Tammenlehtileppä

Tuttuakin tutumpi kasvi voi näyttää aivan eri lajilta, kun luonto leikkii perintötekijöillä.
Tällainen kummajainen on muun muassa Suomesta löydetty tammenlehtileppä.
 

Kaikilla luontoomme kuuluvilla puulajeilla on muunnoksia – toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Tervalepästä on löydetty vain niukasti erikoismuotoja, ja tammenlehtileppä (Alnus glutinosa f. quercifolia) lienee niistä merkillisin.   Etelä- ja Itä-Suomesta on löydetty vajaat kymmenen tervaleppää, joiden lehdet tuovat mieleen metsätammen. Jokainen puu on hieman erilainen: lehtilavan liuskat ovat leveän kolmiomaisia tai kapeita ja vaihtelevan hammaslaitaisia. Lehti on 6–12 senttiä pitkä, kapea ja kärjestään tylppä kuten tavallisella tervalepällä. Kaikkein eniten tammea muistuttanee vuonna 1978 Helsingin Meilahdesta löytynyt tervaleppä.

Tervalepän lajinimi glutinosa tarkoittaa tervamaista. Myös tammenlehtilepän silmut, nuoret lehdet ja vuosikasvaimet tuntuvat tahmeilta. Rungon kuorikin on perusmuodon tavoin tummanharmaa ja lohkeaa jo nuoressa puussa rosoisiksi levyiksi. Talvella terva- ja harmaaleppää voi olla vaikea erottaa, mutta tervalepillä on pitkäperäiset emikukinnot – harmaalepällä perättömät. Emikukinnot näyttävät pikkuisilta pyöreähköiltä kävyiltä.

Vanha käkkyräoksainen tervaleppä tuo mieleen tammen, ja se kohoaa lähes yhtä suurena taivasta kohti. Suomen suurin tammenlehtileppä kasvanee Niskalan arboretumissa Helsingissä. Dendrologi Niilon Karhun kirjassa Vihreät jättiläiset, Suomen paksuimmat puut korkeudeksi kerrotaan 11,5 metriä ja rungon ympärysmitaksi 70 senttiä. Puu on mitattu vuonna 1991.

Harvinaisia puita ei saa siirtää luonnosta, eikä siirto edes onnistu. Onneksi tammenlehtileppää viljellään jonkin verran. Sen voi istuttaa tavalliseen puutarhamaahan mutta yhtä hyvin myös kosteahkoon notkoon. Lepät eivät tarvitse kovin ravinteikasta multaa, koska ne sitovat typpeä juurinystyräbakteerien avulla.

Bongaa erikoisia tervaleppiä Vähintään yhtä harvinaisia kuin tammenlehtileppä ovat visa-, mukura-, pilari- ja sulkatervaleppä. Kustakin tunnetaan maassamme vain muutama villinä kasvava puuyksilö. Esimerkiksi teräväliuskaista sulkatervaleppää ei ole toistaiseksi tavattu Suomesta lainkaan. Jos sellaisen löytää, kannattaa ilmoittaa Metsäntutkimuslaitokselle, joka kirjaa harvinaisuudet rekisteriinsä. Visatervaleppä on erityisen arvokasta koristeellisen ja kovan puuaineksensa ansiosta, kuten muidenkin puulajien visamuodot. Ulospäin visaa on tosin vaikea havaita – muhkurainen runko on yleensä ainoa merkki poikkeavuudesta. Tällainen puu saattaa olla yhtä hyvin mukuratervaleppäkin. Yhtä pahkurarunkoista kantaa lisätään lajikenimellä ’Sääksmäki’. Puu on nimetty löytöpaikkansa mukaan. Meillä viljellään myös pystyjen oksien takia kapealatvaiseksi kehittyvää pilaritervaleppää. Kotimainen kanta on saanut nimen ’Sakari’ jalostajansa, professori Sakari Saarnijoen kunniaksi.