Tähtihyasintitn puhkeavat kukkaan keväällä Pohjois-Amerikassa. Nämä vuoristoniittyjen ja preerioiden sinikukkaiset sipulikasvit olivat intiaanien merkittävä ravinnon lähde.
Tähtihyasintin kuusisakaraista tähteä muistuttavat kukat avautuvat kukinnossa alhaalta ylöspäin. Kesäkuinen kukinta kestää noin kaksi viikkoa. Varret kohoavat vajaan metrin korkeuteen, lehdet ovat heinämäiset ja puolisen metriä pitkät. Kukinnan jälkeen lehdet pysyvät vihreinä vain, kunnes siemenet kypsyvät.
Versot nousevat maanalaisista sipuleista, joiden koko ja muoto tuovat mieleen tulppaanin. Sipulit istutetaan lepotilaisina hyvissä ajoin ennen talvea. Ne sijoitetaan 5–10 kappaleen ryhmiin, jolloin kukkivat kasvit erottuvat parhaimmin.
Tähtihyasinttien tieteellinen nimi Camassia tulee intiaanien chinook-sanasta. Sinitähtihyasintin lajinimi squamash puolestaan tarkoittaa kasvin sipulia, joka oli Pohjois-Amerikan intiaanien tärkeä ravintolähde. Sipuleita voi syödä raakana, mutta ne ovat parhaimmillaan keitettyinä. Tärkkelyspitoisen sipulin rakennetta kuvataan kermaiseksi, makua pähkinäiseksi. Kun Euroopasta tuotiin sikoja, ne pistelivät makeat sipulit suihinsa ja hävittivät monin paikoin tähtihyasintit lähes sukupuuttoon.
Isotähtihyasintti (
Camassia leichtlinii) on nimetty saksalaisen kasvitieteilijän Max Leichtlinin (1831–1910) mukaan. Sen ”löysi” kuitenkin Edinburgin kasvitieteellisen puutarhan kasvienkerääjä John Jeffrey, joka matkusti vuonna 1850 nykyisen Brittiläisen Kolumbian alueelle. Eurooppaan kuljetettiin 1800-luvulla ennennäkemätön määrä uusia kasveja, mutta usein myös kasvitieteelliset puutarhat ja yksityiset kasviharrastajat Atlantin molemmin puolin vaihtoivat taimia keskenään.
Isotähtihyasinttia kutsutaan Ruotsissa tummaksi tähtihyasintiksi (mörk stjärnhyacint) sen pääsääntöisesti tummahkon sinisten kukkien vuoksi. Terälehdet voivat silti olla vaaleanliilansiniset, jopa valkoiset.
Oregonintähtihyasintti (
Camassia cusickii) taas on naapureidemme mielestä kalpeakukkainen (blek stjärnhyacint). Tiiviissä kukinnossa sijaitsevat vaaleansiniset kukat puhkeavat noin viikkoa myöhemmin kuin isotähtihyasintilla. Oregonintähtihyasintti on viljellyistä lajeista kookkain ja leviää muita paremmin.
Sinitähtihyasintti (
Camassia quamash) on edellisiä matalampi, noin 40-senttinen. Vaikka kukkavarret ovat ohuet, ne pysyvät pystyssä. Kukinnossa on noin kahdeksan loistavan sinistä kukkaa. Terälehdet ovat pystyt lukuun ottamatta yhtä, joka osoittaa alas- ja ulospäin. Tämäkin laji avaa nuppunsa noin viikkoa myöhemmin kuin isotähtihyasintti.
Ravinteikkaan maan kasvi
Tähtihyasintit sijoitetaan nykyisin hyasinttikasveihin eli Hyacinthaceae-heimoon. Aiemmin ne ja muut hyasinttikasvit kuuluivat huomattavasti isompaan liljakasvien heimoon (Liliaceae). Tähtihyasintit ovat kotoisin Pohjois-Amerikasta, jossa kasvaa alkuperäisenä kuusi eri lajia. Euroopassa viljellään kolmea lajia, jotka esitellään ohessa.
Hyasinttikasvien kasvupaikan tulee olla aurinkoinen ja syvämultainen. Kasvit jaksavat kukkia vuodesta toiseen vain, kun multa on runsasravinteista. Tähtihyasinttikin leviää tuuheaksi kasvustoksi, kun versojen annetaan kuihtua rauhassa kukinnan jälkeen. Maanpinnan haraamista on syytä välttää, jotta sipulit eivät vahingoitu.
Tähtihyasintit talvehtivat kohtalaisen hyvin, kun kasvupaikka on sopiva. Sen tulee olla keväällä tuore tai kosteahko, mutta kesällä melko kuiva. Maa ei saa olla missään tapauksessa märkää talvella. Myös useimmat muut hyasinttikasvit viihtyvät ulkona kylmänarasta maineestaan huolimatta. Esimerkiksi joulukukkana tunnetun hyasintin (Hyacinthus) voi istuttaa huoletta ulos, samoin juhannushyasintin (Brimeura), kellohyasintin (Galtonia) ja espanjansinililjan (Hyacinthoides). Keväällä kukkivat pikkuiset helmihyasintit (Muscari) menestyvät huonommissakin oloissa.
|
