Pintaa syvemmältä

Mahlaa ja kumia
pihapuista

PPuuvartisia kasveja leikatessa leikkuukohdasta yleensä vuotaa jotakin, lajista ja leikkausajankohdasta riippuen enemmän tai vähemmän. Hevoskastanjasta, vaahterasta ja koivusta voi keväällä suorastaan pulputa sokeripitoista mahlaa. Koska puu tarvitsee sitä, hyvin runsas vuoto voi heikentää kasvia. Kevätleikkausta kannattaa välttää, paitsi jos haluaa kerätä säädyllisen määrän koivun mahlaa tai valmistaa vaahterasiirappia – sitä voi nimittäin valmistaa tavallisesta metsävaahterasta (Acer platanoides), vaikka Pohjois-Amerikassa mahlaa valutetaan eniten sokerivaahterasta (A. saccharum) ja sen alalajista mustavaahterasta (A. saccharum subsp. nigrum).

Mahla on yksi juttu, mutta monesta puusta vuotaa leikkaamisen, pakkasvaurion tai nälkäisen rusakon vierailun jälkeen paksumpaa tavaraa, joka muodostaa kumimaisen, suojaavan tulpan vuotokohtaan. Mekaanisen suojan lisäksi kumivuoto tarjoaa biologista suojaa, koska siinä on mikrobeja torjuvia aineita. Tulppia ei siis pidä poistaa, jos kaarna niiden ympärillä näyttää terveeltä. Jos kaarna on tummunut, se on hyvä poistaa ja samalla kapea vyöhyke tervettä kaarnaa tummuneen ympäriltä. Jos poistettu alue eli rungon haava on pieni, sen voi antaa kylestyä itsestään. Suurille alueille kannattaa levittää oksavahaa tai haavasuojaa. Ne ehkäisevät kasvitauteja, mutta joissakin tutkimuksissa niiden on todettu häiritsevän kylestymistä. Siksi en laittaisi niitä pieniin vaurioihin.

Puuhun munivat hyönteiset, joita on aika paljon, voivat niin ikään aiheuttaa kumivuotoa. Kovakuoriaisiin kuuluvia sarvijääriä on Suomessa kymmeniä lajeja, ja jotkut niistä poraavat puun runkoon reiän, johon munivat. Samoin toimivat sahapistiäiset, joiden pitkässä ”piikissä” eli munanasettimessa on sahamainen reuna. Jos kumivuoto syntyy tällä tavalla, kumissa on yleensä hiukan sahajauhomaista ainesta mukana. Paras ja käytännössä ainoa tapa torjua hyönteisvaurioita on pitää puut terveenä.

Kumivuoto voi olla oire sienten ja mikrobien aiheuttamista taudeista. Kotelosieniin kuuluva versomuumiotauti (Monilinia laxa) vaivaa meillä erityisesti kirsikkapuita, mutta voi iskeä luumu-, päärynä- ja omenapuihinkin; etelämpänä tauti on persikan- ja aprikoosinkasvattajien kestoharmi. Versomuumiotauti iskee lähinnä puun kukkiviin oksiin. Se on tutun omenanmuumiotaudin (M. fructigena) sukulainen, mutta hedelmien tuhoamisen lisäksi versomuumiotauti lakastuttaa infektoituneen oksan lehtiä.

Tauti iskee myös luonnonvaraisiin ruusukasvien (Rosaceae) heimon edustajiin, joita meillä ovat esimerkiksi tuomi (Prunus padus) ja pihlajat (Sorbus). Jos siis lähistön tuomissa tai pihlajissa on versomuumiotaudin vaivaamia oksia, ne kannattaa leikata pois. Sieni nimittäin talvehtii infektoituneissa oksissa ja leviää niistä keväällä. Leikkaamisen jälkeen sakset on syytä desinfioida vaikkapa kloriitilla.

Kumivuotokin on keväisin voimakkaampaa, minkä vuoksi esimerkiksi luumu- ja kirsikkapuut pitäisi leikata loppukesästä tai kevättalvella. Kumivuotoalttiit puut kannattaa istuttaa suojaiseen paikkaan, jotta pakkasvauriot ja vuodot jäisivät mahdollisimman pieniksi. Pakkaspeitekin voi olla paikallaan. Kumivuoto ei puuta tapa, mutta kokonaisstressi – kovat pakkaset, taudit, kasvinsyöjät – voi olla liikaa.

Törmäsin jossakin väitteeseen, että kumivuoto kertoo kasvin voivan huonosti. Se ei pidä paikkaansa; satunnainen tai toistuvakaan vähäinen kumivuoto ei ole vakava oire mistään vaan puolustuskeino, kuten haavan arpeutuminen meillä ihmisillä. Sen syyt on kyllä hyvä selvittää, etenkin jos takana on kasvitauti. Pienet kolhut ja hyönteisvauriot kumivuotoineen terve puu kyllä kestää.

Kuvitus Katri Einola