Hunajainen pensas

tt Aniharva syreeni mahtuu pienelle rivitalopihalle tai jopa ruukkuun kuten pikkusyreeni. Siitä kasvatetaan sekä pensaita että yksirunkoisia kääpiöpuita.

Ensimmäinen länsimainen ihminen pääsi tutustumaan pikkusyreeniin (Syringa meyeri) vasta 1900-luvun alussa. Kasvitieteilijä Frank N. Meyer löysi pensaan eräästä puutarhasta Henanin maakunnasta läheltä Pekingiä ja lähetti pensaan pistokkaita Yhdysvaltoihin vuonna 1909. Meyer kertoo muistiinpanoissaan, että pensaan oksia hyödettiin yleisesti kukkaan Kiinassa.

Pikkusyreeniä ei ole koskaan löydetty villinä Kiinan luonnosta. Tämän vuoksi sen on arveltu olevan kahden syreenilajin risteymä, tai pikemmin jonkin lajin muunnos ? pensashan tuottaa itävää siementä, mihin risteymät eivät välttämättä pysty.

Kiinalaiset kutsuvat pikkusyreeniä "etelän syreeniksi". Nimestä huolimatta laji ei vaadi erityisen lämmintä kasvupaikkaa. Se on myös kohtalaisen talvenkestävä, sillä se näyttää menestyneen ainakin vyöhykkeillä I-IV. Kyse on tällöin "Palibin"-lajikkeesta, jota Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa viljellään kaupallisesti.

Pikkusyreeni kasvaa vain harvoin omilla juurillaan. Yleensä se on vartettu jonkin toisen syreenin perusrunkoon. Hyvin ohuet, jäykät ja pystyt oksat sijaitsevat tiheässä ja muodostavat pallomaisen latvuksen. Laji varttuu erittäin hitaasti, ja siitä tulee kotiseudullaankin enintään 150-senttinen, kun versoja ei leikata. Se kuitenkin kestää leikkausta, ja siitä saa helposti bonsain. Pensas sopii myös aurinkoiseen kivikkopuutarhaan, koska se sietää kuivuutta.

Vaaleanliilat-purppuranliilat, jopa liilanvalkoiset kukat avautuvat melko aikaisin kesäkuussa. Kukinta kestää pari viikkoa. Joinakin vuosina pikkusyreeni saattaa kukkia toisen kerran niukemmin syyskesällä. Vienosti tuoksuvat kukinnot ovat vain 8-senttiset - jalosyreeneillä ne ovat noin 20 senttiä pitkät. Myös kiiltävät, tummanvihreät lehdet poikkeavat selvästi muiden syreenien lehdistöstä: ne ovat hyvin pienet ja lähes pyöreät.

Värejä ja tuoksuja

Syreenin kukkien valkoisen ja keltaisen värin synnyttävät flavonoidit; punaiset ja siniset sävyt tulevat antosyaaneista. Kaikkein tummimmat kukat kehittyvät, kun pigmenttiä kertyy suuria määriä teriön soluihin. Lajikkeita jalostamalla tummanviolettien ja purppuraisten kukkien väri voimistuu sukupolvesta toiseen.

Väri ja tuoksu pakenevat määritelmiä, sillä etenkin värisävy vaihtelee voimakkaasti kukinnan aikana ja kasvupaikan valoisuuden mukaan. Esimerkiksi nuppuisena voimakasvärinen kukka vaalenee ja kellastuu. Erityisen nopeasti muutos tapahtuu auringon paahteessa.

Myös tuoksun vahvuus vaihtelee kasvupaikan valoisuuden, sään ja kukan iän mukaan. Lisäksi lajit tuoksuvat eri tavoin. Me suomalaiset tunnemme parhaiten pihasyreenin tuoksun, mutta etenkin itämaisissa lajeissa, kuten pikkusyreenissä, voi havaita usein mausteisia ja hunajaisia vivahteita.