Pinnan alla

Maaperässä on elämän alku ja loppu. Kourallisessa maata on eliöitä enemmän kuin maapallolla ihmisiä. Näkymätön koneisto tekee työtä taukoamatta. Mitä kaikkea puutarhan pinnan alla tapahtuu?

Konkreettisinta, mitä maan alta löytyy, ovat puiden juuret. Ne työntyvät maaperään, lajista riippuen joko ihan pintakerroksiin tai useiden metrien syvyydelle. Maailmalta tunnetaan eukalyptuspuita, joiden juuristot yltävät jopa kymmenien metrien syvyyteen. Jopa puolet puun kokonaismassasta voi olla näkymättömissä maan alla.

Maaperä toimii juuristolle paitsi kiinnittymisrakenteena, myös veden ja ravinteiden varastona.

Se millaiseksi juuristo muodostuu, riippuu paitsi kasvilajista, myös maaperästä. Kuohkeassa maassa juuristolla on hyvät mahdollisuudet kasvaa laajaksi. Tiivistyneessä maassa saman kasvin juuristo jää pienemmälle alalle, ellei kyseessä ole hyvin vahvajuurinen laji. Puista esimerkiksi tervalepällä ja tammella on niin vahvat juuristot, että ne tunkeutuvat tiiviiseen saveenkin.

Suurikokoinen puu voi imeä kasvualustastaan vettä jopa satoja litroja vuorokaudessa. Vedenotossa ovat avainasemassa juurten kärjissä sijaitsevat pienenpienet juurikarvat. Ne kasvattavat juuriston vettä ottavan pinta-alan moninkertaiseksi. Voisi luonnehtia, että ne ovat juuriston pienimmät, mutta tehokkaimmat osaset. Vesi nousee juuristoa myöten puun maanpäällisiin osiin muutaman metrin tuntinopeudella, havupuilla lehtipuita hitaammin.

Perusta metsäpuutarha

Luontoa jäljittelevä ja olemassa olevaa kasvillisuutta hyödyntävä metsäpuutarha on ekologisesti kestävä puutarhan muoto. Sen perustana ovat monivuotiset kasvit, jotka eivät vaadi jatkuvaa hoitoa. Omalle pihalle tai tontille perustetussa metsäpuutarhassa luonnonvaraisten lajien rinnalla ja lomassa kasvaa viljeltyjä puutarhakasveja. Metsäpuutarha on monilajinen ja -kerroksinen, joten se sietää olosuhteiden vaihteluita hyvin. Kasvit kierrättävät ravinteita, sitovat hiiltä ja ylläpitävät maan multavuutta. Parhaimmillaan metsäpuutarha on myös syötävä: satoa voi kerätä kaikista sen kerroksista.


Kahden kauppaa

Ravinteiden otossa kasveja avustavat sienijuuret. Ne ovat kasvin ja sienen välisiä symbiooseja, joissa yleensä molemmat osapuolet hyötyvät. Kasvi saa sieneltä apua ravinteiden ottoon sekä taudinaiheuttajilta suojautumiseen. Vastineeksi sieni saa hiilihydraatteja. Sienirihmastot levittyvät laajalle moninkertaistaen sen maatilavuuden, jolta kasvi ottaa ravinteita. Lisäksi sienirihmastot pystyvät tunkeutumaan paljon pienempiin maahuokosiin kuin juuret. Rihmastojen laajuus on valtava. On laskettu, että grammassa metsämaata voi olla jopa parin kilometrin verran sienirihmaa. Paitsi että se työskentelee symbioosikasvin kanssa jatkuvasti, se on myös ravintoa maaperän pien­eliöille. Yli 90 prosentilla maapallon kasveista on sienijuurellisia – joukossa sekä luonnonkasveja että viljelykasveja. Jotkut kasviheimot ovat kehittäneet muita selviytymisstrategioita. Esimerkiksi monilta ristikukkaisilta ja kohokkikasveilta sienijuuri puuttuu.

Joillakin kasveilla on juuristossaan myös nystyröitä, joissa asustaa typensitojabakteereita. Tällaiset kasvit – kuten palkokasvit tai tervaleppä – pystyvät sitomaan ilmassa olevaa typpeä kasvin käyttöön. Tällaiset kasvit eivät kaipaa typpilannoitusta, vaan sitä vastoin pystyvät tuottamaan typpeä myös viereisten kasvien käyttöön.

Maaperän hyötyverkostot ovat vaikuttavia.


Puutarhamaa viljavaksi

Ylläpidä maan kasvukuntoa tukemalla sen luontaisia mekanismeja. Muokkaa maata mahdollisimman vähän, jotta sen pieneliöt saavat työskennellä rauhassa. Jätä kasvijätettä maahan, jotta pien­eliöille riittää hajotettavaa ja ravinteet säilyvät puutarhan elinkierrossa. Kata maan pinta aina, sillä paljas multa on altis ravinteiden huuhtoutumiselle ja maan liettymiselle sateella. Viljava maa sisältää runsaasti eloperäistä ainesta. Seuraa puutarhan kasvien hyvinvointia ja lannoita ja kalkitse tarvittaessa. Käytä lannoitukseen kompostimultaa tai palanutta lantaa. Pidä huolta puutarhan monimuotoisuudesta, sillä toimivassa ekosysteemissä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tasapainoinen puutarha tarvitsee pölyttäjiä, eri tavoin toimivia kasveja, hyödyllisiä tuholaisia – ja maltillisen puutarhurin.


Oman puutarhan maalajiin kannattaa tutustua. Samankin tontin alueelta voi löytyä erilaisia maalajeja aina hiekasta saveen. Orgaanisen aineksen lisääminen on hyväksi kaikille lajeille ja eri maalajeja voi myös sekoittaa keskenään.Oman puutarhan maalajiin kannattaa tutustua. Samankin tontin alueelta voi löytyä erilaisia maalajeja aina hiekasta saveen. Orgaanisen aineksen lisääminen on hyväksi kaikille lajeille ja eri maalajeja voi myös sekoittaa keskenään.

Maanalainen hajottamo

Maaperässä on ruuhkaa. Hehtaarin alueella voi olla useita tonneja maanalaista pikkuväkeä: lieroja, hyppyhäntäisiä, punkkeja, tuhatjalkaisia, sukkulamatoja, mikrobeja. Erityisen vilkasta elämä on juuristojen läheisyydessä. Siellä ovat maanalaiset suurkaupungit, joissa ainesta eniten syntyy – ja hajoaa.

Kaikki elävä maapallolla kiertää. On laskettu, että planeettamme kuluttajat – pedot, kasvinsyöjät ja loiset – käyttävät kasvien tuottamasta energiasta omiin elintoimintoihinsa vain kymmenen prosenttia. Loppu päätyy hajottajien ravinnoksi. Tämä valtava massa koostuu lakastuneista kasveista, kuolleista puista ja eläinten jätöksistä. Hajottajat käyttävät lopulta hyödyksi myös kuluttajien itseensä sitoman energian eli hajottavat myös eläinten raadot. Melko tehokasta veijareilta, joista useimpia ihmissilmä ei edes näe.

Hajottajille jäävä kasvimateriaali on suurimmaksi osaksi soluseiniä eli lähinnä selluloosaa. Puiden lehdistä hajoavat nopeimmin lehmuksen ja lepän karikkeet, hitaimmin tammen. Selluloosaa hankalampaa hajotettavaa on ligniini, jota on erityisen paljon puiden rungoissa. Tästä syystä puuaineksen hajoaminen on hitaampaa.

Työstettävää riittää myös kenttä- ja pensaskerroksien kasvimateriaalissa.

Hajottajien joukko koostuu mikrobeista, kuten bakteereista ja sienistä, sekä monenlaisista pienistä eläimistä. Niitä on yhdessä grammassa maata jopa miljoonia. Sekametsässä voi neliömetrin alueella risteillä jopa kymmenen miljoonaa kilometriä pelkkää sienirihmaa. Kaikki nämä hajottajat työstävät uutterasti kuollutta kasviainesta ja muuntavat sen jälleen kasveille käyttökelpoisiksi ravinteiksi ja hiilidioksidiksi. Näin kasvijäte on muuttunut uuden kasvun ainekseksi. Ilman tätä perusprosessia maapallolta loppuisivat resurssit.