Virpi Suutarin apuna puutarhatöissä on kolmevuotias Aino, jonka kiinnostuksen herättäminen oli aluksi hyvinkin haasteellista.
Puutarhani sijaitsee kahdessa eri paikassa. Seitsemän vuotta sitten valmistuneen talomme pihalla Pohjois-Helsingissä kasvatan kukkia ja kaikkea kaunista. Sen lisäksi minulla on lähistöllä aarin puutarhapalsta yhdessä ystävättäreni kanssa. Marjapensaiden lisäksi meillä on siellä muun muassa salaattia, yrttejä, maa-artisokkaa ja kylvökukkia, mutta yhtä tärkeää palstalla on ystävyyden hoito.
Kipinän puutarhatöihin sain jo lapsena, sillä taiteilijaisäni vaali rakkaudella puutarhaansa mökillämme Kainuussa. Ensimmäisen oman puutarhan olen kuitenkin saanut vasta nyt. Peruslinjat kuten kulkuväylät ja alustavan ehdotuksen kasveista teki puutarhuri, mutta olen itse muunnellut suunnitelmaa, kun kokemusta on karttunut. Hyviä vinkkejä olen saanut myös isältäni. Koska asumme vanhalla alueella, pihalla on paljon perinnekasveja: jaloritarinkannuksia, palavaarakkautta, sormustinkukkia, pioneja, malvaa, salkoruusuja ja erilaisia ruusuja.
Nyt puutarhassa on alkamassa ylläpitovaihe, mutta aina löytyy jotain uudistettavaakin. Kokeilen myös erikoisuuksia ja seuraan mielenkiinnolla, miten vaikkapa pensasmagnoliani menestyy.
Mieheni tekee puutarhassa raskaita töitä kuten kivipolkuja, mutta kasveja hoidan lähinnä itsekseni. Saan samalla tyhjennettyä pään työasioista. Usein kanssani puuhailee kuopuksemme, joka ensin oli mustasukkainen huomiostani ja tahtoi talloa kasveja. Ostin hänelle ikiomia orvokkeja, ja nyt hän kastelee ja hoitaa niitä ylpeänä. Kasvimaan kastelussa ovat apuna myös 13-vuotias poikamme ja 9-vuotias tyttäremme.
Maaliskuun alussa puutarhakuumeeni aina alkaa. Parasta aikaa on huhti–toukokuu, kun pääsen tekemiseen käsiksi. Esimerkiksi ison perennapenkin uudistaminen on jokakeväinen ilo. Työtä tehdessä saa unohtaa itsensä ja pääsee flow-tilaan.
Puutarhani on minulle itseilmaisun väline: minun ja perheeni luomus, oma pienoismaailma, jonka haluan tuottavan iloa ystäville ja naapureillekin. Se on myös oma turvapaikkani ja salainen pesäni, johon aina välillä pakenen miettimään asioita. Onnen hetkiä koen, kun koko perhe on yhdessä pihalla puuhailemassa. Nykyään järjestän jopa lomamatkat puutarhani mukaan. Esimerkiksi heti juhannuksen jälkeen minua ei saa mihinkään; haluan olla paikalla sen pienen hetken, kun pionini kukkivat. Sillä elää taas pitkälle talveen.
