Muistoja ja nimikkokasveja
Näyttelijä Eija Ahvon puutarha syntyi improvisoiduilla talkoilla, joihin ystävät toivat taimet mukanaan.
Järjestimme ystäville puutarhatalkoot 1996, vuosi sen jälkeen, kun talomme oli valmistunut Kirkkonummen Veikkolaan. Olimme tietenkin aivan tyhjätaskuja. Kaikki rahat olivat menneet rakentamiseen, ja piha oli ankeasti pelkällä tasoitetulla mulloksella.
Keksimme improvisoida talkoot sillä idealla, että jokainen ystäväperhekunta tuo mukanaan taimen – puun, pensaan tai monivuotisen perennan. Annoimme heille ohjeen etsiä itse tulevasta puutarhastamme juuri heidän tuomalleen taimelle sopiva paikka. Lapiot heiluivat ja kottikärryillä paineltiin vilkkaasti pitkin pihamaata tuntikausia!
Nimikkokasveista muodostui villin vapaa pihapuutarha. Nykyisinkin muistan kasvit pääosin niiden lahjoittajien etunimien mukaan, joilla myös niitä puhuttelen. Rantarinteessä punaisin kukin hehkuva puu on Kaijan ja Sepin puu. Keltakukkainen pensas on Mallun puska. Tammen toki tunnistan, se on Peen tammi, ja rannassa tuoksuu Antin syreeni. |
 |
Vuosittaisiin puutarharutiineihini kuuluu myös tomaattien kasvatus. Kylvän siemenet itämään jo varhain keväällä, ja kun taimet ovat riittävän voimissaan ja kesä lämmennyt, istutan ne aurinkoiseen seinänvieruspenkkiin. Ne ovat olleet kiitollisia kasvatteja. Joka kesä ne venyvät ainakin nelimetrisiksi. Tällainen 152 senttiä lyhyt nainen suorastaan katoaa korkeaan tomaattiviidakkoon, joka tuottaa valtavan määrän maukkaita vihanneksia ruokapöytäämme.
Kasvukaudella aamurituaalini on kierrellä puutarhassa kastelemassa ja tervehtimässä kasvejani. Samalla haltioidun aina uudestaan kasvamisen ihmeestä. Olen onnellinen siitä, että tyttäreni Venla on perinyt kiinnostukseni kasveihin ja puutarhaan. Hän asuu Helsingissä kerrostalossa, mutta on perustanut tontillemme ikioman perennapenkkinsä.
Vaalin puutarhassani myös luonnonkasveja, joita siirrän näkyvämmille paikoille tontin metsäisiltä laitamilta. Erityisen kiitollisia siirrokkeja ovat olleet rannallamme luonnostaan kasvavat keltakurjenmiekat. Niiden siemenkodat saksin irti ja levitän laajemmalle. Olen siirrellyt menestyksellä myös leinikkejä sekä kylvänyt lemmikkejä uusille kasvupaikoille.
Olen oppinut, että puutarhan jatkuva hoivaaminen on tärkeää. Ilman huolenpitoa kasvit tukehtuvat rikkaruohoihin nopeasti. Jokavuotinen viholliseni on vuohenjuuri, joka valtaa tilaa oitis, jos en ole ehtinyt kitkeä riittävästi. Puutarha on oikeastaan kuin ihmisen mieli: molemmat vaativat jatkuvaa huoltamista, virikkeitä ja rakkautta voidakseen hyvin.
Teksti Maija Stenman, kuva Heli Hirvelä
Paluu palstan alkuun
