Kultajyvät

Kiinnostus puutarhanhoitoon kasvaa edelleen eritoten alle 35-vuotiaiden parissa.

Puutarha nousi nuorten suosioon

Kaupunkilaiset ja alle 35-vuotiaat ovat entistä innostuneempia puutarhanhoidosta, kertoo tuore Kotipuutarha-tutkimus. Kasvua edelliseen vuoteen on yli 10 prosenttia. Kiinnostuksen kasvu on suurinta alle 25-vuotiaiden joukossa. Vuonna 2010 puutarhanhoito kiinnosti 19 prosenttia nuorista, vuonna 2015 kiinnostus oli kasvanut 44 prosenttiin. Eniten innostusta herättää parvekeviljely. 50 prosenttia ikäryhmästä oli myös kiinnostunut kasvien keittiöviljelystä ja 38 prosenttia yhteisöllisestä viljelystä. Aihetta tutki Suomen Gallup Elintarviketieto. MSi

Tyylikkäästi harmaantuva

Organowoodin puunsuoja-aine harmaannuttaa puun luonnollisesti ilman haitallisia aineita. Ulkokäyttöön tarkoitettu tuote tulee myyntiin toukokuussa 2016. Tiedustelut: www.osmocolor.com

Kotipuutarha järjestää VERSOOo -kevätmarkkinat Helsingin Tukkutorin Teurastamolla lauantaina 14.5. klo 10–16.

Tarjolla on mahtava määrä hyötykasvien ja kukkien taimia, työpajoja ja inspiraatiota pihalle ja parvekkeelle.

www.kotipuutarha.fi/kevatmarkkinat

Avoimet Puutarhat -voittaja…

…vuonna 2015 on Sysmässä sijaitseva puutarhayritys Perennatarha Pöntinen (www.perennapuutarha.fi), joka voitti kunniamaininnan elämyksellisellä pihapuutarhallaan. Tänä vuonna Avoimet Puutarhat -tapahtuma järjestetään 7. elokuuta. Ilmoittautuminen on käynnissä osoitteessa: avoimetpuutarhat.fi.

Maa-artisokkaa on viljelty Suomessa jo 1600-luvulla.Maa-artisokkaa on viljelty Suomessa jo 1600-luvulla.

Kulttuuriaarteita etsimään!

Vanhat suomalaiset viljelykasvit ovat kestäviä, pohjoisiin oloihin sopeutuneita kulttuuriaarteita, joiden soisi säilyvän jälkipolville. Tänä keväänä kansallisen geenivaraohjelman puitteissa etsitään vanhoja maa-artisokkia, joita tiedetään viljellyn 1940-luvulta lähtien. Lue lisää maa-artisokasta sivulta 70 lähtien. MSi

Ilmoita löydöstäsi tutkijoille: www.luke.fi/ilmoitakasvi

Rikoille kyytiä

Lucko on pieni mutta tehokas rikkaruohohara, jolla voi myös möyhentää pintamaata. Se sopii erityisen hyvin ahtaiden välien putsaamiseen. Hinta nettikaupassa 9 e. www.stadinpuutarhuri.fi

’Carolina Reaper’ (Capsicum chinense) on yksi tulisimmista chililajikkeista.’Carolina Reaper’ (Capsicum chinense) on yksi tulisimmista chililajikkeista.

Chili maistuu meille

Lähes puolet suomalaisista käyttää chiliä perusmausteena ruuanlaitossa, selviää maustetuottaja Meiran selvityksestä. Maustebarometri kertoo myös, että chilien, pippureiden ja yrttien myynti on kasvanut jopa 21 prosenttia viimevuotisesta.

Liila kukkaruukku, korkeus 18 cm, halkaisija 21 cm. Hinta nettikaupassa 32 e. www.royaldesign.fiLiila kukkaruukku, korkeus 18 cm, halkaisija 21 cm. Hinta nettikaupassa 32 e. www.royaldesign.fiRuukkuteline, korkeus 20 cm, yläosan halkaisija 11 cm, pohjan halkaisija 13 cm. Hinta nettikaupassa 9,90 e. www.jotex.fiRuukkuteline, korkeus 20 cm, yläosan halkaisija 11 cm, pohjan halkaisija 13 cm. Hinta nettikaupassa 9,90 e. www.jotex.fiRuukkuteline, korkeus 20 cm, yläosan halkaisija 11 cm, pohjan halkaisija 13 cm. Hinta nettikaupassa 9,90 e. www.jotex.fiRuukkuteline, korkeus 20 cm, yläosan halkaisija 11 cm, pohjan halkaisija 13 cm. Hinta nettikaupassa 9,90 e. www.jotex.fi

Kuvat: Teija Tuisku ja tuotteiden valmistajat ja maahantuojat