Rivitalopiha uusiksi

Asukkaat osallistuivat 70-luvulla perustetun pihansa remonttiin täydellä sydämellään. Ideat ja kasvit olivat jo valmiina, kun puutarhurit ja kirvesmiehet saapuivat paikalle.
 
Piha remontin jälkeen. Uudet terassirakenteet ja aiempaa vaaleampi
puuaita antavat ruokailunurkkaukselle ryhtiä, ja vesiaihe kivineen
toimii katseenvangitsijana.
Piha ennen remonttia. Osittain villiintynyt puutarha ei houkutellut  oleskeluun, vaikka tilaa ja suojaa alueella olikin riittämiin.

Rivitalon aidan taakse kätkeytyi vielä pari vuotta sitten todellinen puutarhan alennustila. Pensaat olivat ränsistyneet hoitoleikkausten puutteessa ja perennapenkit rikkaruohottuneet. Betonilaatoista tehty terassikin oli painunut, ja sen saumoissa vihersi sammal. Lisäksi 1970-luvulla perustetun taloyhtiön puiset aitarakenteet olivat alkuperäiset ja kiireellisen uusimistyön tarpeessa.

Remonttia kaipaavan pihan pieni koko sekä muoto kuitenkin sopivat nykyisten omistajien tarpeisiin ja vuosikausia kestäneen puutarhaharrastuksen toteuttamiseen. He laativat toiveistaan ja tarpeistaan luonnoksen, jonka yksityiskohtia ja toteutustapoja he hioivat yhdessä pihatöihin osallistuneiden puutarhureiden ja puuseppien kanssa.

Vaikka edessä oli mittava piharemontti, kaikkea ei tarvinnut aloittaa alusta. Pihalla oli useita säilytettäväksi soveltuvia, näkö-, tuulen- ja auringonsuojaa antavia kasveja.

Piharemontti lapiotyönä
Varsinaiset pihanrakennustyöt alkoivat poistamalla maa-aineksia tulevien terassi- ja kiveysalueiden kohdilta rakennekerroksia varten. Kasvualustat joko vaihdettiin tai niitä parannettiin mullalla, turpeella tai hiekalla. Ahtaalla pihalla työ tehtiin lähinnä käsin ja kottikärryllä.

Talon seinustan vanha betonilaatoitus sai lähteä uuden puuterassin tieltä. Laattoja hyödynnettiin terassin tukirakenteissa sekä askellaattoina istutusalueella ja pihavajan taakse sijoitettavan uuden kompostialueen pohjalla.

Pihan keskialueen ovaalin muotoinen kiveys tehtiin patinoidusta betonikivestä, kooltaan 210 x 140 x 60 mm. Kiveystä elävöittää kolme eri väriä: karelia eli punamusta, betoninharmaa ja musta.

Osa kasveista päästiin istuttamaan syksyllä heti kiveysalueiden valmistuttua, mutta osa joutui odottamaan kevääseen asti siirteessä talven aikana tehtävän aitaremontin valmistumista. Kevääksi jäi myös vesialtaan asennus paikoilleen sekä kiviryhmän asettelu sen ympärille.

Lopuksi tontin takareunan leikattujen tuhkapensaiden edustalle levitettiin pajumattoja aidaksi sekä kasvillisuuden suojaksi rusakkoja ja kaneja vastaan.

Julkaisija
Puutarha-alan
keskusjärjestö

Puutarhaliitto,
Viljatie 4 C,
00700 Helsinki,
puh. 09 584 166.