Viljely oli osa kirjallisuuskriitikko Suvi Aholan elämää jo lapsena, mutta nyt tavoitteena on taloudellisen hyödyn sijasta puhdas nautinto.
Lapsuuteni suurperheeseen Sippolassa kuuluivat myös isovanhempani, joilla oli kauppapuutarha. Ukki kasvatti tomaattia ja kurkkuja, ja puutarhassa oli myös paljon marjapensaita ja yli 100 omenapuuta. Hyötyviljely oli siten luonteva osa elämääni ihan pienestä pitäen. Teini-iässä homma tosin alkoi tuntua kitkemisen keskitysleiriltä ja päätin, etten ikinä harrastaisi moista myöhemmin. Onneksi nämä tunteet menivät ohi, kun aikuistuin.
Vanhempani asuvat edelleen samassa paikassa, ja saamme sieltä aina sadonkorjuun aikaan paljon vihanneksia. En esimerkiksi syksyisin osta ollenkaan sipuleita, kun käytämme vain isäni viljelemiä purjoja. Siksi keskityn omakotitalomme pihalla Pohjois-Helsingissä vain sellaiseen, mikä tuottaa nautintoa.
Rakastan erityisesti tomaattien tuoksua, ja minulla on joka kesä pienessä, muutaman neliön kasvihuoneessani kuusi, seitsemän tomaatin tainta.
Kokeilen eri vuosina aina uusia lajikkeita, mutta parhaimmaksi on osoittautunut vanha tuttu ’Tanskan Vienti’.
Tomaattien kasvatus on minulle aivan tunneasia, eikä sillä ole mitään tekemistä taloudellisuuden kanssa. Minusta on vain niin ihanaa hakea kasvihuoneesta pieni, lämmin tomaatti ja tehdä siitä ruokaa. Ostan taimet aina valmiina, sillä en ole itse onnistunut kasvattamaan yhtä laadukkaita ikkunalaudallani. Nytkin olen kylvänyt esikasvatukseen vain basilikaa, joka saa kasvaa sitten tomaattien seurana.
Jostain syystä kaikki kukat, joita ostan tai saan ystäviltäni jakotaimina, osoittautuvat ennemmin tai myöhemmin keltaisiksi, mikä on vähän tylsää. Keväällä hyörin aina innoissani pihalla ja laitan kukkapenkin kuntoon, mutta en kai jaksa kitkeä tarpeeksi, sillä kesällä se aina metsittyy. Nyt odotan innolla viime kesänä hankkimieni salkoruusujen kukintaa.
Kun muutimme vanhaan taloomme, tontilla kasvoi marjapensaita ja vanha ’Varjomorelli’-kirsikka. Aina kun rastaat alkavat syödä kirsikoita, tiedän niiden kypsyneen ja käyn äkkiä korjaamassa ne pakkaseen. Raakoina ne ovat hirveän happamia, mutta leivonnassa hyviä. Itse olemme istuttaneet lisäksi perheomenapuun ja ’Sinikka’-luumun. ’Sinikka’ kärsi ensin rusakoiden hampaissa, mutta viime kesänä se tuotti jo pari litraa luumuja.
Sain naapurin työmaalta viime syksynä isoja kiviä, jotka kaivuri kokosi kasaksi keskelle pihaamme. Suunnittelin, että rakentaisimme niistä ihanan sammaleisen kivikon. Mieheni Matti oli aika ällistynyt kasasta kotiin tullessaan, eikä hän ole vieläkään aivan sitoutunut siirtämään kiviä toivomaani muotoon.
Haaveilen pihasta, jossa olisi koko ajan jotain kukassa, mutta koska haalin taimia hyvin sattumanvaraisesti, se ei oikein onnistu. En kuitenkaan suhtaudu puutarhaan mitenkään kuolemanvakavasti. Kaikkein tärkeintä minulle on se, että sieltä löytyy varjoisa siimes, jossa voin maata puun alla katselemassa ylöspäin lehvästöä ja lintujen lentelyä pönttöihinsä. Silloin taannun mielessäni taas lapseksi ja palaan jonnekin 1960-luvulle Sippolan kesiin.
