksi.3 Mätästädyke (V. prostrata) viihtyy sorapintaisessa kivikossa tai käytävien varrella. Aurinkoisella paikalla se availee kukkiaan jo kesäkuun alussa. Teriön väri vaihtelee vaaleasta tummansiniseen.

Mattomaisen matalia lajeja

1 Nurmitädyke (V. chamaedrys) kukkii eteläisimmässä Suomessa runsaasti koko kesäkuun. Yksittäiset kukat pysyvät kauniin sinisinä vain yhden päivän, sitten teriö muuttuu sinipunaiseksi ja alkaa kuihtua. Nurmitädyke on yleinen luonnonkasvi koko Suomessa lukuun ottamatta Lappia.

2 Rohtotädyke (V. officinalis) puhkeaa kukkaan keskikesällä. Tiheät, 3–6 senttiä pitkät kukkatertut kohoavat pinnanmyötäisten, juurtuvien versojen ylle. Lajia hyödynnetään perin vähän puutarhoissa. Rohtotädyke sopii kivikon maanpeittäjäksi.

3 Mätästädyke (V. prostrata) viihtyy sorapintaisessa kivikossa tai käytävien varrella. Aurinkoisella paikalla se availee kukkiaan jo kesäkuun alussa. Teriön väri vaihtelee vaaleasta tummansiniseen.

Suuret tädyköt

Virginiantädyke (V. virginica) on siirretty sukuun Veronicastrum, jolle on ehdotettu uutta suomenkielistä nimeä tädyköt. Niinpä virginiantädykettä pitäisi alkaa kutsua virginiantädyköksi (Veronicastrum virginicum).

Siperiantädykön (Veronicastrum sibiricum) taksonomisesta asemasta on monta mielipidettä. Usein sitä pidetään vain virginiantädykkeen muunnoksena. Pakkaa sekoittaa sekin, että moni viljeltävä lajike lienee virginian- ja siperiantädykön risteymä.

Tädyköiden keskimmäinen terttu puhkeaa kukkaan ensimmäisenä ja sitä ympäröivät lyhyemmät tertut pitenevät ja alkavat kukkia myöhemmin, jolloin kukinto muistuttaa kynttelikköä. Kukinta ajoittuu syyskesään. Tädykön kukat ovat pieniä mutta runsaslukuisia, valkoisia, vaaleanliiloja tai violetteja.

1 Rantatädyke (V. longifolia) on paitsi yleinen puutarhakasvi myös alkuperäinen laji Suomen luonnossa. Keski- ja loppukesällä sen jopa 30 senttiä pitkät, pystyt kukinnot värittävät vesistöjen rantoja. Pohjois-Suomessa kasvupaikka voi olla myös niityllä tai kallionraossa. Kukissa vierailee mehiläisiä, kukkakärpäsiä ja päiväperhosia.2 Tädyke Veronica jacquinii Helsingin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Kumpulassa juhannuksen jälkeen. Se on esimerkki komeasta, kauan kukkivasta lajista, joka kävisi hyvin viljelyyn.3 Virginiantädyke tai -tädykkö (V. virginica) poikkeaa tyypillisistä tädykkeistä, sillä lehdet sijaitsevat kiehkuroina tukevan kukkavarren ympärillä. Laji sijoitetaan nykyään Veronicastrum-sukuun eli tädyköihin. Se kukkii myöhään elo–syyskuussa. Kukka voi olla siniliila, vaaleanpunainen tai valkoinen.4 Siperiantädykkö (Veronicastrum sibiricum) kasvaa luonnonvaraisena Siperiassa, Kaukoidässä ja Japanissa. Se muistuttaa niin paljon virginiantädykettä, että moni pitää sitä vain virginiantädykkeen muunnoksena.

Korkeat lajit

1 Rantatädyke (V. longifolia) on paitsi yleinen puutarhakasvi myös alkuperäinen laji Suomen luonnossa. Keski- ja loppukesällä sen jopa 30 senttiä pitkät, pystyt kukinnot värittävät vesistöjen rantoja. Pohjois-Suomessa kasvupaikka voi olla myös niityllä tai kallionraossa. Kukissa vierailee mehiläisiä, kukkakärpäsiä ja päiväperhosia.

2 Tädyke Veronica jacquinii Helsingin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Kumpulassa juhannuksen jälkeen. Se on esimerkki komeasta, kauan kukkivasta lajista, joka kävisi hyvin viljelyyn.

3 Virginiantädyke tai -tädykkö (V. virginica) poikkeaa tyypillisistä tädykkeistä, sillä lehdet sijaitsevat kiehkuroina tukevan kukkavarren ympärillä. Laji sijoitetaan nykyään Veronicastrum-sukuun eli tädyköihin. Se kukkii myöhään elo–syyskuussa. Kukka voi olla siniliila, vaaleanpunainen tai valkoinen.

4 Siperiantädykkö (Veronicastrum sibiricum) kasvaa luonnonvaraisena Siperiassa, Kaukoidässä ja Japanissa. Se muistuttaa niin paljon virginiantädykettä, että moni pitää sitä vain virginiantädykkeen muunnoksena.

Tädykkeitä (Veronica)

Suomenkielinen nimi

Tieteellinen nimi

Korkeus

Kukinta–aika

Kasvupaikka

Taimiväli

Loistotädyke

Veronica austriaca subsp. teucrium (teucrium)

25–50 cm

kesä–heinäkuu

A Kuiva–Tuore Ra++

30 cm

Nurmitädyke

V. chamaedrys

10–30 cm

kesä–heinäkuu

A–Pv Kuiva–Tuore Ra+

30 cm

Varputädyke

V. fruticans

5–10 cm

kesä–heinäkuu

A Kuiva Ra+

25 cm

Unelmatädyke

V. gentianoides

5/30 cm

touko–kesäkuu

A Kuiva Ra+

25 cm

Rantatädyke

V. longifolia

100 cm

heinä–syyskuu

A–Pv Tuore–Märkä Ra++

40cm

Rohtotädyke

V. officinalis

10–20 cm

kesä–elokuu

A–Pv Kuiva–Tuore Ra+

30 cm

Mätästädyke

V. prostrata

10–20 cm

kesä–heinäkuu

A Kuiva–Tuore Ra+

30 cm

Kääpiötädyke

V. repens

10 cm

kesä–heinäkuu

A Kuiva–Tuore Ra+

30 cm

Tähkätädyke

V. spicata

40–80 cm

heinä–elokuu

A Kuiva–Tuore Ra++

35 cm

Hopeatädyke

V. spicata subsp. incana

20–30 cm

heinä–elokuu

A Kuiva Ra++

30 cm

Virginiantädyke

V. virginica, Veronicastrum virginicum

100–180 cm

elo–syyskuu

A–Pv Tuore Ra++

40 cm

A aurinkoinen, Pv puolivarjoinen, Ra+ vähäravinteinen, Ra++ keskiravinteinen

Kasviasiantuntija Ella Räty avaa portin kasvitieteen maailmaan.Kasviasiantuntija Ella Räty avaa portin kasvitieteen maailmaan.

Näin onnistut !

Valitse tädykkeille valoisa kasvupaikka. Auringon paahteessa pärjäävät mm. loisto-, unelma-, tähkä-, rohto- ja mätästädyke. Varjossa tädykkeet kukkivat niukasti, versosto kehittyy harvaksi ja varret venähtävät ja lamoavat herkästi.

Tee kasvualustasta 20 senttiä syvä pienille kivikkokasveille. Useimmat tädykkeet viihtyvät 30 senttiä paksussa hikevässä alustassa, isoimmille riittää 40–50 sentin kerros multaa. Tädykkeet ovat pitkäikäisiä, jos maa läpäisee hyvin vettä erityisesti talvella. Ne viihtyvät monenlaisilla maalajeilla, ja pH saa vaihdella happamasta neutraaliin (noin 5–7).

Levitä keväisin maanpinnalle kypsää puutarhajäte- tai lehtikompostia parin sentin kerros. Se pitää maan pieneliöstön vireänä.

Tue korkeat versot, jotka venyvät erityisesti kosteilla, runsasravinteisilla ja varjoisilla paikoilla.

Leikkaa kukkavarret kukinnan jälkeen, jos haluat estää siementämisen. Leikkaus edistää uuden lehdistön kasvua ja varhain kukkineet tädykkeet saattavat ehtiä kukkaan toistamiseen syksyllä.

Jaa kehnosti kukkiva ja harvaversoinen vanha kasvi varhain keväällä. Saat samalla uusia taimia. Useimpia tädykkeitä voi monistaa myös siemenistä, jotka kehittyvät kotien sisällä.

Virginiantädyke ehtii varmasti kukkia ennen talvea aurinkoisella paikalla. Seurassa viihtyvät päivänlilja 'Sammy Russel' ja syyshohdekukka.Virginiantädyke ehtii varmasti kukkia ennen talvea aurinkoisella paikalla. Seurassa viihtyvät päivänlilja 'Sammy Russel' ja syyshohdekukka.