Ei ihan tavallinen puutarha

Mainostoimiston omistaja ja tatuointitaiteilija Wilma Schlizewski on rakentanut siirtolapuutarhaan oman mielikuvitusmaailmansa.

Puutarhainnostukseni syttyi 15 vuotta sitten erään kostean korttipeli-illan jälkeen, kun lähdin katsomaan ystäväni siirtolapuutarhamökkiä. Olin jo yrittänyt saada kaupungilta viljelypalstaa, ja silloin tajusin, että siirtolapuutarhahan on kuin palsta mökin kanssa. Seuraavana päivänä löysin Marjaniemen siirtolapuutarhasta vessan seinästä myynti-ilmoituksen ja ostin 400 neliön palstan ja mökin siltä istumalta. Silloin ilmoituksissa lueteltiin vielä tarkkaan omenapuut ja marjapensaat. Olin varmaankin ensimmäisiä, jotka ostivat mökin vain viihdekäyttöön. Nykyäänhän se on jo ihan tavallista. Olen rojunkerääjä ja elän viisivuotiaan lapsen tavoin sadun maailmoissa. Mökkini on täynnä ”hienoa” tavaraa, jotka olen löytänyt roskiksesta tai Intiasta. Sama tyyli on levinnyt myös pihalle. Kilpailemme sisustajaystäväni kanssa, kumpi keksii hullumpia ideoita. Nyt olen kehittänyt pihalla olevaan olohuoneeseeni teleskooppivarren päähän lampun, johon tulee varjostimeksi hääpukuni alushame. Olen sisustanut puun alle myös makuuhuoneen rautasänkyineen ja yöpöytineen. Otan siinä monesti päivätorkut lämpiminä kesäpäivinä. Ammattioppilaitoksessa on parhaillaan työn alla puutarhasohva, joka tehdään kerran käytetystä sinkkiruumisarkusta. Viikinkihauta taas syntyi vanhasta rautarististä ja kivikasasta, jonka piti ensin mennä mökin alle estämään rikkaruohojen kasvua. Lempeän diktaattorin tavoin suoritan puutarhassani jatkuvasti etnisiä puhdistuksia, sillä meillä on sekä jättipalsami- että ukonputkiongelma.

En ole kovasti kukkien perään ja haluaisin ainoaan kukkapenkkiini värikkäiden kannojen lisäksi vain valkoisia kukkia. Elämän suuri mysteeri on kuitenkin se, että kaikki mitä ostan valkoisena muuttuu vaaleanpunaiseksi. Suurin haasteeni on ehdottomasti nurmikko. Se on kuin vanhan papan kainalokarvat – harva ja huonosti kasvava, koska maaperä on entistä merenpohjaa, joka tiivistyy nopeasti. Olen ajanut siihen kuormakaupalla hiekkaa ja kylvänyt joka kesä uutta nurmea, mutta ei siitä ole ollut apua. Nyt olen miettinyt, ostaisinko jostain kasan matoja ja tunkisin yhden joka reikään.

Virheitä on tullut vuosien aikana tehtyä paljon. Ensimmäisenä kesänä lannoitin ihan liian innoissani. Kylvin kanankakkaa joka paikkaan, ja tontti oli kuin liekinheittimen jäljiltä. Jopa pensasaidan taimet alkoivat ruskettua. Sitten joku sanoi, että nokkosvesi on hyvää, ja edelleenkin saan repiä niitä nokkosia joka puolelta. Haluan ehdottomasti hoitaa pihaani yksin, koska kukaan muu ei osaa tehdä niin kuin minä haluan.  Enkä ota keneltäkään vastaan suunnittelua koskevia neuvoja, mutta hoito-ohjeita kyllä kuuntelen.
 
Vanha perheomenapuu on minulle rakas kuin oma äiti. Se halkesi myrskyssä, mutta jäänteet kukkivat joka kesä ja tuottavat omenoita yli oman tarpeen. Keittelen niistä sosetta ja näin keväällä alan aina jaella sitä ystävillekin. Kriikunapuuni sadosta olen tehnyt kriikunalikööriä, jota olen pullottanut ja antanut joululahjaksi. Mustaherukat ja karviaiset syömme suoraan pensaista, mutta puna- ja valkoherukat jäävät ystävien poimittaviksi. Sain kasvihuoneen viime kesänä ja ensi kesänä aion laittaa sinne tomaatin taimia kasvamaan. Olen myös yrttihullu, mutta niiden kasvatuksessa epäonnistun aina. Viime kesänä etana-armeija söi kaikki basilikani.

Haaveilen vielä, että tontillani kasvaisi myös tuuheita puita, joiden alle jäisi viidakkomainen underworld. Siirtolapuutarhan säännöt eivät tätä kuitenkaan salli, ja niiden kanssa on elettävä. Puutarhani on minulle jo nyt puoli elämää ja vähän kuin salainen paheeni. Kun on riittävän lämmintä, muutan mökille asumaan jo toukokuun lopussa ja viivyn siellä syyskuuhun asti. Jos katu-uskottavuuteni tästä kärsii, niin menköön!