Kohtaamisia

Tutkija Sirkka Juhanoja työskentelee Luonnonvarakeskuksessa (Luke) Piikkiössä ja Turussa.
Tutkija Sirkka Juhanoja työskentelee Luonnonvarakeskuksessa (Luke) Piikkiössä ja Turussa.

Vaali vanhoja kasveja

pihan perältä voi löytyä sipulikukka-aarteita sukupolvien takaa. Luken tutkimus keräsi yli 300 kasvinäytettä ympäri suomen.

Miksi vanhoja sipulikukkia haluttiin kerätä?

Suomessa ei ole aikaisemmin kerätty järjestelmällisesti tietoa vanhoista sipulikukkalajeista ja lajikkeista, niiden monimuotoisuudesta, lisättävyydestä ja yleisyydestä.

Viime vuonna päättynyt sipulikukkahanke on osa geenivaraohjelmaa, jonka toteuttamiseen Suomi on velvoitettu kansainvälisten sopimusten nojalla. Geenivaraohjelman tarkoituksena on turvata kasvikantojen geeniperimän säilyminen. Erityisesti katoamisvaarassa olevat pyritään keräämään talteen kasvullisiin kokoelmiin. Projektissa otettiin vastaan ilmoituksia ja niiden perusteella kasvinäytteitä sipulikukista, jotka ovat kasvaneet Suomessa 1950-luvulla tai sitä ennen. Niiden geenivarallista arvoa ja monimuotoisuutta arvioitiin Piikkiön toimipisteessä kenttäkokeessa vuosina 2015-2018.

Kuinka vanhoja sipulikukkakantoja meiltä löytyy?

Ensimmäiset merkinnät on tehty Turun seudulla 1600-luvulla. Sipulikukat ovat yleistyneet Suomessa 1800-luvulla, kun varsinaisia koristepuutarhoja on alettu rakentaa. Ensimmäisiä viljeltyjä lajeja ovat olleet muun muassa puistolumikello, idänsinililja, valko- ja keltanarsissi sekä tulppaani. Joistakin näistä on säilynyt useita tyyppejä ja laajojakin kasvustoja. Kasvikantoja on vaikea jäljittää 1900-luvun alkupuolta pidemmälle, sillä sen pidemmälle harvoin löytyy luotettavia merkintöjä.

Miten tutkimustuloksia hyödynnetään?

Tutkituista kasveista geenivarallisesti arvokkaat otettiin kasvulliseen säilytykseen kansalliseen geenivarakokoelmaan. Niitä voidaan jatkossa hyödyntää muuhun tutkimukseen, sekä mahdollisesti saada tuotantoon. Tavoitteena on edistää vanhojen sipulikukkien käyttöä ja kasvikantojen säilymistä.

Millaisia kukkia tutkimuksessa tuli vastaan?

Narsisseja ilmoitettiin ylivoimaisesti eniten, niistä saatiin yli sata näytettä. Pikkusipuleista eniten ilmoituksia tuli helmililjoista. Vanhoja tulppaaneita kertyi paljon vähemmän, vain parisenkymmentä näytettä. Lisäksi ilmoitettiin muun muassa krookuksia, kevätlumipisaroita sekä erilaisia liljoja.

Henkilökohtaiseksi suosikikseni nousi Kemiönsaaresta löydetty ”Herrgårdstulpan”. Siinä on suuret, liljamaisesti aukeavat, kirsikanpunaiset, silkinhohtoiset kukat, joissa on vaihtelevasti valkoista raidoitusta.

Miksi kannattaa suosia vanhoja sipulikukkia ja mistä sellaisia löytää?

Täällä säilyneet lajit ovat valikoituneet sopiviksi ilmastoon. Ne ovat kestäviä, terveitä ja helppohoitoisia, unohtamatta niiden kulttuurihistoriallista arvoa. Pihasuunnittelussa on hyvä suosia rakennusten aikakauden mukaisia kasveja.

Suomessa ei tällä hetkellä tuoteta vanhoja sipulikukkia. Niitä voi tilata Englannista tai Keski-Euroopasta. Oman pihan kasveja kannattaa katsoa tarkkaan. Joskus vanhat sipulikukat eivät ole yhtä näyttäviä kuin kaupalliset uutuudet, mutta aarteen löytäessään on sitä syytä vaalia.

Vanhoilla sipulikukilla on usein hienoja tarinoita. Ehkäpä kasvi on istutettu tärkeänä merkkipäivänä tai se on kulkenut suvussa polvelta vuosikymmenten ajan.