Neuvot ja niksit

Lehtokotiloille kelpaavat etenkin nokkoset, nauhukset (kuvassa), kuunliljat ja monet vihannekset, koska niissä on runsaasti kuoren kasvua edistäviä ravinteita.

Lehtokotiloiden hävitys

Lehtokotilot (Arianta arbustorum) ovat runsastuneet rehevissä puutarhoissa ja saavat paikoin aikaan pahaa tuhoa. Kasvillisuudella ja kosteusolosuhteilla on suora vaikutus kotiloiden lisääntymiseen.

Nykyään lehtokotiloita tavataan enemmän puutarhoissa kuin alkuperäisessä elinympäristössään ilmeisesti siksi, että puutarhoista löytyvät parhaat olosuhteet ruokailuun, lisääntymiseen ja talvehtimiseen. Kasvien korkea typpi- ja kalsiumpitoisuus edesauttavat kuoren kasvamisessa ja nopeassa lisääntymisessä. Kosteuden säilyminen kasvustossa vauhdittaa kotiloiden lisääntymistä, koska kuivan kauden ajaksi ne sulkevat kuorensa. Kotilot välttelevät kuumia ja kuivia ympäristöjä ja hakeutuvat alueille, joilla on tasainen kosteus tai joita kastellaan kuivina kausina. Leena Luoto

Vähennä tuhoja

Valitse kasveja, jotka viihtyvät happamassa maaperässä. Älä kalkitse maata, mikäli sen pH on yli 6,2.

Istuta kasveja, jotka kestävät kuivahtamista. Kastele kuivalla kaudella harvemmin ja runsaammin kuin usein ja niukasti.

Levitä puunkuorikatetta harkitusti ja ohuelti vain puuvartisten alle. Kosteana pysyvä kate on hyvä munintapaikka kotiloille.

Suojaa lehtokotiloille kelpaavat kasvit levittämällä niiden tyvelle joko rautafosfaattirakeita tai reunustamalla ne koivutisleellä sivellyillä laudoilla.

Jätä pihan kosteimpaan kohtaan nokkoskasvusto houkutuskasviksi.

Tarkkaile, mitkä kasvit ovat kotiloiden valtaamia ja siirrä ne kuivempaan paikkaan. Voit joutua luopumaan joistakin kalkinsuosijakasveista.

Lähde: Wanhan ajan Kuukalenteri 2016.

Kuukalenteri toukokuussa

Puut kannattaa istuttaa yläkuulla eli uuden kuun jälkeen ennen täysikuuta. Perinnetieto kertoo, että kasvavan kuun vetovoima antaa puhtia kasvulle ja istutettu puu juurtuu nopeasti.

Tänä vuonna toukokuussa yläkuun aika on 7.–21.5. Kuun vaiheen lisäksi puun istutuksen onnistumiseen kerrotaan vaikuttavan se millä korkeudella kuu on taivaalla. Tätä kuvataan Kuukalenterissa eläinradan merkeillä. Erityisen hyvä aika esimerkiksi hedelmäpuiden istutukseen on, kun eläinradan merkeistä on vallalla leijona (12.–14.5.).

3 x vauhtia kasvuun

Maanparannusaineeksi sopiva, pitkävaikutteinen, hivenainepitoinen merilevärouhe tuo maahan ravinteita, edistää kasvin ravinteidenottokykyä sekä juurien kehitystä. Rouhe lisää maan hyödyllisten mikrobien toimintaa. Parantaa myös kasvin talvehtimiskykyä. 6 litran pakki noin 20 e. www.neko.fiMaanparannusaineeksi sopiva, pitkävaikutteinen, hivenainepitoinen merilevärouhe tuo maahan ravinteita, edistää kasvin ravinteidenottokykyä sekä juurien kehitystä. Rouhe lisää maan hyödyllisten mikrobien toimintaa. Parantaa myös kasvin talvehtimiskykyä. 6 litran pakki noin 20 e. www.neko.fi
Tilava kasvatusalusta pikkutaimien esikasvatukseen. Kennostossa on tilaa 84 taimelle. Pakkaus sisältää alustan ja kastelumaton. Sopii lyhyestä taimikasvatuksesta hyötyvien kasvien kasvatukseen. Voidaan käyttää myös pistokkaiden juurruttamiseen. Koko: 56 x 31 cm. Hinta noin 15 e. www.nelsongarden.fiTilava kasvatusalusta pikkutaimien esikasvatukseen. Kennostossa on tilaa 84 taimelle. Pakkaus sisältää alustan ja kastelumaton. Sopii lyhyestä taimikasvatuksesta hyötyvien kasvien kasvatukseen. Voidaan käyttää myös pistokkaiden juurruttamiseen. Koko: 56 x 31 cm. Hinta noin 15 e. www.nelsongarden.fi
Luonnonmukaisesti kompostilannoitettu, biohiiltä ja mykorritsaa sisältävä istutusmulta aktivoi maan pieneliöstöä ja parantaa kasvualustan rakennetta. Biohiili sitoo vettä ja luovuttaa sitä hitaasti kasvien käyttöön. Se ehkäisee tehokkaasti maan liettymistä ja tiivistymistä. Komposti tuo multaan pitkävaikutteista ravinteikkuutta. Mykorritsa eli sienijuuri tehostaa kasvien ravinteiden- ja vedenottoa sekä auttaa kasveja suojautumaan taudinaiheuttajilta. 40 litran säkki noin 5 e. www.biolan.fiLuonnonmukaisesti kompostilannoitettu, biohiiltä ja mykorritsaa sisältävä istutusmulta aktivoi maan pieneliöstöä ja parantaa kasvualustan rakennetta. Biohiili sitoo vettä ja luovuttaa sitä hitaasti kasvien käyttöön. Se ehkäisee tehokkaasti maan liettymistä ja tiivistymistä. Komposti tuo multaan pitkävaikutteista ravinteikkuutta. Mykorritsa eli sienijuuri tehostaa kasvien ravinteiden- ja vedenottoa sekä auttaa kasveja suojautumaan taudinaiheuttajilta. 40 litran säkki noin 5 e. www.biolan.fi

Kuva: Heikki Luoto, tuotteiden valmistajat ja maahantuojat