11 kivistä ideaa

Vain mielikuvitus on rajana kivien hyödyntämisessä koti- tai mökkipihalla. Tässä muutama valmis idea käyttöösi.

1. Kukkapenkkien reunuksiinValitse tarpeeksi suuria kiviä, sillä pienet liikkuvat helposti ja ne päätyvät yleensä ruohonleikkurin alle terää tylsistämään.

2. Yksittäisinä kasvien keskellä
Varsinkin suuret kivet voivat olla kaunista vaihtelua istutusryhmissä. Parhaiten ne tulevat esille, jos istutusryhmät ovat laajoja ja koostuvat vain muutamasta kasvilajista.

3. Yksittäisinä nurmikolla
Tämä on käytännön sanelema pakkotilanne etenkin silloin, kun kivet ovat liian suuria siirreltäviksi. Tällöin ne kannattaa suosiolla jättää reilusti näkyville. Jos peität ne ohuella maakerroksella, teet kiusaa itsellesi. Muutaman vuoden kuluttua ne vain vaikeuttavat nurmen hoitoa.

4. Pengerryksiin
Kiviä kasaavalle kaivinkonekuskille pengerrykset ovat haastava työ. Vaatii hyvää silmää, ettei lopputulos näytä sekalaiselta kiviryppäältä. Saat luonnollisen näköisen pengerryksen, kun käytät useita kivikokoja sekaisin ja sijoitat isoimmat ja raskaimmat alakerroksiin.


5. Kivimuureihin

Epäsäännöllisen muotoiset kivet tai jopa kalliolouhe ovat parhaita vaihtoehtoja kivimuureihin, sillä niistä saat ladottua kaikista tiiviimpiä ja siten kestävimpiä rakennelmia.

6. Polkujen reunuksiin
Aidoista luonnonkivistä saat näyttävän ja hauskan näköisen reunuksen etenkin metsäisen tontin kivituhkapolulle.

7. Seulanpääkiveysten sekaan
Nykyisin varsin yleisesti räystäiden alla käytettyyn seulanpääkiveykseen saat lisäilmettä asentamalla sinne muutamia kauniita pyöreitä kiviä yksittäin tai ryhminä.

8. Tilojen jakajiksi
Suurilla kivillä saat kätevän väliseinän esimerkiksi oleskelupaikan ja kesäkeittiön väliin.

9. Askelkiviksi
Jos löydät tarpeeksi laakeita ja laajapintaisia kiviä, voit hyödyntää niitä askelpintoina poluissa, rinnealueiden portaissa tai vaikkapa perennapenkkien hoitokäytävissä.

10. Pihan ja rannan rajaukseen
Rannassa kivet antavat sopivasti suojaa jäiden aiheuttamia vaurioita vastaan ja toimivat tehokkaana rajauksena hiekkarannan ja nurmikon välissä.

11. Istuimiksi rantaveteen
Mikä onkaan mukavampaa kuin istuskella lämpimässä rantavedessä kauniina kesäisenä päivänä!

Julkaisija
Puutarha-alan
keskusjärjestö

Puutarhaliitto,
Viljatie 4 C,
00700 Helsinki,
puh. 09 584 166.